Yliopistoseikkailu 2060

Dynaaminen. Kiinnostava. Positiivisia yllätyksiä tuottava. Nämä kolme asiaa tulevaisuudentutkija Hanna-Kaisa Aalto liittää vuonna 2060 sata vuotta täyttävään Tampereen yliopistoon.

Tai oikaistaanpa yksi asia heti alkuun. Tampereen yliopisto on ollut olemassa jo vuodesta 1925. Tampereelle korkeakoulu muutti vuonna 1960, eli tänä syksynä juhlitaan oikeastaan sitä, että yliopisto on ollut Tampereella 50 vuotta.

Mitä tapahtuu seuraavan 50 vuoden aikana?

Aviisi tiedusteli yliopiston tulevaisuutta kolmelta tulevaisuudentutkijalta ja sai pääosin positiivisia visioita.
Aalto ennustaa, että yliopisto joutuu melkoiseen kriisiin, mutta keksii sitten itsensä uudestaan.

"Yliopisto löytää roolinsa, mutta siitä tulee hyvin eri näköinen, mitä se nyt on", Aalto sanoo.

Millä lailla eri näköinen?

Unohda massaluennot

Lapsenlapsesi eivät tule käymään niillä.

Pääsyy luento-opetuksen loppumiseen on internet ja teknologinen kehitys. Aallon mukaan kauhuskenaario on se, että vain etuoikeutettu eliitti pääsee opettajan lähiopetukseen. Massat opettaa robotti tai avatar.

"Jo nyt haikaillaan pienryhmiin", Aalto toteaa.

Massaluentoihin ei usko myöskään professori Markku Sotarauta.

Villi visio on, että yliopisto siirtyisi kokonaan internetiin. Sotaraudan mielestä perusopetus voi siirtyä verkkoon, mutta maisteriopinnot eivät koskaan.

"Ajatuksista on pakko keskustella. Ne on pakko prosessoida tiiviissä yhteisössä", Sotarauta perustelee.

Hän uskoo, että käymme läpi melkoisen teknologiahuuman, uskomme sosiaalisen median ratkaisevan kaiken, mutta palaamme sitten perusasioiden äärelle.

"Huuman jälkeen huomataan, että se onkin aika hyvä systeemi, että yksi opettaa ja 20 on mukana keskustelemassa, ja sitä kautta tapahtuu oppiminen", Sotarauta sanoo.

Myös filosofi, tutkija Aleksi Neuvonen povaa pienryhmäopetukselle menestystä. Hän uskoo, että yliopistolla ei ole 50 vuoden päästä isoja luentosaleja vaan tiloja, kohtaamispaikkoja. Niihin tullaan seuraamaan yhteiskuntaa, keskustelemaan ja oppimaan sitä kautta.

Unohda viiden vuoden valmistumisaika

Lapsenlapsesi opiskelevat läpi elämänsä, sykleissä.

Aalto maalailee kuvaa vuodenkierrosta, jossa töiden ja lomien ohella vietetään kaksi kuukautta opiskelemassa.

Työ ja vapaa-aika katoavat ja sekoittuvat. Palkka ei tule enää olemaan korvaus työpaikalla vietetystä ajasta. Myös Sotarauta uskoo tähän, sillä merkit ovat jo nyt näkyvissä. Tässä suhteessa yliopisto on edelläkävijä.

"Ei lasketa työtunteja, vaan katsotaan, hoitaako hommansa. Mikä merkitsee, on aito kiinnostus asiaan", Sotarauta sanoo.

Myös oppimispolut katoavat. Enää ei mennä yläasteen jälkeen lukioon ja pitkän matikan lukeneena teknilliseen korkeakouluun.

Elämä tulee olemaan oppimista. Partiosta innostunut yhteiskuntatieteilijä viettää aikaa partiossa. Hän pääsee käsiksi mielenkiintoisiin ihmisiin ja paikkoihin partion kautta ja oppii niin.

"Joskus itkettiin maatalouden perään, nyt itketään teollisuuden. Joskus tulemme itkemään tietotyön perään, kun koneet tai aasialaiset tekevät kaiken puolestamme."

"Keskitymme olemaan ihmisiä", Aalto kiteyttää.

