![]() |
|
Ylioppilaslehdet ovat journalismin villi saareke. Kun muu lehdistö on keskittynyt suuriksi konserneiksi, saavat piskuiset ylkkärit, tylkkärit, jylkkärit ja aviisit erottua kurittomuudellaan.
Ylioppilaslehdissä tehdään vuosisadan lehtiuudistus keskimäärin kahden vuoden välein. Myllerrystä on mielenkiintoista seurata. Usein epäonnistutaan, mutta entä sitten? Yllätyksellisyys on pikkulehtien suola.
Ylioppilaskunnat julkaisevat pieniä ja hyvin pieniä lehtiä. Parhaat resurssit on ylivoimaisesti Helsingissä, Ylioppilaslehdellä. Vuonna 1913 perustetun julkaisun liikevaihto on lähes kuusi kertaa isompi kuin käsissäsi olevalla.
Ja se näkyy. Ylkkärin päätoimittaja voi keskittyä ideointiin ja nakittamiseen, sillä hänellä on remmissä toimitussihteeri, kaksi toimittajaa, graafikko ja sihteeri. Toimitussihteeri käsittelee juttuja, graafikko taittaa sivut. Tulivoiman ansiosta Ylioppilaslehti on Suomen paras ylioppilaslehti. On Aviisillekin sellainen tunnustus viime aikoina annettu, mutta minun ääneni menee Ylkkärille. Siinä on eniten luettavaa ja vieläpä varsin siistissä paketissa.
Helsingin ja Tampereen jälkeen muut tulevat perässä. Turussa on rahaa mutta myös ongelmia, jotka näkyvät muun muassa tylsänä taittona. Myös valokuvien laadussa on toivomisen varaa. Pronssi menee silti Tylkkärille hyvien kolumnien ja graafien ansiosta.
Jyväskylän Ylioppilaslehdellä on napakat uutissivut, joilla on ollut suuriakin skuuppeja. Jylkkärin pisteitä pudottaa kuitenkin mielikuvitukseton taitto ja lehden ohuus. Kuuttatoista sivua ei kauan lue.
Oulu on kiinnostava tapaus. Varsin konservatiivisessa ympäristössä ilmestyvä lehti uskaltaa olla räväkkä. Esimerkiksi kampuksen rakastelupaikkatesti herätti varmasti taannoin keskustelua.
Oulu, Kuopio ja Joensuu kärsivät kuulemma innokkaiden ja kyvykkäiden kirjoittajien puutteesta. Kuopion Stimuluksessa päätoimittaja tekeekin lähes puolet lehdestä itse. Joensuussa taas rahapulan takia avustajapalkkiot maksetaan kaljana.
Joitakin ylioppilaslehtiä vaivaa kiltteys, mikä näkyy SYL:n tiedotteista suoraan tehtyinä uutisina ja kädenlämpöisinä reportaaseina jostain kokkikursseilta. Vaasassa tätä kompensoi hallittu ulkoasu.
Pääkaupunkiseudulla ilmestyy Ylkkärin lisäksi kaksi muuta ylioppilaslehteä, Polyteekkari ja Kylteri. Otaniemen lehdelle ropisee pisteitä härskistä teekkariasenteesta tekopillutesteineen, mutta miinusta tulee karseasta taitosta. Ei sivuja kannata ihan täyteen ahtaa!
Kauppakorkeakoulun opiskelijoiden Kylteri on aivan Image-hieno. Paperi on kiiltävää ja ulkoasu moitteetonta. Kyllä näkee, että lehdellä on käytössään AD jos toinenkin. Kylteriä ei voi arvostella ylioppilaslehtien asteikolla, sillä se ilmestyy vain neljästi vuodessa.
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen