Tampere riippumatossa

Olen lyhyen elämäni aikana ehtinyt asua kuudella paikkakunnalla ympäri Suomea. Erilaisia levottomuuksia on ilmennyt tietysti kaikkialla. Tampereella minun ei kuitenkaan ole koskaan tarvinnut pelätä, oli sitten yö, päivä, talvi tai Tammerfest. Tammerkosken sillalla voi saada aluksi aikaan pienet vilunväreet, mutta ole huoleti, se on täysin normaalia.

Tampere on rauhallinen ja lämminhenkinen paikka, ja Aviisi haluaa todistaa sen. Lähdimme kiertämään kaupunkia riippumatossa ja katsoimme, saako joutilaana maata rauhassa.

*

Ensimmäinen etappimme on tietenkin hengenvaarallisen pudotuksen takana. Tahdon ripustaa riippumaton Satakunnan sillan alla olevalle saarekkeelle, jonne ei ole mitään ilmeistä pääsyreittiä. Matto mätkähtää kuilun pohjalle ja miehet menevät perässä. Poispääsyä ei tule mietittyä.

Ensimmäisenä ruohosaarekkeella huomio kiinnittyy hämärään tilataideteokseen. Jossain vaiheessa tänne on ilmestynyt paaluihin niitattuja mustia kankaita, joihin on painettu kangasväreillä pelottavia päitä. Tämä on yksi kaupungin tunnusmerkki. Spontaanit taidepurkaukset, joita ei tarvitse raahata kylmiin museoihin pois ihmisten näkyviltä. Täällä taide kuuluu kaikille.

Tutkimme saareketta. Pohjoispuolella avautuu jylhä näkymä Vapriikkiin ja Tampellan tehtaille. Tehdas on ehtinyt aikojen saatossa valmistaa muun muassa vetureita, turbiineja ja pellavaliinoja.

Nykyään Vapriikissa on pätevä museokeskus, ja kulttuuria löytyy myös virran toiselta puolelta. Jos nimittäin seuraisi virran vasenta laitaa, vastaan tulisi ennen pitkää Mältinrannan taidekeskus.

Mältinrannassa on myös uimapaikka, mutta siinä ei kaikkien mielestä hirveästi kannata läträtä. Vesi saa kuulemma uimarin haisemaan.

Saaren eteläpuolella näkymää hallitsee Satakunnan sillan kaaren alle kätkeytyvä viileä luola. Tiesitkö, että sillan alapinnassa kasvaa valkoisia tippukiviä?

Tampellan maisemat houkuttelevat tällä kertaa enemmän. Ryhdyn ripustamaan mattoa puiden puutteessa yhden koivun kahteen oksaan. Yritän muistella riippumattosolmuja viime kesältä. Jänis hyppää koloon, kiertää puun ympäri, tulee ulos kolosta... Hetkinen. Miten kolossa voi olla puu? Taisi mennä väärinpäin.

Kaksi poikaa huutelee Tampellan nurkalta. Ei mitään ikävää, he tahtovat vain tietää, miten olemme päässeet saarelle. "Tästä menee laiva tasatunnein", huikkaan ja retkahdan riippumattoon. Hetken ajan saari on minun valtakuntani.

Onnistunutta lepohetkeä jatkaisi mieluusti vaikka loppupäivän, mutta kierrosta on jatkettava. Kiipeämme ylös henkeä ja digijärkkäriä uhmaten. Ihmiset katsovat pitkään sillan alta ryömiviä, puuskuttavia nuoria, mutta kukaan ei katso kieroon tai nenänvartta pitkin. Hymyilevät vain ja jatkavat matkaa.

*

Saaressa oli mukavan varjoisaa, mutta nyt pitää saada paikka auringosta. Joku vähintään yhtä rauhallinen ja pähkähullu paikka. Kävelemme Satakunnankadun itäpäähän. Vasemmalle jää Juhannuskylä, jossa on varmasti itse kukin talvipakkasilla kirmannut munasilteen kullattu Star Wars -reppu selässä. Jokaisella meistä on omat pimeät muistonsa.

Pienen kävelyn jälkeen välähtää. Päätämme kytkeä riippumaton Veturipuiston veturiin. Rautatieaseman kupeessa Ruma-juottolaa vastapäätä on vanha veturi, joka vain odottaa ottajaansa. Rumasta saa muistaakseni halpoja fisuja. Mutta painahan tämä mieleesi: drinkin oikea nimi on hauki, ei fisu.

Viritän riippumaton vaatimattomasti valtaisan veturin keulaan ja horisontalisoidun rautakaunottaren povelle. Aurinko paahtaa anteliaasti. Kumma kolmikko tulee kyselemään, olemmeko nähneet vaaleanpunaista kännykkää. Ei ole näkynyt.

