Suomalaiset kännityypit

Ryypätä, kännätä, latoa, kaataa, naukkailla, pämpätä, tissutella, häpätä, vetää lärvit, vetää perseet, olla perseet olalla, tintata, dokata, kaljoitella ja niin edelleen.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Alkoholin nauttimiselle on suomenkielessä enemmän kiertoilmaisuja kuin sukupuoliyhteydelle.

Suomalaiset pitävät juomisesta ja kun suomalainen juo, se juo itsensä änkyräkänniin. Jos pitäisi valita yksi totuudenmukainen suomalaisia kuvaavaa stereotypia, se olisi nimenomaan tämä. Ja onhan meillä kunnioitettava repertuaari esikuvia: Saarikosken Pena, Turmiolan Tommi, Mellerin Arto, Irwin ja kaikki seitsemän veljestä.

Aiemman sosiologisen tutkimuksen mukaan suomalaiset juovat yhä edelleen humalahakuisesti. Eli uusinnamme stereotyyppisiä odotuksia suomalaisesta rankasta humalasta. Juomistamme määrittää juomatapojen hidas muuttuminen. Käyttäydymme yhä niin kuin metsäläiset, vaikka elämme modernissa ympäristössä.

Kulttuurisen viiveen lisäksi humalahakuisuuteen liitetään leimallisesti myös kansallisuus. Suomalaiset kännäävät yli luokkarajojen, sukupolvikuilujen ja sukupuolierojen.

Tutkija tutki
kännipäiväkirjoja

Jukka Törrönen on tutkinut nuorten aikuisten humalakokemuksia. Tuoretta tutkimusta varten hän on analysoinut 60 nuoren aikuisen (23-35-vuotiaan) kirjoittamaa ravintola- ja juomapäiväkirjaa.

Törrönen suhtautuu kriittisesti aiempaan tutkimukseen, joka lokeroi suomalaisen humalan yksioikoisesti. Hänen mukaansa viikonloppukännäys ei ole todiste siitä, että suomalaiset juomatavat toistaisivat yhä samoja perinteisiä tarkoitusperiä kuin 30 tai 40 vuotta sitten.

Aineistonsa pohjalta Törrönen on löytänyt viisi sosiaalisessa elämässä käytössä olevaa juomatapaa ja perinnettä, joiden dynamiikka määräytyy tilannekohtaisesti.

Tässä tulevat suomalaisen humalan lajityypit: herooinen humala, seurallinen bilehumala, yksilöllinen bilehumala, istuskelu ja ruokajuominen.

Hauskanpitoa
umpitunnelissa

Herooisessa humalassa (so. rankassa ryyppäämisessä) käyttäytyminen saa Törrösen mukaan karnevalistisia ja tuhlaavia, arkista järjestystä rikkovia piirteitä. Toisin sanoen humalainen tekee itsestään pellen, tuhlaa kaikki rahansa ja pilaa ihmissuhteensa.

Parhaimmat puitteet herooiselle juomiselle luo pitkä viikonloppu leirintäalueella, mökillä tai risteilyllä. Mikä tahansa tapahtuma saattaa olla hyvä syy kännätä. Esimerkiksi Törrösen tutkimuksessa esiintyvän Väinön tapauksessa perinteinen kalastuskilpailu tarjoaa oivat puitteet kyseiseen toimintaan: "se on lähinnä tekosyy tavata isolla jengillä ja vetää hulluna viinaa ja pitää hauskaa".

Herooinen juominen ilmenee Törrösen tutkimissa päiväkirjoissa lähes yksinomaan maskuliinisena puuhana, eikä se ole lainkaan niin yleistä kuin aikaisemmissa juomatapoja koskevassa tutkimuksessa on usein esitetty.

Alkoholi on
hyvä renki...

