Pääkirjoitus

Opiskelijajärjestöt voivat taputtaa itseään ansaitusti olalle. Opintoraha nousee alkaneella hallituskaudella 15 prosenttia ja opintotuen tulorajat 30 prosenttia. Tätä ei olisi tapahtunut ilman aktiivista edunvalvontaa ja kovaa rummutusta.

Opintorahan eteen tehty työ oli välttämätöntä, mutta se oli myös jostakin muusta pois. Nyt on aika keskittyä opetuksen laatuun.

Yliopistoja on ohjailtu opetus- ja valtiovarainministeriöistä käsin entistä virtaviivaisempaan suuntaan.

Ministeriöt vaativat tuloksia ja tehokkuutta, mikä sinänsä ei ole väärin. Verorahoilla maksettu koulutus tuo vastuuta myös opiskelijalle.

Tehokkuusajattelua on kuitenkin ajettu läpi niin pinnallisesti, että koko käsitteestä on tullut absurdi vitsi. Liian moni asia tapahtuu yliopistoissa siksi, että ministeriöstä niin sanellaan.

Lukekaa vaikka tutkija Pekka Masosen vuodatus sivulta viisi:

"Kuinka alati vähenevä opettajien määrä voi tuottaa alati lisääntyvistä opiskelijoista maistereita aina vain nopeammin?"

Se on hyvä kysymys, johon ei ole vaadittu vastausta tarpeeksi pontevasti. Mitä kovemmalle yliopistojen henkilökunta pistetään, sitä enemmän myös opetuksen ja ohjauksen laatu heikkenee. Tähän ongelmaan opiskelijaliike ei ole ehtinyt puuttua tarpeeksi voimakkaasti.

Koulutuksen laadun turvaaminen on silti opiskelijajärjestöjen tärkeimpiä tehtäviä. Ongelma on valtakunnallinen, ja siksi odotukset kohdistuvat nimenomaan
SYL:n suuntaan.

Viime vuosien kehitystä tarkkaillessa voi todeta, että tehtävässä ei ole onnistuttu kovin hyvin. Yksi syy tähän voi olla se, että SYL:n ja muiden opiskelijajärjestöjen toimijat vaihtuvat vuoden parin välein. Korkeakoululaitos kuitenkin muuttuu niin hitaasti, että pari vuotta ei tunnu missään.

Ehkä meillä ei ole kokemusta käsittää, mitä on tapahtunut ja mitä on tapahtumassa.

Näkemystä ja kokemusta löytyisi yliopiston henkilökunnasta. Olisiko aika tiivistää yhteistyötä tutkijoiden ja opettajien kanssa? Etumme ovat yhtenevät.

Tuomo Tamminen
päätoimittaja