Ei-toivotut

Maailmassa on tarjolla tavoiteltuja töitä, tavallisia töitä - ja niitä, joita ei kukaan haluaisi tehdä. Epäkiitollisimpien joukossa ovat pysäköinnin- ja tv-lupatarkastajan työt.

Pysäköinnintarkastajat Katja Korpela ja Esko Nieminen ovat aloittamassa aamupäivän kierrostaan, joka tällä kertaa tehdään autolla. Lähdemme matkaan Frenckellin aukiolta, kaupungin pysäköintiyksikön toimistolta.

Nieminen muistelee, että pysäköintivirhemaksusta kertyi kaupungille lähes kolme miljoonaa euroa viime vuonna.

"Taidamme olla kaupungin ainoa tuottava yksikkö", hän hymyilee.

Samalla kun Nieminen kirjoittaa kierroksemme ensimmäistä virhemaksua, Korpela nauraa kysymykselle, mitä ominaisuuksia tässä työssä tarvitaan.

"Hulluutta", hän hihkaisee. "Harvoin kuitenkaan kohtaamme vihaisia ihmisiä. Yleensä kerkeämme sopivasti alta pois."

Pysäköintivirhemaksu ei aina ole ehdoton. Jos esimerkiksi väärin pysäköidyssä autossa istuu joku, tarkastajat eivät ainakaan tänään jää kirjoittamaan heille kuponkejaan. Pysäköinnintarkastajilla on valtuudet myös antaa huomautus virhemaksukehotuksen sijaan.

"Huomautuksia jaamme silloin, jos pysäköintijärjestelyä on alueella juuri muutettu. Yleensä meiltä ei kuitenkaan erikoiskohtelua saa", Nieminen selittää.

Erikoiskohtelua ryhtyy tivaamaan Tampellan alueella eräs rakennustyömies, joka oli ilmeisesti pokannut jo useamman rapsun tutkaparilta. Tällä kertaa hän selviää suullisella huomautuksella, vaikka auto seisoo keskellä jalkakäytävää.

Niemisen puhelin soi: väärin pysäköidyistä autoista on tullut ilmoituksia päivystyskeskukseen. Katja taittaa ajokkimme vihjeen perään Taysin takapihalle, jossa kohtaamme Kaisu Pekosen.

"Tuo sama auto on jatkuvasti minulle varatulla paikalla. Olen nyt tunnin etsinyt toista parkkipaikkaa", hän selittää ärtyneenä.

Nieminen nousee autosta. Samalla hetkellä parkkiruudun ryöstäjä ilmestyy talon kulman takaa. Seuraa länkkärimäinen silmiin tuijottelu tarkastaja Niemisen ja odottamattoman vieraan välillä. Tilanne ratkeaa pienellä puhuttelulla.

Luvattomia katselijoita jää kiinni tuhansia

Televisiotaan voi katsella rauhassa vuoden ajan suoritettuaan 193,95 euron maksun. Suomessa kuitenkin jää tv-lupatarkastuksissa vuosittain kiinni 20 000 television luvatonta katselijaa. Koko maassa kiertää 62 tv-lupatarkastajaa.

Kun he ovat kaupungissa, verhot vedetään visusti kiinni, televisiot sijoitetaan nurkkiin, ovea ei avata edes parhaille ystäville ennen varmistuspuhelua. Paineensietokykyä vaaditaan yhä enemmän, sillä nykyään Viestintävirasto ilmoittaa tulostaan etukäteen kampanjakirjeellä.

Asioilla on myös kääntöpuolensa. Työkseen tarkastuksia tekevä ei luultavasti ovisummereita painellessaan tunne sen kummempaa riemua. Todennäköisesti hänen korvansa punoittavat jo päivän vakiohaistatteluista.

Tampereen alueella kiertävä tarkastaja Risto Rasinen lupautui puhelinhaastatteluun mielellään, mutta hän ei halunnut esiintyä jutun valokuvassa.