*

Seuraavaksi vuorossa on jälleen yksi Tampereen idylli. Piknik Arboretumissa on kuin olisi jossakin latteassa romantiikan ajan maalauksessa. Kaikki vaan on niin hyvin. Keskustasta kävelee kukkien runsauteen tovin, mutta se on sen arvoista.

Viimeksi kun olin täällä, otimme kaverin kanssa Hatanpään sairaalan roskalavalta kaksi melkein ehjää Merivaara-rollaattoria, aitoa vintagea. Päästelimme menemään hiekkaisia mäkiä alas. Taisimme molemmat teloa itsemme. Ratinansillalla poliisi sitten pysäytti meidät. Jouduimme antamaan henkilötietomme, jos joku vaikka raportoi varastetuista rollaattoreista. Eihän sitä koskaan tiedä.

"Ette taida olla edes humalassa?"

"Me olemme vesiselviä."

Nytkin roskalava notkuu kuin noutopöytä. Emme kuitenkaan vaivaudu ottamaan kulkupelejä mukaan. Vaikeuksiin siitä vain joutuisi. Jo on aikoihin eletty, kun ei saa enää edes rollaattorilla ajella.

Päädyn jälleen uhmaamaan vettä pienen niemen nokkaan. Melkein lennän Pyhäjärveen viritellessäni riippumattoa. Laiskuus saa kyllä tekemään vaikka mitä.

*

Riippumatto on halpa tapa maata. Marketeista ja tavarataloista sellaisen voi löytää jopa alle kympillä. Netissä on myynnissä kaikenlaisia pro-tason riippumattoja. Mutta sinulla ei ole varaa niihin, joten unohda moiset. Sitä paitsi, millainen on pro-tason riippumatossa nukkuva ihminen? Ammattilaiskuri?

Merimaisema, kukkiva maa ja aurinko ovat oiva yhdistelmä omahyväiselle, työtä pakenevalle törkimykselle. Tällä kertaa jäniksen elämäntarinaa illustroivat solmuni eivät osoittaudu tarpeeksi luotettaviksi veden päällä killumiseen. Kiipeän kauhuissani pois. Makoilu jää lyhyeksi.

*

Päivä on ollut mitä rankin. Makaamista ja vienoa keinuliikettä. Nyt on pakko päästä pimeään, ei-enää-savuiseen baariin ja saada juotavaa.

Tänään sattuukin olemaan jamit Huurupiilossa, salakapakka-estetiikkaa vaalivassa kellaribaarissa. Kalevan syrjäseudulla sijaitseva baari tarjoaa jazzia ja bluesia joka toinen maanantai. Lisäksi baarissa on maailman hauskin tietovisa, johon vastataan lomakkeella viikon välein. Sinne siis.

Pujottelemme Hatanpäältä ortodoksikirkolle, jota jostain syystä sanotaan ryssänkirkoksi. Ohitamme yliopiston, jonka vieressä vielä hetki sitten oli pummien suosima jännittävä bunkkeri. Siellä tuli käytyä monta kertaa seikkailemassa. Nyt bunkkeri on moukaroitu maan tasalle.

Lopulta löydämme Huurupiiloon ja voimme levähtää jatsimusiikin ääressä. Löydätkö sinä?

*

Päivä kääntyy illaksi ja riippumattomatka lähestyy loppuaan. Vielä pitäisi löytää viimeinen leposija, johon voisi torkahtaa huoletta. Koskenrantaan en menisi yöksi killumaan. Ties vaikka "Hevi-Kepa" tulisi soittamaan kitaraa ja lausumaan runojaan viereen.

Ei, lähden etsimään rauhan tyyssijaa Pispalanharjulta. Leppoisan kylämäinen elämänmuoto varjelee varmasti puissa kiikkujan yöunta. Tahmelan rantaan menisi mielellään, mutta riivatut lokit kirkuvat siellä toisinaan iltamyöhälle saakka.

Kiipeämme harjun päälle. Viisaat miehet Pulterissa ovat ennustaneet, että Pispalanharju kaatuu Tahmelan suuntaan.

Niinpä joka kerta kun Tahmelan puolelta lähtee kiipeämään vaikkapa Pulteriin, tulisi jokaisen kunnon kansalaisen ottaa taskut täyteen moreenia ja heittää se Näsijärven puolen rinteeseen. Siten taataan turvallinen elämä jälkipolvillekin. Valitsen Näsijärven puolen, varmuuden vuoksi.

Nyt alkavat mennä jo jutut ja ilta sen verran hämäräksi, että on parasta passata tähän. Auringon viimeinen laveeraus väreilee Näsijärven suunnalla. Asennan riippumaton maisemaa vasten ja kömmin kyytiin. Nyt sivari lepää.

Jantso Jokelin