Klassikkoni — Tämän teoksen muistan aina

Finntroll: Visor Om Slutet. Spinefarm 2003.

Peikkohevihumpasta tunnetun Finntrollin kolmannella albumilla ei yllättäen kuultukaan särökitaraa, tuplabasaria eikä oikeastaan heviörinöitäkään. Sen sijaan levyllä soitellaan munniharppua ja noitarumpua, sahataan jäistä jauhelihaa, taotaan rautaa nuotion ääressä ja tietenkin upotaan murheen ja kärsimyksen pohjattomaan suohon.

Levy on omistettu samana vuonna kuolleelle bändikaverille, Teemu Raimorannalle. Hänen viimeisiä hengentuotoksiaan on mahdollista kuulla levyllä, mikä tekee tunnelmasta entistä synkemmän. Akustinen Visor Om Slutet on usein luokiteltu EP:ksi, sillä se kestää vain 32 minuuttia. Minulle ja varmasti monelle muullekin se on kuitenkin enemmän kuin ennen kokopitkää sylkäisty näytelätty.

Levy liittyy erottamattomasti kausiin, jolloin olen tuntenut yksinäisyyden saavan vallan. Silloin levy on vain pitänyt laittaa soimaan, uudestaan ja uudestaan. Toisaalta levy yhdistyy vahvasti myös luontoon. Sitä on tullut kuunneltua ainakin Pohjois-Norjassa ja Lapin maisemissa.

Myös ystäväporukalleni levy ollut yksi intiimeimmistä. Hilpeät ja raskasmieliset teemat ovat soineet monissa syntymäpäiväjuhlissa. Levyä tuli kuunneltua myös ystävämme tapaturmaisen kuoleman jälkeen. Myös hänelle levy merkitsi paljon.

Vaikuttavan albumista tekeekin juuri tapa, jolla syntymä ja kuolema on yhdistetty. Keskeinen teema on maailmanloppu, mutta maankuoren alta lähtee kasvuun myös uutta elämää. Pari kertaa käyntiin pääsee juhlapoljento, joka suorastaan pakottaa tanssimaan. Sävellykset sopivat siis tunnelmaltaan niin syntymäpäiville kuin hautajaisiinkin.

Visor Om Slutet on vaikuttanut myös bändimme visioihin ja työskentelytapoihin. Siihen on kiteytynyt jotain sellaista, mitä olemme joskus omalta musiikiltammekin hakeneet.

Toisin kuin monet hevilevyt, Visor Om Slutet ei ole suoraviivaista käyttökamaa. Siinä yhdistyvät saumattomasti alun ja lopun äänet. Jotain lopullista äänitteessä todella on, ja loputonta.

Jantso Jokelin