Werstaassa: Kaikki eivät päässeet ehdolle

Tampereen kaupungin yhteyspäällikkö Jukka Rantanen aloitti opiskelunsa vuonna 1968 Tampereen yliopiston opetusjaostossa. Samana syksynä opiskelijat lakkoilivat lukukausimaksujen korotuksia vastaan.

"1960-luvulla ylioppilas-
kuntatoiminta oli täydellistä eliitin touhua. Kun katselee vanhoja kuvia, kaikki olivat parhaimmissaan ja syötiin illallista opiskelijoiden laskuun. Oli tanssiaisia ja merkkien myöntämistä. Se ei tavoittanut laajoja opiskelijajoukkoja."

Rantanen oli opiskellut aikaisemmin Työväen Akatemiassa. Hän asettui ehdolle saman syksyn edustajistovaaleissa Työväen Akatemian kerhon riveistä.

"En ollut mitenkään tunnettu, kun tulin. Oli sovittu, että Työväen Akatemian kerho sai demareiden kiintiöstä tietyn määrän paikkoja. Ehdokkaiksi haluavia oli paljon. Pääsin ehdokkaaksi yhden äänen erolla, koska ymmärsin äänestää itseäni."

Rantaselle tärkeimpiä asioita olivat yliopiston valtiollistaminen, yleinen ja yhtenäinen äänioikeus, opintotuki, asuntotilanne ja opiskelijoiden lasten päiväkotitilanne.

"Jokainen ryhmä sai asettaa ehdolle muistaakseni kaksinkertaisesti sen määrän ehdokkaita, kuin mitä ylioppilaskunnan edustajistossa oli yhteensä paikkoja. Joskus 1970-luvulla listat eivät enää tulleet täyteen, jolloin tiedettiin, kellä menee vähän huonommin."

"Poistettiin vuosijuhlat, taantumuksen merkit"

Opiskelijat olivat 1960-luvun lopulla niin aktiivisia opiskelijapolitiikassa, että vaaleja päätettiin sääntömuutoksella pitää joka vuosi. Ylioppilasliike politisoitui samaan aikaan voimakkaasti.

"Osa tiedekuntajärjestöjä oli tehnyt jo ennen vaaleja päätöksen olla asettamatta ehdokkaita ja kehottivat jäseniään äänestämään poliittisten opiskelijajärjestöjen ehdokkaita", vuosien 1969-1970 Tamyn toimintakertomuksessa kerrotaan.

Vuonna 1969 Rantanen valittiin oppilaskunnan varapuheenjohtajaksi. Seuraavana vuonna hän jatkoi oppilaskunnan puheenjohtajaksi.

"Sitten jatkoin tyhmyyttäni 1971 ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana, vielä enemmän tyhmyyttäni menin 1972 SYL:n varapuheenjohtajaksi."

Suomen ylioppilaskuntien liitossa hänellä oli työtovereinaan muun muassa Ylellä myöhemmin vaikuttanut Seppo Härkönen ja Nokialla ja Shellissä vaikuttanut Jorma Ollila. Opiskelijapolitiikka oli tie nousta yhteiskunnallisesti merkittäviin asemiin, mikä oli opiskelijoilla hyvin tiedossa.

"Ketkä olivat aktiivisia muutenkin, sotkeutuivat opiskelijapolitiikkaan, koska se oli kiinnostavaa."

Vuonna 1970 päätettiin, että ylioppilaskunta ja oppilaskunta yhdistyvät. Yhdistyneissä vaaleissa äänestysprosentti oli jopa 67,5 prosenttia. Ehdokkaiden määrä nousi tasaisesti vuoteen 1970 asti, jolloin ehdokkaita oli kaikkiaan 447.

"Yhdistymisen takia sääntöjä kirjoitettiin hyvin paljon uusiksi. Poistettiin kunniamerkit ja vuosijuhlat, tällaiset taantumuksen merkit."

Edustajistovaalit näkyivät selkeästi yliopistolla.

"Ihmisillä oli erilaisia tukiryhmiä ja mainostettiin aika paljon yliopiston käytävillä. Laululiike alkoi myös nostaa päätään. Näyttelijäkurssit olivat hyvin aktiivisia osallistumaan kaikkeen."

Rantanen uskoo aktiivisen ylioppilasliikkeen nuukahtaneen keskusjohtoiseen vasemmistolaisuuteen.

"Tampere oli hyvin pitkälle johtava hengen luoja koko maassa. Kun taistolaiset saivat vuonna 1971 vallan kansandemokraattisessa opiskelijaliikkeessä, päätettiin valita helsinkiläisen uuden ylioppilastalon kabinetista johto. Kun keskuskomitea alkoi antaa selkeät ohjeet, mitä tehdä, yhteisrintama hajosi."

Teksti: Hertta-Mari Kaukonen
Kuva: Aviisin arkisto