Perkele - kirjoituksia Tamystä

Täällä Tamyssa soposihteeri on ottanut kuluvan kesän aikana perheellisten opiskelijoiden asian silmätikukseen. Lapsiparkkiselvitys on käynnissä ja perheellisten listoille yritetään saada elämää. Lisäksi haetaan selkoa siihen, saako pakollisilta luennolta olla pois sairaan lapsen takia vai ei ja millä ehdoilla.

Vastausviesteissä on ollut paljon kiittäviä viestejä, mutta myös niitä, joissa kerrotaan professorin antaneen ymmärtää, että lapset on parempi jättää hankkimatta tässä elämänvaiheessa.

Varsinkin naiset ja äidit kirjoittavat tuskastuttavista kokemuksista, kun kaikki vaativat jotain: professori briljanttia läsnäoloa, kipuitkua huutava lapsi syliä ja ympäristö puolen vuoden täysimetystä ja laatuaikaa lapselle.

Opiskelevat vanhemmat kamppailevat monien odotusten ja roolien paineessa. Opiskelijarooli ei ole niistä vähäisin - halu suoriutua opinnoista kunnialla on suuri. Isät eivät kerro mitään - ehkäpä vuodattavat puolisoilleen?

Yliopiston henkilökunta: älkää vähätelkö merkitystänne opintojen tukena! Sananne painavat paljon, kun takana on valvottu yö oksentavan lapsen kanssa, ajatus tökkii ja gradun valmistuminen tuntuu toivottamalta.

Jos siinä tilanteessa annetaan ymmärtää, että vain sosiaalipummit tekevät lapsia opiskeluaikana, saadaan pahaa jälkeä aikaiseksi. Sananne kummittelevat opintojen taustalla pitkään - jopa niin, että graduaan ei uskalla proffalle tuoda.

Toisaalta perheellisten opintoja tukevaakin henkilökuntaa löytyy. On liikuttavaa kuulla, miten kolme vuotta sitten tapahtunut ystävällinen kohtaaminen välkkyy opiskelijavanhemman mielessä vaikeina hetkinä miten poissaolo sairaan lapsen takia otetaan sellaisenaan. Ilman vihjeitä siitä, että näiltäkin poissaoloilta olisi ilman lasta vältytty.

Miksi ihmeessä opiskelijavanhemman pitäisi pyytää anteeksi sitä, että hänen lapsensa on olemassa? Käsi sydämelle lapselliset koko yliopistoyhteisössä: eikö olisi loukkaavaa, jos sinun esimiehesi sanoisi sinulle, että lapsesi on vain ylimääräinen vaiva.

Lapset ovat rikkaus ja tuovat mukanaan uskomattoman paljon iloa. Lapsia ei hankita tai saada vain pieneksi hetkeksi vaan koko loppuelämän vastuuksi ja onneksi. Mutta koska oikeastikin huonoja hetkiä on, tieto siitä, että opiskelijan lapset hyväksytään osaksi normaalia elämää, pelastaa paljon.

Tukea on monenlaista. Rahalliset tuet opiskeleville perheellisille ovat onnettomat. Monilla opiskelijoilla ei ole suvun tukiverkkoa, jonka syliin kaatua. Toivottavasti yliopistolta löytyisi sitä henkistä tukea, edes hiljaisen hyväksymisen muodossa.

Elise Kuismanen
Tamyn soposihteeri (hoitovapaalla)