Sukupolvet lonksuvat

Sain ratikassa seurata, kun sukupolvet törmäsivät toisiinsa.

Keskiverto-opiskelijan ikäinen mies istui ikkunapaikalla vieressään tyhjä istuin. Ratikkaan nousi iäkäs nainen, joka ei yrittänytkään päästä istumaan. Tilannetta seurannut keski-ikäinen mies alkoi kuitenkin huutaa nuorukaiselle.

"Tällaisia nämä on! Ei mitään tapoja."

Nuori mies oli ällikällä lyöty. Hän selitti, että viereinen paikka oli vapaa ja että siihen sai istuutua.

Vanha nainen jäi pois hyvin pian, mikä selitti hänen seisomisensa. Keski-ikäinen mies ei kuitenkaan ollut saanut sydäntään puretuksi.

"Näille annetaan leipä suuhun! Itse jouduin lapsena kävelemään kaksi kilometriä kouluun."

Tässä vaiheessa muut ratikassa olleet alkoivat hermostua. Nuori nainen pyysi miestä olemaan hiljaa. Samalla hän tuli heittäneeksi bensaa tuleen.

"Saatana, juuri tuollaiset ämmät tekevät niin kuin se porvoolainen äiti, tappavat lapsiaan!" mies mesosi.

Nainen loukkaantui silmin nähden. Vieressäni seissyt nuori mies tiuskaisi miehelle, että miten tuo nyt liittyi mihinkään.

Mies tulistui ja osoitti meitä kohti. "Kun mä tulen sua kadulla vastaan, mä tapan sut!"

Keski-ikäinen hyppäsi ulos, ja muut jäivät katselemaan ihmeissään toisiaan.

Tositapaus on kuin kärjistys vanhempien ihmisten asennoitumisesta opiskelijoita kohtaan. Meillä on niin helppoa, että pitäisi hävetä. Töihin meitä patistaa myös pian eduskuntaan menevä lakiesitys opintojen rajauksista.

Samalla opetusministeriön perustama miljoonas työryhmä pohtii lainasubvention toteuttamista. Rahaa tippuu vasta kun olemme töissä.

Ja kun olemme töissä, lienee meidän vuoro vittuilla ratikassa.