Klassikkoni: Kalervo, ikuisesti sinun

Kalervo oli maannut arkussa vuosia, kun rakastuin häneen. Hän oli mädäntynyt kittiläläisessä sukuhaudassa 15 vuotta, kun aloin kirjoittaa hänen nimeään yleisten vessojen seiniin. Vuonna 2002 Kiasmassa järjestetty Kalervo Palsan näyttely Toinen tuleminen mahdollisti rakkautemme alkamisen.

Oikeastaan sydämeni alkoi sykkiä Kalervolle jo näyttelyä edeltäviä lehtijuttuja lukiessa. Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä oli kattava juttu Palsan elämästä. Lehti jatkoi hienosti myyttisen taiteilijakuvan myyntiä, ja minä ostin, koko rahalla.

Näennäisesti meillä ei ollut Kalervon kanssa mitään yhteistä. Mutta tavatessani hänen väritettyä elämäntarinaansa koin jakavani saman ahdistuksen tunteen elämää kohtaan. Palsan omakuvista tuijotti tuttu yksinäisyys. Kittiläisellä ja itähelsinkiläisellä ahdistuksella oli samanlaiset, kurkkua kuristavat ilmenemismuotonsa.

Hätkähdyttävää on huomata, että Palsan irvokkaat kuvat jäykistyneistä peniksistä hämmentävät edelleen pornoistuneessa nykykulttuurisssamme. Perversioiden ja kuoleman kuvaamiseen keskittynyt tuotanto shokeraa pahuuden kauneudella. Valtavien penisten keskeltä löytyy myös ironisen humoristinen asennoituminen elämää kohtaan. Sitä en vielä teini-ikäisenä Kiasman näyttelyssä tavoittanut.

Kalervon nimen tussaamisen seiniin olen lopettanut vanhuuttani, en kanna enää tussia povitaskussa. Silti edelleen Palsan tunnetuinta teosta Vapautuminen (1978) katsoessa ymmärrän, ettei muste teininä kulunut hukkaan.

Sanna-Kaisa Lähdeaho

Kalervo Palsa 1947-1987