Kurkota vain kuuseen asti

Opintojen alusta asti kannattaa lähteä rohkeasti rakentamaan omaa identiteettiä kehittyvänä oman alan asiantuntijana - etsiä vastausta kysymykseen Kuka minä olen ja kuka minä haluan olla tulevana alani asiantuntijana", neuvoo opintopsykologi Taija Tuominen.

Luultavasti vastauksesta ei ole pitkään aikaan hajuakaan. Se kuuluu asiaan. Tuominen neuvoo opiskelijoita osallistumaan aktiivisesti tilanteisiin, jotka auttavat sen löytämisessä. Vastausta voi etsiä vaikkapa työelämäpäivillä tai opettajien, opiskelutovereiden ja vanhempien opiskelijoiden kanssa keskustelemalla.

"Kannattaa antaa itselleen aikaa löytää rauhassa oma suuntansa ja vastauksensa ja muistaa, että matkan varrella mieltään voi vielä ihan hyvin muuttaa."

Opintopsykologin asiakassuhde koostuu tavallisesti muutamasta käyntikerrasta, jotka sovitaan tiiviimmäksi tai pidemmälle aikavälille sijoittuvaksi hoitojaksoksi. Vastaanottokäynti kestää kolme varttia.

"Opiskelijalta odotetaan sitoutumista aktiiviseen työskentelyyn."

Ensimmäisellä käyntikerralla muodostetaan käsitys opiskelijan pulmien laadusta ja siitä, millaisissa asioissa opintopsykologisesta työskentelystä voisi olla apua.

"Samalla sovitaan, mistä suunnasta lähdetään etsimään ratkaisuja tilanteeseen. Varsinainen työskentely tapahtuu erilaisten tehtävien, harjoitusten ja keskustelun avulla vastaanottokäynneillä ja välitehtävien avulla käyntien välissä", kuvailee Tuominen.

Hänen vastaanotolleen päätyy kaikissa opintojen vaiheissa olevia tyyppejä, mutta eniten opinnäytetyön kanssa tuskailevia ja ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Tavallisia pulmia ovat puutteet opiskelutaidoissa, opintoihin kiinni pääseminen, opiskelun sovittaminen yhteen mielenterveyspulmien tai haastavan elämäntilanteen kanssa, itselle asetetut liian haastavat tavoitteet, aikaansaamattomuus ja identiteettiin liittyvät kysymykset.

Taija Tuominen kehottaa opiskelijoita huolehtimaan perusasioista. Riittävä uni ja säännöllinen ruokailu ovat opiskelijankin hyvinvoinnin perusta. Liikunta, kavereiden tapaaminen ja harrastukset ovat tärkeää vastapainoa opiskelulle.

"Huolehdi siitä, että tavoitteesi ja työmääräsi ovat tasapainossa opiskelukuntoisuutesi kanssa. Jos koet olevasi 60 prosenttisesti kunnossa, pitää tavoitteidesikin olla maksimissaan 60 prosentin tasolla."

Opiskelutyötä kannattaa Tuomisen mukaan tehdä mieluummin säännöllisesti vähän kerrallaan kuin kertarysäyksellä valtavasti. Tasainen rytmitys paitsi parantaa työnteön laatua, myös madaltaa aloittamisen kynnystä. Opiskelupulmien kanssa painivia hän neuvoo seuraamaan ajankäyttöään parin viikon ajan.

"Miten paljon todella teet työtä opintojesi eteen? Mihin aikasi kuluu? Oletko muodostanut itsellesi opiskelutyön rutiineja? Saatko aikaiseksi?"

Hän neuvoo myös kyseenalaistamaan negatiiviset uskomukset, joita opiskelija on itse itsestään luonut.

"Saattaa olla hyödyllistä pohtia, onko sinun pakko antaa näiden käsitysten vaikuttaa toimintaasi, vai voitko tavoitella päämäärääsi niistä huolimatta!"

Entä miten opintopsykologille pääsee? Lähetteellä, joka pitää saada opettajalta, YTHS:lta tai opintoneuvojalta.

