Kuka kaipaa eurohumppaa?

Samalla tavoin kuin kammoksuttu kasari rupesi tekemään vuosikymmen sitten comebackiä, on ysäri vähitellen valtaamassa 2000-luvun populaarikulttuuria.

90-luvun ehkä näkyvin ja monien mielestä käsittämättömin ilmiö oli teknomusiikin suunnaton suosio. Ympäri Eurooppaa puski kymmenittäin yksinkertaisella jumputuskaavalla tehtyjä "dance-sensaatioita", jotka upposivat poikkeuksellisen hyvin juuri Suomen tanssikansaan.

Kiss FM, Jyrki, Suosikki ja muut 90-luvun trendinuorison äänitorvet pitivät huolen siitä, että eurodance oli jatkuvasti nuorison huulilla. Teknolevyt myivät kymmeniätuhansia, ja Rantarock veti genren tähtiartisteja Suomeen.

Kun vuosikymmen sitten vaihtui, eurodancen suosio katosi yhtä nopeasti kuin se alkoikin. Mutta päivä on tehnyt nyt kierroksensa, ja simppelille tanssimusiikille alkaa taas olla kysyntää.

Harva myöntää julkisesti kaipaavansa ysäriteknoa, mutta
YleX:ltä tuttu Mikko "Peltsi" Peltola ei häpeile menneisyyttään. Hän pyöritti levyjä monilla tanssiklubeilla koko 90-luvun.

Peltsin mukaan eurohumpan tahtiin jorasi myös diskoihin eksynyt rokkikansa. Hän onkin sitä mieltä, että ysäriteknoa voi verrata 7 päivää -lehteen.

"Harva kehtaa myöntää lukevansa Seiskaa, mutta kummasti se aina meidänkin työpaikalla on varattuna koko torstain. Samalla tavalla moni pitää teknosta, vaikkei uskallakaan tunnustaa sitä."

Syvällisyys ja taiteellisuus haussa

Peltsi kertoo omistavansa yli tuhat eurodance-äänitettä, joita hän haali dj-vuosinaan kuukausittain useilla sadoilla markoilla. Hänen levyjen hamstrauksensa oli toki poikkeuksellista, mutta 90-luvulla teknomusiikki myi yleisestikin todella hyvin.

Esimerkiksi Aikakoneen Tähtikaareen taa -albumia on myyty kahdeksanneksitoista eniten Suomessa kautta aikojen, 135 000 kappaletta.

"Myyntiluvut selittyvät osittain sillä, että 90-luvulla ei ollut yhtä paljon formaattiradiokanavia soittolistoineen kuin nykyään. Biisejä ei siis kuullut tarpeeksi, ellei ostanut varsinaista levyä."

Mutta jos ysäritekno kerran oli koko kansan musiikkia, joka kävi kaupaksi ja soi joka paikassa, miksi sen faniksi ei sitten kehdata enää tunnustautua?

Peltsin mukaan syy on teknon pinnallisuudessa: siitä puuttui niin sanotulta laatumusiikilta yleensä vaadittu syvällisyys.

"Eurodance ei täyttänyt yleisiä laatumittareita. Se ei ollut taidetta siinä mielessä, että hyvän teknobiisin saattaa synnyttää päivässä. Mutta hyvää musiikkia moni ysäriteknoartisti joka tapauksessa teki, jos mittareina käytetään melodisuutta, tanssittavuutta tai laadukkaita soundeja."

90-luvun eurodancelle oli tyypillistä lukuisien artistien samankaltaisuus: kappaleiden pohjat, artistien ulkoinen habitus ja sanoitukset olivat varsin mielikuvituksettomia.

Myös Peltsin mukaan yhdessä vaiheessa eurodancea tuli luvattoman paljon.

"Kaikkein kliseisimmillään teknokokoonpanoon kuului musta räppärimies ja isorintainen vaalea nainen. Biisi laukkasi nopeasti eteenpäin, ja siihen tuli jossain vaiheessa melodisempi suvantokohta, jonka jälkeen kertosäettä alettiin toistaa uudelleen ja uudelleen."

"Kappaleissa vilisi sanoja dance, party ja love. Räpit olivat usein kankeita, eikä nainen laulanut aina itse osuuksiaan edes levylle. Räp-osuus päättyi aina samoihin sanoihin, joilla kertosäe alkoi. Keikoilla kaikki tuli tietysti taustanauhoilta, ja tanssijoilla oli tärkeä rooli."