Unohda laitokset

Ne muuttuvat schooleiksi jo nyt, mutta vielä radikaalimpia muutoksia on luvassa. Nykyisin puhumme poikkitieteellisyydestä, mutta 50 vuoden päästä kaikki tieteenalat lähtevät teemoista, jos Neuvosen ennusteita on uskominen.

"Väestölaitos, hyvinvoinnin laitos, ilmastoa tutkiva laitos", antaa Neuvonen esimerkkejä.

Hänen mukaansa viitteitä tästä on jo Yhdysvalloissa. Tätä myötä katoaa nollatutkimus ja liukuhihnamaisterit. Jokainen tutkimus on tärkeä, eikä tulevaisuuden opiskelija voi tuhlata vuotta elämästään tutkimukseen, joka ei ole kiinnostava ja relevantti.

Gradunsa voi kuitenkin tehdä suomeksi. Tieteen lingua franca, englanti, ei syö pikkuista äidinkieltämme. Päin vastoin, Aalto ennustaa, että suomi puhkeaa kukkaan.

Unohda filologia

Sori, kielitieteilijät, mutta Aalto povaa ammatillenne pientä kuolemaa.

Hän ennustaa, että tulevaisuuden käännöskoneet oppivat ymmärtämään ja auttamaan käyttäjiään niin hyvin, että kielialueet eivät enää tule olemaan esteinä kommunikaatiolle.

Roppakaupalla uusia ammatteja syntyy.

"Mihin kaikkeen voidaankaan liitttää virtuaali-etuliite", Aalto kysyy.

Tekoälyn konsultti, bioinformaatikko, keinoelinten suunnittelija, hypekonsultti, joka "jäsentää bullshittiä", Aalto kuvailee.

Jo nyt on huutava tarve kyberluokittelijoista.

"Yritykset maksaisivat mitä vain, että joku jäsentäisi internetiä. Jo nyt koneet tuottavat raakadataa, mutta eivät kerro merkitystä", Aalto sanoo.

Ainakin tamperelaisilla keinoelinten suunnittelijoilla menee hyvin. Sotaraudalla on kaksi visiota: Tampere on vuonna 2060 Suomen ihmisten varaosakeskus tai ainakin hyvinvointihautomo.

Yliopiston, ammattikorkean ja teknillisen yliopiston yhteislaboratoriossa on jo nyt onnistuttu kasvattamaan yhdestä kantasolusta uusia osasia, jopa yläleuka. Jos kaikki menee putkeen, tehdään täällä varaosia koko kansalle.

Tai ainakin pohditaan uusia malleja tuottaa hyvinvointipalveluita. Nykyiseen malliin kun eivät Sotaraudan mukaan rahat riitä edes 20 vuoden päästä.

Unohda Tampereen yliopisto

Aalto uskoo, että Suomessa on yksi yliopisto, Suomen yliopisto. Sillä voi olla toimipaikkoja ympäri maata, mutta itsenäistä Tampereen yliopistoa ei 50 vuoden päästä ole.

"Nyt saan kyllä huutia, meidän tutkimusjohtaja on sieltä Tampereelta", Aalto nauraa.

Sotarauta taas, Tampereen yliopiston kasvattina, uskoo, että Tampereen yliopistolla on vahva asema tulevaisuudessa. Hän uskoo, että Tampereesta kehittyy vieläkin selkeämpi Suomen kakkoskeskus, osa Suomen taloudellista selkärankaa.

Tampere-metropolissa asuu jopa puoli miljoonaa asukasta. Junat pääkaupunkiseudulle, Turkuun, Lahteen ja Pietariin suihkivat tasaisin väliajoin tehden työmatkustamisesta helppoa. Rintamamiestalounelma särkyy lopullisesti. Kaupungissa kasvaneet eivät palaa maalle.

Paljon muuttuu, mutta yksi asia Sotaraudan mielestä pysyy ennallaan maailman tappiin asti.
Sotaraudan äänessä on virnistystä.

"Meillä tulee olemaan edelleen Ilves ja Tappara sekä Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen korkeakoulu, erillään, kun niin erilaisia ovat."

Verna Leinonen, teksti & Seppo Honkanen, kuva