Uraohjaaja Eira Helmisen vastaanotolle tullaan useimmiten graduvaiheessa. Uraohjauskeskustelujen näkökulmana on oman osaamisen tunnistaminen suhteessa työelämään.

"Ensimmäinen pohdittava aihe on usein, mistä löytää oman alan työtehtäviä. Työmarkkinat muuttuvat koko ajat ja tehtävänkuvat ovat niin moninaiset, että työelämään siirtyessä niiden tunnistaminen on haastavaa."

Helmisen mukaan opiskelijoilla on esimerkiksi median synnyttämiä tarkkoja käsityksiä siitä, mitkä ovat ainoita itselle sopivia aloja. Siksi kilpailu tietyillä suppeilla aloilla korostuu.

"Omia vaihtoehtojaan työelämässä ei kannata lukita ensimmäisiä työtehtäviä hakiessa, vaan oma työelämäpolku muotoutuu kokemusten kautta."

"Unelmatehtävä on aina se, jota parhaillaan tekee", nauraa Helminen. "Kuuseen kurkottaminen riittää, kuuta ei tarvitse unelmissaan tavoitella."

Tuominen ja Helminen korostavat, että vaikeiden asioiden kanssa ei kannata tuskailla yksin.

"Hae tukea vaikkapa opiskelutovereista, opettajista tai yliopiston ohjauspalveluista. Ongelmien pahenemista ei kannata odotella, vaan tarttua asioihin heti."

Puhuminen kannattaa aina.

Seppo Honkanen, teksti
Tero Koskela, kuva

On helpompi löytää, kun tietää mistä etsii

1) Opintoneuvontaa antavat useat eri tahot. Heidän yhteystietonsa löytyvät osoitteesta: www.uta.fi/opiskelu/opintoneuvonta

2) Uraohjaajan kanssa voi pohtia työllistymisen ja työelämään siirtymisen haasteita. www.uta.fi/opiskelu/tyoelama

3) Opintopsykologin vastaanotolle pääsee esimerkiksi opinto-ohjaajan tai YTHS:n lähetteellä. Lisätietoa taija.kati.tuominen@uta.fi.

4) Tamyn sopo-sihteeri auttaa, jos sinulla on kysyttävää esim. asumiseen, toimeentuloon, yhdenvertaisuuteen tai terveydenhoitoon liittyen. soposihteeri@tamy.fi.

5) Opiskelijoiden tukikeskus Nyyti ry edistää ja tukee opiskelijoiden henkistä hyvinvointia ja elämänhallintaa. www.nyyti.fi.

6) Neuvoja mielenterveyskysymyksiin saa Yths:ltä arkisin klo 11.30-12 numerosta 040 - 710 1060.

7) Yths:n mielenterveyspalvelujen ajanvaraus arkisin klo 10-11.30 numerosta 046 - 710 1060.

8) Hätätapauksissa ensiapua saa Acutasta Teiskontieltä. Keskuksen numero on 03 311 611.

Aviisi testasi auttajat: Aviisin testihenkilö Irmeli, 25, kävi opintopsykologin ja uraohjaajan vastaanotolla. Miltä se tuntui?

Vitonen vitkuttelusta

Opiskeluni on lakannut muistuttamasta riemukasta vaihto-opintoesitettä. Minusta on alkanut tuntua valheelliselta edes esitellä itseni opiskelijana, sillä opintoni eivät ole edenneet vuosiin. On vaikea myöntää ongelmaa edes itselleni.

Tiedän että tutkinto saavutetaan suorittamalla pakolliset kurssit. Tiedän, miten kurssit suoritetaan. Silti opintorekisterini ei pursua opintopisteitä.

Huomaan kaipaavani peruskoulusta tuttua koulumaisuutta. Tarvitsisin koululaukussa kulkevan reissuvihon vietäväksi avopuolisolle, josta hän voisi tarkistaa, että olen käynyt luennoilla.

Kun tapaan opintopsykologi Taija Tuomisen, hän täyttää osan toiveestani pyytämällä minua tekemään lukujärjestyksen. Vähän kuin olisi läksyjä taas. Tuntuu hävettävältä myöntää, kuinka suuri merkitys asialla minulle on. Massaluennoilla luentopäiväkirjan voi helposti jättää palauttamatta - kukaan ei tule kyselemään sen perään. Mutta vaikka opiskelen itseäni varten, opintopsykologin panos tuntuu niin tärkeältä, etten halua tuottaa pettymystä hänelle. Itseni pettämiseen opintosuunnitelmissa olen tottunut, mutta en muiden, sillä Kelan lisäksi niitä ei ole kukaan kaipaillut.

Uraohjaaja Eira Helmisen tapaaminen tuntuu kuin joku silittäisi poskesta ja kysyisi: "Mikä sinusta tulee isona?" - ilman, että vastaukseksi odotetaan jotakin nopeaa sutkautusta.

Helminen tarjoaa minulle apua tilanteeni pohtimiseen. Hän maalaa mielikuvia tulevasta työelämästä. Niiden on tarkoitus auttaa luomaan tavoitteita opintojen etenemisen suhteen. Ensimmäistä kertaa yliopistossa minusta tuntuu, että joku oikeasti kuuntelee opiskeluuni liittyviä ongelmia.

Opintopsykologin kanssa perehdyn konkreettisempiin asioihin, kuten lukujärjestyksen laatimiseen. Yritän tehdä itselleni sellaisen lukujärjestyksen, jota pystyisin oikeasti noudattamaan. Minulla yhden kurssin kesken jättäminen alentaa kynnystä jättää kesken toinenkin kurssi - ja kierre on valmis.

Lohduttavaa on, että molemmissa tapaamisissa saan olla ihminen. Vastaanotolla ei ainoastaan toivota, että siirtyisin nopeasti tilastosta toiseen: valmistumattomista valmistuneisiin. Tapaamisissa ei lasketa edes yliopiston rahoja, sillä myös muut koulutusvaihtoehdot ovat avoimesti esillä. Vastaanottoajan päätyttyä minua ei työnnetä käytävään innostava esite kourassa pärjäämään omillani, vaan molempien kanssa sovin uuden tapaamiskerran.

Eräs ongelmani on, että kun oikeasti minun pitäisi suunnitella perusopinnoista suorittamattomien kurssien tekoa, niin pääni sisällä varaan aikaa jo väitöskirjan tekoon. Jo ajatus väitöskirjasta hengästyttää, joten en saa suoritettua mitään.

Opintopsykologi neuvoo keskittymään nykyhetkeen antamiensa hengitysharjoitteiden avulla. Niistä huolimatta opintojen suunnittelu ahdistaa. Minun olisi helppo palata tuttuun kaavaan, jonka olen toistanut monena syksynä. Aluksi mielekkäältä tuntunut kurssitarjonta on muuttunut jo ennen lokakuun loppua kesken jätetyiksi kursseiksi ja loppuvuoden käyn haahuilemassa yliopistolla.

Pystyisin kuluttamaan kokonaisen elämän kirjastossa. Mutta jossain vaiheessa raha tulee vastaan, jossain vaiheessa olisi mukavaa lopettaa kädestä suuhun -elämä ja saada töitä.

Sanotaan, että samaa tahtia opiskelevat ystävät auttavat opintojen etenemisessä. Mutta minun kanssani yhtä aikaa aloittaneet ystävät ovat edenneet jo graduvaiheeseen. Heistä ei ole minulle apua. Minun pitäisi hankkia uusia opiskeluystäviä. Pitäisi palata fuksibileisiin: kaupunkisuunnistukseen humoristisessa kostyymissa kyselemään, voisiko joku olla minun opiskelukaverini.

Pelkään pääsykoekirjojen tietoa puhkuvia ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Heitä, jotka uusine penaaleineen saavat minut tuntemaan itseni vanhaksi.

Vaikkei kukaan heistä istuisi viereeni lainaamaan lyijyä täytekynään, niin minun on silti aika palata opiskelemaan. On uskallettava jatkaa siitä mihin joskus jäin. Alkumatkan saan pitää Helmisen ja Tuomisen kädestä kiinni, ennen kuin uskallan irottaa ja jatkaa matkaa ilman heitä.

Irmeli on ollut kirjoilla Tampereen yliopistossa neljä vuotta