![]() |
|
Tammikuun 30. päivänä kolme kirjanpolttajia ihannoivaa nuorta miestä pyrki sisälle äärioikeistoa käsittelevään keskustelutilaisuuteen Jyväskylän kaupunginkirjastoon. Kirjaston luentosalin ovella syntyneessä kahakassa yksi miehistä löi yhtä tilaisuuden järjestäjistä puukolla.
Luentosalissa oli menossa keskustelutilaisuus Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Anderssonin, Vasemmistoliiton kunnallisvaltuutettu Dan Koivulaakson ja toimittaja Mikael Brunilan kirjasta Äärioikeisto Suomessa - vastarintamiehiä ja metapolitiikkaa. Selkkauksesta virinnyt keskustelu on keskittynyt kaikkeen muuhun paitsi olennaiseen: puukotukseen kirjastossa järjestetyssä keskustelutilaisuudessa.
Samana iltana Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.) tiedusteli Twitterissä, mitä eroa on äärioikeistolla ja äärivasemmistolla on nykyään. Perussuomalaisten toinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Juho Eerola epäili STT:n haastattelussa välikohtauksen olleen mainostemppu. Tätä kirjoittaessa puukotuksesta on vangittuna äärioikeistolaisen Suomen vastarintaliikkeen jäsen.
Ranskalainen filosofi Jean-François Lyotard kirjoitti, että postmodernilla aikakaudella suuret kertomukset ovat kuolleet. Lyotard oli väärässä, sillä jotkut kaipaavat edelleen suuria kertomuksia. He kaipaavat sitä, että heille sanotaan, että on olemassa vain mustaa ja valkoista, ja nuo harmaan sävyt, joita kuvittelette näkevänne, ovat todellisuudessa pelkkää valhetta. Ja kun tarpeeksi moni uskoo, että se on totta, tulee kaikesta mustaa.
Tieteellisen tiedon kiusallinen puoli on se, että se kaivaa maailmasta esiin juuri näitä harmaan sävyjä ja paljastaa maailman sellaisena sotkuisena ja vaikeasti ymmärrettävänä valtasuhteiden ja vuorovaikutusten verkostona kuin se on. Silti todellisen palveluksen isänmaalleen tekevät ne, jotka tutkivat maansa historiaa, kulttuuria ja kansanperinnettä, eivätkä epäröi ottaa esille sen ongelmia ja paljastaa epämiellyttäviäkin totuuksia sen sijaan, että rakentaisivat haavekuvaa, joka on ylväs ja kaunis, mutta sisältä kylmä ja kuollut niin kuin Samothraken Nike Louvren portaikossa.
Äärioikeiston politiikka on erontekojen politiikkaa. Sitä, että osoitetaan, että nuo eivät kuulu meihin, koska ne ovat erilaisia. Mutta mitä on se suomalaisuus, jonka äärioikeisto kokee olevan uhan alla? Mikä yhdistää utsjokelaista poromiestä ja punavuorelaista graafikkoa, pohjoiskarjalaista lesboa it-työläistä ja lakeudella maataan viljelevää perheenisää?
Onko se myytti verenperinnöstä, mitätön poikkeama ihmisrodun DNA-ketjun kaksoiskierteessä? Onko se illuusio suuresta yhteisöstä, jaetusta yhtenäiskulttuurista, jota ei koskaan ollut? Vai jakoivatko torpparit ja aateliset, tehtaanomistajat ja tukkijätkät, punaiset ja valkoiset saman maailmankuvan?
Yhdistävätkö meitä 1700-luvulta alkaen rakennetun kansallisvaltion rajat, jotka historiankirjojen suurmiehet vetivät nimettömiksi alaviitteiksi jääneiden miesten ja naisten verellä kartalle, ja jotka jostain historian oikusta saattaisivat kulkea täysin toisessa kohtaa?
Viime kädessä ainoa asia, joka meille suomalaisille sanan laajassa merkityksessä on yhteistä, on luonto - järvet, metsät ja suot.
Ne eivät kysy keneltäkään, mistä sinä olet tullut ja mitä sinä täällä teet.
Samuli Huttunen
Kirjoittaja on Aviisin vt. päätoimittaja
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Piiministeri (17.02.13, kello 1:07)
Postmodernissa ajattelussa ehkä hieman ristiriitaiselta tuntuu kuitenkin se, että toiseuteen suhtaudutaan eri tavalla. Taitaapa esimerkiksi palestiinalaisnationalismi olla suosittua vasemmistopiireissäkin.
Kansallisvaltiot tuntuvat olevan tehokas yhteiskuntamuodon pohja. Jugoslavia hajosi; eikä Belgia juuri saa muodostettua hallitusta. Pitää muistaa, ettei kansallisvaltioiden synty ole niinkään kiinni raivopäisessä nationalismissa - vaan oikeusvaltioperiaatteen, kansanvaltaisuuden ja yhtäläisyyden periaate vastaan suurvaltojen luokkayhteiskunta.
Jos kansoille ei olisi jaettu itsemääräämisoikeutta, vielä useampi kieli ja kulttuuri olisi hävinnyt tähän päivään mennessä. Katsokaa miten on käynyt suomalais-ugrilaisille kulttuureille, muille kuin Virolle ja Suomelle. Minä kannatan ehdottomasti myös kansallisvaltiota esimerkiksi kurdeille.
Henri K. (17.02.13, kello 10:28)
Kieli. Kieltä on pidetty aika tärkeänä tekijänä kansallista kulttuuria määriteltäessä.
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen