Pois pimeistä saleista

Lyhytelokuvien tekijöille festivaalit ovat tärkeitä esittämispaikkoja, mutta on olemassa toisenlaistakin lyhytelokuvaa.

"Niitä ei yleensä sanota lyhytelokuviksi vaan taiteeksi. Ne liikkuvat festivaalien ohi - elokuvat risteävät toisiaan, mutta niitä esitetään taidegallerioissa. Niitä ei sanota elokuviksi vaan taideteoksiksi", festivaalijohtaja Jukka-Pekka Laakso pohtii.

Suomalaisella lyhytelokuvalla ei hänen mukaansa ole riittäviä perinteitä.

"Lyhyttä fiktiota tulee erittäin vähän. Sama tilanne on monissa muissa maissa, että kouluista tulee elokuvia. Suomessa on rahoituksellisesti vaikea tehdä lyhytelokuvaa."

"Lyhytelokuvissa on joka vuosi paljon yhdentekeviä elokuvia, kuten elokuvissa yleensä, mutta kokonaisuudessaan lyhytelokuva on kiinnostavampi kuin pitkä elokuva. Se on pitänyt paikkaansa niin kauan kuin olen lyhytelokuvaa seurannut, reilut kaksikymmentä vuotta."

Euroopassa ei ole montaa lyhytelokuvia ammatikseen tekevää ihmistä. Parhaat tekijät siirtyvät pitkiin elokuviin ja mainoksiin.

Silti lyhytelokuvalla voisi Laakson mukaan vihdoin olla mahdollisuus tulla parempaan tietoisuuteen. Teknologian kehitys voi vaikuttaa asiaan; digitaalinen levitys tarjoaa lyhytelokuvalle hyvät edellytykset. Dvd, internet ja kännykät tuovat uudenlaisia kanavia levittää ja esittää lyhytelokuvaa.

Laakso näkee myös erään perinteisemmän välineen tulevaisuuden lyhytelokuvan levityskanavana:

"Televisio ei voi enää mennä typerämmäksi, niin sen on pakko alkaa siirtyä johonkin toiseen suuntaan. Kun kanavia tulee lisää, jää aukkoja sellaisellekin ohjelmistolle, joka näyttää lyhytelokuvia."

Sanna Kyllönen tekee gradua Helsingin yliopiston viestinnän laitokselle. Hän on tutkinut lyhytelokuvia ja sitä millä tavalla festivaalit määrittävät lyhytelokuvaa.

Kyllösen mukaan lyhytelokuvafestivaaleilla tutun teatterikäytännön ylläpitäminen on profiloitumis- ja uskottavuuskysymys.

Tutkittuaan elokuvajuhlia hän on havainnut erään lyhytelokuvaa määrittävän piirteen:

"Isoimmat lyhytelokuvafestivaalit haluavat pitää elokuvan elokuvateatterissa ja muokata näytöskokonaisuudet kaksituntisiksi, jolla tuotetaan normielokuvan rytmiä. Halutaan hakea vaihtoehtoa esittämällä lyhytelokuvaa, mutta esittämisen kaavat toistuvat."

Perinteiset ja tutuksi tulleet käytännöt luovat hyväksyttävät raamit. Kyllönen ei kuitenkaan usko lyhytelokuvan tulevaisuuden pysyvän ainoastaan elokuvateattereiden ja -festivaalien sisällä.

Löytääkseen suuren yleisön lyhytelokuva tarvitsee muita keinoja.

"Lyhytelokuvalla on lyhyytensä vuoksi mahdollisuus olla mitä erilaisimmissa paikoissa. Se voisi olla paljon sosiaalisempi elokuvan muoto."

Kyllönen vertaa lyhytelokuvaa varhaiseen 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun elokuvaan. Näillä on hänen mukaansa paljon yhteistä.

"Se oli osa varietee-teatteria, paljon sosiaalisempi tapahtuma. Nyt kaikki menee istumaan hiljaa pimeään saliin kaksi tuntia ja lähtee pois."

Uudenlaisesta lyhytelokuvan esittämisestä toimii hyvänä esimerkkinä Future Shorts, Lontoosta lähtöisin oleva idea tuoda lyhytelokuvaa klubeille, osaksi performanssia ja illanviettoa. Sittemmin Future Shorts on levinnyt muun muassa eri puolille Isoa-Britanniaa, Pariisiin, Brysseliin ja Moskovaan.

Kyllönen on miettinyt pitäisikö Future Shortsin kaltaista tapahtumaa tuoda Suomeen, jopa Tampereelle. Sellaiselle voisi olla tilausta.