Rakas ratsuväessä

Keltainen nauha (She Wore a Yellow Ribbon). USA 1949. Ohjaus: John Ford. Pääosissa John Wayne, Joanne Dru, John Agar, Victor McLaglen.

Jotkut elokuvat kulkevat mukana koko eliniän. John Fordin Keltainen nauha tulee epäilemättä olemaan tällainen elokuva minulle.

Näin sen ensimmäistä kertaa mummolassa joskus viiden ja kymmenen ikävuoden välillä. Vaari osti videot, kun ne olivat vielä uutuus Suomessa, ja alkoi heti nauhoittaa säntillisesti televisiosta näytettäviä länkkäreitä, sotaelokuvia ja vanhoja kotimaisia. Vaarin arkistointikäytännöt eivät olleet aina kovin käytännöllisiä, ja yhdellä kasetilla saattoi olla yhden elokuvan loppu ja toisen alku. Joskus elokuva oli kirjattu kasetin päätyyn tyyliin "lännen kuva (Wayne)".

Mummo ja vaari asuivat aivan koulun vieressä, ja ala-asteen ensimmäisillä luokilla menin koulun jälkeen aina heille. Ensin tein läksyt, ja sitten mummo tarjoili välipalaksi voileipiä ja mandariineja, joiden kaveriksi oli luonteva kaivaa vaarin arkistoista katsottavaa. Keltainen nauha on yksi niitä, jotka olen tuon ajan jälkeen katsonut vähintään parin vuoden välein.

Se on Fordin ratsuväkitrilogian keskimmäinen osa, ja minulle ehdottomasti niistä tärkein. Se on myös kaikkien aikojen paras John Wayne -elokuva, mikä ei ole mikään vaatimaton kehu.

Wayne esittää arvokkaasti ja ylivertaisella charmilla ikääntyvää ratsuväen kapteenia Nathan Brittlesia, joka ruksii kalenteristaan päiviä eläkkeelle jäämistään odottaessaan. Oikeasti hän ei tietenkään haluaisi jättää ratsuväkeä, ainoaa kotiaan.

Taustalla kulkeva juoni intiaanisotineen on helppo unohtaa, mutta elokuvan ihmisiä, Technicolor-tunnelmia ja Monument Valleyn maisemia ei. Ford kuvaa lämpimästi ja humoristisesti tavallisia ihmisiä, joita esittää joukko hänen luottonäyttelijöitään, kuten aina mainiot Mildred Natwick ja Victor McLaglen.

Ford ei ollut tunnettu lempeydestään näyttelijöitä kohtaan, mutta Keltaisessa nauhassa koko näyttelijäkaarti tuntuu yhdeltä suurelta perheeltä.

Tuomo Tamminen