Herooista humalaa huomattavasti yleisempää Törrösen tutkimuksen mukaan on seurallinen bilejuominen. Tässä lajissa alkoholilla on huomattavasti pienempi rooli. Kaveripiirin yhteishengen luominen ja ylläpitäminen ovat tärkeämpiä kuin henkilökohtaiset sankariteot ja kännisooloilu.

Yhteistahdon luominen seurallisessa bilehumalassa alkaa tavanomaisesti etkoilla. Kokoontumisen alkuvaiheessa alkoholi auttaa irrottautumaan arjen ja työn velvoitteista. Alkoholi ei saa itsetarkoituksellista asemaa. Se on alisteinen muulle seurallisuudelle, kuten yhdessä ruokailulle, saunomiselle, meikkaamiselle tai pelien pelaamiselle.

Pohjien otto kestää seurallisessa bilehumalassa alkuillasta puoleenyöhön saakka. Ilta jatkuu yleensä baariin tai yökerhoon. Myös yleisessä juottolassa tärkeintä on kaveriporukan kollektiivinen hyvä meininki.

...mutta
huono isäntä

Yksilöllinen bilehumala eroaa seurallisesta siinä, että ryhmää ja nousuhumalaa käytetään ponnahduslautana omalle mielihyvälle tai mielipahalle. Omat intressit ajavat ryhmän yhteistahdon edelle.

Törrösen mukaan tunteet ovat yksilöllisessä bilehumalassa herkästi tuuliajolla, koska niille ei haeta kiinnekohtaa sulautumalla yhteisruumiiseen tai yhteistahtoon. Yksilölliset bilejuojat saattavat ladata korkeita odotuksia illalle, ja kun odotukset eivät täyty, he pettyvät ja alkavat kiskoa viinaa kaksin käsin.

Yksilöllinen bilejuominen noudattaa hetken etiikkaa. Seura voidaan vaihtaa toiseen seuraan tai jättää sen mukaan, minne halu vie.

Miehille omien mielihalujen seuraaminen saattaa ilmetä seksikokemusten nälkänä. Kaverit jäävät toiselle sijalle, kun nainen tarttuu syöttiin. Törrösen mukaan naiset puolestaan voivat janota palautetta omalle ulkonäölleen.

Onnistuneen ravintolaillan jälkeen Inkeri katsoo itseään peilistä ja toteaa: "Fiilis on korkeammalla, kun on tyytyväinen omaan ulkonäköön. Olen huomionkipeä ja on kiva herättää pahaa verta."

Hengailua
ja aperitiiveja

Istuskelu on Törrösen tutkimuksen mukaan seurallisen bilehumalan ohella yleisin juomatapa. Pistäytymisellä muutamalla oluella on monille miehille niin arkinen asia, etteivät he tee siitä aina selkoa. Naiset taas raportoivat tunnollisemmin kaikki juomistilanteet.

Parilla alkoholiannoksella saatetaan summata raskaan työpäivän tai harrastusten antia. Yksi keskeisimmistä juomatavoista nivoutuu ruokajuomiseen. Yhdessä nautittu ruoka saa päiväkirjoissa ritualistisia piirteitä. Ruoka ja alkoholi kytkeytyvät yhteen, ne pitävät yllä ystävien keskinäistä yhteisyyttä.

Juomisen kontrolli on Törrösen mukaan luonteeltaan puhtaasti sosiaalista tai rakenteellista. Ryhmän dynamiikka ja seuraavan päivän työt säätelevät juomista usein.

Merkillepantavaa on myös, ettei päiväkirjoissa esiinny lainkaan juomisen säätelyä terveysnäkökulmasta. Törrönen väittääkin julkisen sektorin tuhlaavan voimavaroja, kun se keskittyy ainoastaan terveys- ja riskivalistukseen: "pyrkiessään vaikuttamaan nuorten juomatapoihin on julkisen sektorin ennen kaikkea otettava huomioon juomisen merkitys sosiaalisuuden luojana, tihentäjänä ja ylläpitäjänä."