Eniten teknoartisteja tehtaili Ruotsi, mutta paljon nimiä nousi myös Keski-Euroopasta. Suomikaan ei jäänyt ilman omia vastineitaan: Aikakone, Movetron ja Waldo viihtyivät pitkiä aikoja teknokansan suosiossa, ja joku saattaa vielä muistaa sellaisia nimiä kuin Miisa, @tak tai Sound Of Rels.

"Suomi laahasi pahasti Ruotsin perässä koko 90-luvun, koska esimerkiksi suomenkielinen rap ei ollut ottanut vielä tuulta purjeisiinsa. Aikakone jäi kuitenkin mieleen positiivisena", Peltsi muistelee.

Vastaisku hevibuumille?

Viime vuosina ilmassa on alkanut olla merkkejä eurodancen comebackista. Uusista artisteista esimerkiksi Infernal, Erik Prydz ja Günther tekevät melko tyylipuhdasta ysäriteknoa, eikä Tean "kesähitti" Tytöt tykkää juurikaan kalpene vuosikymmenen takaisille renkutuksille.

Peltsi kertoo haistelleensa samaa.

"Jossain vaiheessa sen täytyy tulla takaisin, sillä kaikki muoti-ilmiöt kiertävät sykleittäin. Viime aikoina minunkin vanhaa levylaukkuani on ruvettu kyselemään tiettyihin bileisiin, ja YleX:ltäkin toivotaan yhä enemmän eudodancea."

Teknon paluusta kertovat myös monien artistien comebackit. Lavoille ja soittolistoille ovat palailemassa ainakin Pandora, Basic Element, Aikakone ja Movetron.

Teknon uuteen tulemiseen viittaa myös elokuussa Tampereella järjestetty D-Fest-tapahtuma, joka toi kaupunkiin vanhoja ysäriteknoartisteja. Toissa kesänä Suomessa aloitti toimintansa myös pelkkään dancemusiikkiin keskittynyt radiokanava KLF.

Peltsi uskoo, että eurodancen kasvanut suosio saattaa olla vastaveto Suomen "hevibuumille".

"Viime vuosina Suomessa on soinut niin paljon synkkää ja raskasta musiikkia, että moni on alkanut kaivata sille vastapainoa, jota teknon iloisuus tarjoaa."

Peltsin muistoja ysäriartisteista:

Haddaway: "Merkittävimpiä genren edustajia. What Is Love oli iso hitti ja toimii yhä. Olen itse asiassa tavannut miehen Helsingin Kaivohuoneella."

Dr. Alban: "Oli soundillisesti edelläkävijä. Hänen biisinsä myös vaihtelivat tempoltaan keskimääräistä enemmän."

Captain Jack: "Se oli vitsi, joka perustui Â’hauskoihinÂ’ vasen-oikea-sotilaskäskyihin. Olihan se ihan iloista musaa, mutta en arvostanut sitä koskaan."

E-Rotic: "Oli pelkkää seksillä mässäilyä, tyyliin: Â’pimppi - hah-hah-haa!Â’. E-Rotic oli myös soundeiltaan kauheaa."

Paradisio: "Yhden hitin ihme. Mutta Bailando soi aivan älyttömästi, joten sitä pitää kunnioittaa. Teepä itse perässä!"

Scooter: "Legenda, joka on tehnyt ainakin 12 levyä. Ihan hiljattain ilmestyi uusi sinkku, The Question Is What Is the Question, jonka nimi kertoo jo paljon."

Pandora: "Paljon hyviä melodioita. Räpitkin olivat kohdallaan, ne kuulostivat paikoin arabialaiselta laulannalta. Comebackin suhteen olen kuitenkin skeptinen."

Scatman John: "Oli erilainen lajissaan. Teki muistaakseni kaksi hittiä, joista toinen oli suoraa ensimmäisen toistoa. Harmi, että hän kuoli pian läpilyöntinsä jälkeen."

Graaf Sisters: "Tyyppiesimerkki siitä, miten artistia pystyttiin myymään pelkästään kahdella tissiparilla. Konsepti tuntuu toimivan yhä. Tapasin tytöt kerran Rantarockissa."

Olli Koikkalainen