"Lähituttavani tietävät kyllä työstäni. Lähinnä en halua ihmisten tulevan osoittelemaan kaupassa. En häpeä työtäni, mutta en silti mainosta suureen ääneen sitä mitä teen", hän toteaa.

Rasinen on tehnyt tv-lupatarkastajan hommia jo kaksikymmentä vuotta. "Meitä on muutama kaveri, jotka ovat olleet täällä pidempään töissä. Minä viihdyn."

"Televisioni ei ole juuri nyt kotona"

Tv-lupatarkastaja ei ole suosittu yllätysvieras.

"Moni tietenkin hämmästyy ensin, kun ovella ei seisokaan tuttu ihminen", hän kuvailee ihmisten ensireaktioita.

Ihmistuntemus on tv-lupatarkastajalle valttia, sillä tilanne saattaa muuttua minkälaiseksi tahansa.

"Kyllä tämä työ vaatii tietynlaista luonnetta. Itsetunto joutuu koville, onhan se selvää. Tosin tärkeämpää on kohdata ihmiset oikealla asenteella."

Rasinen tarkoittaa sitä, ettei hankalassa työssä kannata vaipua negatiivisuuden syövereihin. Rentous ja huumori auttavat.

Yllättävää on, että Rasinen kertoo mukavia ovenavaajia osuvan kohdalle niin paljon, että positiivisten ja negatiivisten välillä vallitsee jonkinlainen tasapaino.

"Monet selitykset ovat huvittavia. Harvinaista ei ole, että joku on huoneistossa ilkosillaan, ja sen takia minua ei voida päästää sisälle. Sitten kohtaan vihaisia ihmisiä, jotka käyttäytyvät loukkaavasti. Ja toki joskus tapaan nyrkkisankareita myös. Tappeluun meistä tarkastajista ei kuitenkaan kaveria saa", Rasinen toteaa.

Yksi yrittää tarttua rinnuksista, toinen tarjoaa pullakahvit ja kolmas ilmoittaa häkellyksissään, että "televisioni ei juuri nyt ole kotona".

"Ihmisiä on moneen junaan, ja osa on jäänyt laiturille", hän kiteyttää naureskellen.

Risuja ja yksi ruusu

Takaisin parkkimittareille. Korpela on työskennellyt pysäköinnintarkastajana kaksi, Nieminen viisi vuotta. Aikaisemmin Nieminen on ollut töissä pubissa ja elektroniikkatehtaassa.

"Autoilla liikkuvat ihmisethän ovat pääsääntöisesti selvin päin. Se vaikuttaa paljon asiakaspalautteeseen. Pysäköinnintarkastajana voin tehdä töitä päiväsaikaan, elektroniikkatehtaassa olin kolmivuorotyössä", hän pohtii nykyisen ammattinsa etuja.

Pysäköinnintarkastajan työ ei keiku kärkisijoilla iltapäivälehdissä julkaistuissa "arvostetut ammatit"
-gallupeissa.

"Koskaan emme ole olleet viimeisenä. Aina ovat ovelta ovelle -kauppiaat meiltä sen tittelin vieneet."

Urbaani legenda lappuliisojen provisiopalkasta on sitkeä kuin kevätflunssa. Se ei pidä paikkaansa.

"Eli jos joku syyttää meitä ripeydestä, ei se johdu ainakaan rahasta."

Kahden tunnin kierroksemme on tullut päätökseen. Lopputulos on komea: viisitoista pysäköintivirhemaksukehotusta ja kaksi suullista huomautusta.

Maksuja kirjoitettiin Tampereella viime vuonna yli 66 000. Ei ole mikään ihme, etteivät lappuliisat ole kaikkien suosiossa.

Saavatkohan tarkastajat koskaan positiivista palautetta? Ohi kävelevä pysäköinnintarkastaja huikkaa saaneensa asiakkaalta kerran ruusun.

Juho-Heikki Matilainen