Lehdistö on mätä ja turmeltunut

Lehdistöllä on vapaa pääsy uutuuselokuviin, teatterin ensi-iltoihin ja keikoille. Myös uudet levyt, kirjat ja dvd-julkaisut on mahdollista tilata pressinä, kunhan muistaa arvostella ne. Palveluiden ja kulttuurihyödykkeiden tarjoajat eivät juuri muuta kaipaa kuin näkyvyyttä tuotteelleen, ja lähettävät pressikappaleita yleensä mielellään.

Joskus pressikappaleiden tilaaminen menee vahingossa liiallisuuksiin. Mielessä saattaa olla vain yksi dvd, jonka on ajatellut nostaa esiin seuraavassa numerossa, mutta pressitilaukseen pamahtaakin epähuomiossa pari viiden levyn mestariohjaaja-boksia, hassujen kansien perusteella valittuja läppä-leffoja ja laatusarjoja.

Lehdessä näistä noteerataan yleensä 1-3 tuotetta, pitkässä juoksussa mahdollisesti enemmän. Kaikki leffat päätyvät kuitenkin toimittajan laudanpätkistä ja tiiliskivistä koottuun hyllynkuvatukseen.

Tilasimme Aviisiin reilun viikon aikana kaikkea, mitä kustantajilta ja tuotantoyhtiöiltä irti saimme. Tahdoimme kokeilla journalismin nimissä, kuinka paljon ilmaista krääsää on mahdollista saada vain sillä perusteella, että sattuu työskentelemään lehdessä, jossa on kohtuullinen levikki ja hyvä näkyvyys. Internet näyttää nimittäin tuoneen mukanaan niin paljon wannabe-kriitikoita, että kelle tahansa bloggaajalle ei tavaraa postiteta.

Pommitimme lafkoja arvostelukappalepyynnöillä joka päivä. Aluksi kävimme läpi perinteiset: levyt, kirjat ja elokuvat. Tervehdys, tahtoisimme arvioida mainioita levyjänne Aviisiin. Voisitteko lähettää? Kiitos jo näin etukäteen, ja sitä rataa. Peruskamaa tippuikin tasaisesti viikon ajan. Tylsää mutta tärkeää työtä.

Pienimpiä firmoja nyhtäessä alkoi tuntua jotenkin alhaiselta ja pieneltä. Hillitön kulttuurin nälkä sai toimittajan ryöväämään taskuihinsa tavaraa vähäosaisilta ja huomiota kaipaavilta nyrkkipajoilta kuin verenhimoinen vouti. Toimittajasta tuli kuvottava maallisen materiaalin palvoja. Melkein hävetti, eihän meillä ollut aikomustakaan arvostella mitään näistä.

Loppuviikosta siirryimmekin kunnianhimoisempiin, taivuttelua ja lörpöttelyä vaativiin projekteihin ja hiillostamaan pahoja suuryrityksiä. Yritimme tilata toimitukseen limsaa, kaljaa, viiniä, lautapelejä, sipsejä, karkkia ja keksejä. Menetimme kontrollin täysin. Ajattelimme jopa leluja, vaatteita, golfmailoja ja saippuaa.

Lautapelejä ja hanapakkausviinejä saimme tilattua mutkattomasti, mutta muiden "arvostelemista" emme kyenneet yhteyshenkilöille perustelemaan kovin järkevästi. Kerroimme siis vain totuuden: "Me haluamme kerätä mahdollisimman paljon ilmaista kamaa suureen läjään ja ottaa siitä kuvan. Ai mitäkö hyötyä tästä on? Tuotteenne saa ilmaista näkyvyyttä, ja me saamme hyvän jutun. Tämä on kiistattoman hyödyllistä yhteistyötä. Mitä?"

Suuryritysten pr-henkilöt eivät lämmenneet yhteistyöhankkeellemme. Opimme kokeilusta, että useimpia tiedottajia ei huumorintajulla kannata lähestyä. He ovat vakavaa väkeä.

Jantso Jokelin

Kommentti

Monet dvd-julkaisijat eivät anna arvostelukappaleita omaksi, vaan ne pitää palauttaa katsomisen jälkeen. Tämä on paitsi rahanahnetta kitsastelua, myös lehdistön voiman ja älyn aliarvioimista ja siksi täysin väärin.

Firma ei menetä pääomastaan juuri mitään, jos se lähettääkin pinon levyjään toimittajalle, ja jos arvostelu saa yhdenkin ihmisen ostamaan heidän tuotteensa, firma on jo voitolla. Uskallan veikata, että kuitenkin useampi kuin yksi ostaa tuotteen luettuaan siitä kattavan arvion.

Se, että jotkut firmat antavat pitää tuotteet ja jotkut eivät, johtaa helposti siihen, että toimittaja alkaa tilata ja arvioida tuotteita, jotka saa pitää. Tämä yksipuolistaa medianäkyvyyttä, ja se taas on aivan perseestä.

Vaikka pressitilaukset menevät välillä liiallisuuksiin, se ei tarkoita sitä, etteikö meidän pitäisi saada niitä kaikkia. Me tarvitsemme niitä. Jo pelkästään kulttuurin maksuttomuus on elintärkeää toimittajan puolueettomuutta ajatellen. Jos kriitikko käy yleensä ilmaiseksi teatterissa, mutta maksaakin sitten jostain näytelmästä 25 euroa, hänen arvostelukykynsä sumentuu. Näytelmä saattaa kalliin lipun takia näyttää paremmalta kuin todellisuudessa onkaan.

Jotkut pressitapahtumien järjestäjät ovat tajunneet, kuinka pienellä vaivalla arvioihin saattaa vaikuttaa. Eräässä Scanboxin tiedotustilaisuudessa tarjottiin pestopastaa, sipsii ja karkkii, Lucky Number Slevin -mainoskaljaa ja T-paitoja ennen elokuvaa.

Kahden tähden action-trilleri tuntuu taatusti paremmalta, jos on huitaissut pari olutta alle, mässännyt ilmaista ruokaa koko pätkän ajan ja kävelee kotiin vielä hieno paita ja Carmen Electran Aerobic Workout -dvd kassissa. Minusta Lucky Number Slevin oli suorastaan ikimuistoinen elokuva. Muistelen sitä usein lämmöllä.