Olen seurannut Kaisa Variksen tuoreinta doping-jupakkaa närkästyneenä.
Okei, Varis rikkoi pelisääntöjä - taas. Hän saa siitä rapsut ja henkistä sakinhivutusta.
Minusta se saisi olla siinä. Mutta ei, hurskaat urheilupäättäjät ja doping-viranomaiset haluavat, ettei Varis kilpaile enää ikinä missään. Ikinä!
Minusta Varis teki ihan oikein, kun vaihtoi edellisen käryn jälkeen lajia. Jos hän vielä tämänkin sotkun jälkeen onnistuu aloittamaan uuden uran jonkin toisen suksiurheilun parissa, niin antaa mennä vaan.
Missä muussa bisneksessä väärintekijältä kielletään ammattinsa harjoitus koko loppuelämäksi? Jos miljoonien eurojen talousrikoksista saa pari vuotta ehdollista vankeutta ja saman verran liiketoimintakieltoa, se on jo paljon. Ja siinä rikotaan ihan oikeita lakeja, ei mitään Wadan tai IBUn tai CAS:n pilipalisäädöksiä.
Sen jälkeen homma voi jatkua entiseen malliin, kunnes käry käy seuraavan kerran. Sitten taas vähän käräjöidään, ja pyörä pyörii. Kilpaurheilijalta sen sijaan halutaan kieltää ammatinharjoitusoikeus lopullisesti, vaikka hänen uransa kestää parhaassakin tapauksessa vain 20 vuotta, useimmiten paljon vähemmän.
En millään tavalla halua puolustella talousrikollisia enkä petkuttavia urheilijoita. Rehellisyys maan perii. Minusta vain olisi korkea aika unohtaa tunkkainen ajatus, että kilpaurheilu ja -urheilijat edustavat jotain korkeampaa moraalia, minkä takia niihin pitäisi soveltaa eri sääntöjä kuin meihin tavallisiin kuolevaisiin.
Valitettavasti tämä kuvitelma omasta erikoislaatuisuudesta on tarttunut myös moniin urheilijoihin, jotka menevät kiinni jäätyään ihan tolaltaan ja alkavat kirjoitella pateettisia synnintunnustuksia.
Ikäväähän näissä doping-asioissa on tietysti sekin, että ammattiurheilua tuetaan edelleen verovaroilla. Mutta hei, tuotetaan verovaroilla paljon kaikkea muutakin paskaa.
Toivon vilpittömästi, Kaisa, että löydät vielä elämällesi suunnan, oli se sitten urheilu- tai jonain muuna yrittäjänä. Ihmisiä tässä vain ollaan.
Tuomo Tamminen
Kirjoittaja on Aviisin päätoimittaja.