Werstas: Leffakerhojen kulta-aika

"Aluksi toimintaa pyöritettiin Aviisin päätoimittajan Jouko Raivionhuoneesta Yo-talolta. Kerhon idea oli lähtenyt Tamyn kulttuurisektorilta, joka halusi luoda nuorekkaan vaihtoehdon taantumuksellisena pidetylle Tampereen Elokuvakerholle."

Näinmuistelee Tampere Film Festivalin ohjelmisto-
suunnittelija Raimo "Rake"Silius. Hän oli perustamassa juuri nelikymppisiään juhlinutta Elokuvakerho Monroeta ja toimi sen aktiivijäsenenä vuoteen 1983.

1970-luvunmonroelaiset olivat kulttuuriradikaaleja, jotka saivat vahvanvasemmistolaisen leiman. He puolustivat elokuvakulttuurin moninaisuuttaja halusivat levittää kerhon kautta myös muita kuin kaupallisillaansioillaan juhlineita filmejä.

"Pidimme tarkkaa tilastoa siitä,mitkä Helsingin ensi-iltaelokuvat eivät tulleet Tampereen isoihinteattereihin. Suuri osa niistä tuli Itä-Euroopasta, ja niille oli kylläkysyntää. Haalimme lähinnä niitä, mutta näytettiin meilläjenkkipätkiäkin."

Monroen toiminta koostui pitkään keväisin jasyksyisin pidetyistä kymmenen elokuvan sarjoista. Ne saivat 1970-luvunkuluessa seurakseen eri maiden elokuvaviikkoja, seminaareja ja Tamynkanssa järjestettyjä kesänäytöksiä.

Aluksi Monroen näytöksetpidettiin elokuvateatteri Ilveksessä Itsenäisyydenkadulla. Kerhonsuosion kasvettua 300 hengen katsomo jäi pieneksi ja edessä oli muuttoTeknillisen oppilaitoksen juhlasaliin Teiskontielle vuonna 1973.

Näytöksetolivat tiistaisin, jolloin monilla iltaluennoilla kävi osallistujakato.Eikä ihme, sillä 1970-luvun lopulla Teiskontien näytökset vetivätsaliin jopa 800 katsojaa. Kaikkiaan jäsenkortin ostajia oli tuolloinyli 1 300, mikä teki Monroesta maamme suurimman alan kerhon.

"Kunväki palasi näytösten jälkeen kohti keskustaa, välietappina oliSalhojankadun Pub. Se oli aina tiistaisin tupaten täynnä monroelaisia."

Suureksikasvaneen suosion syyksi Silius arvelee laadukkaiden elokuvien ohellaahkeraa mainoskampanjaa. Monroen mainoslappuja jaettiin aikanaanTampereen kaikkiin opiskelija-asuntoihin.

Monroen jäsenistävaltaosa tuli yliopistolta. Siliuksen mukaan aktiiveja oli etenkinPertti Hemanuksen ja Kaarle Nordenstrengin "punaiselta" tiedotusopinlaitokselta sekä humanistisilta aloilta, mutta mukana oli joka alanopiskelijoita.

"Monroelaisia on aina yhdistänyt kiinnostus vaihtoehtoelokuviin, ei mikään poliittinen aate", Silius vakuuttaa.
1970-luvullaTampereenkin kulttuurielämä oli vahvasti politisoitunutta. NiinpäMonroe sai vuonna 1975 kilpailijakseen porvarien suosiman
Prisman,jonka kanssa se kävi kiivaitakin väittelyitä lehdistössä. Vuottamyöhemmin äärivasemmisto synnytti vielä Monroen suojissa oman kerhonsa,Solariksen.

"Kaikkiaan Tampereella oli 1970-80-luvun vaihteessajopa 15 elokuvakerhoa, sillä myös teekkareilla ja eri kaupunginosillaoli omiaan. Koko maassa kerholaisia oli noin 30 000, joista kentieskymmenesosa vaikutti Tampereella."

Suurin kerho oli Monroe, jokajulkaisi huippuvuosinaan myös lehteä ja avasi toimiston Yo-talolle.Kovan lipunmyynnin sekä kaupungin ja Tamyn tukien ansiosta Monroellaoli varaa palkata Silius sinne työntekijäksi.

"Kun kausiliputtulivat myyntiin, kadulla oli kymmenien metrien jono. Ihmiset tiesivät,että 800-paikkainen sali myytiin loppuun ensimmäisenä päivänä."

1980-luvunpuoliväliin mennessä Monroen jäsenmäärä kääntyi jyrkkään laskuun ennenkaikkea kotivideonauhurien yleistyttyä. Monroen toiminta alkoi yhdistyävuonna 1982 perustettuun Pirkanmaan Elokuvakeskukseen, jonkapyörittämän elokuvateatteri Niagaran tiloissa se järjestää yhänäytöksiään.

"Monroe on tehnyt hienoa kulttuurityötä. Hetialkuvaiheissa syntyi idea Tampere Film Festivalista, joka onjärjestetty vuodesta 1970 lähtien.
Monroen jäsenillä oli näppejäänpelissä niin ikään jazzkerho Breakissä, jonka pohjalta Tampere JazzHappening lähti liikkeelle", Silius listaa.