Pääaineena SOTA

Räntä vihmoo niskaan ja pikkukenkien saumat hörppäävät vettä, kun ensimmäisen vuosikurssin kadetit Arttu Kamila ja Erno Hakanen astelevat Maanpuolustuskorkeakoulun päärakennusta kohti. Syyskuussa opintonsa aloittaneet miehet ovat luvanneet tutustuttaa Aviisin lukijat kadetin elämään.

Santahaminan saarta Helsingin edustalla on vaadittu avattavaksi siviiliasutukselle, sillä muutkin kuin sotilaat tahtoisivat nauttia merimaisemista ja luonnonrauhasta. Saari pysynee kuitenkin suljettuna sotilaskohteena ja eläinten paratiisina.

Kaartin jääkärirykmentti ja Maanpuolustuskorkeakoulu, sekä kadettien ja henkilökunnan asuntolat rytmittävät saarta, mutta muutoin alue on metsäinen. Rauhallisuutensa vuoksi sinne on pesiytynyt monenlaisia otuksia kuten villiminkkejä, supikoiria ja laaja lintukanta.

Maanpuolustuskorkeakoulu vastaa upseereiden koulutuksesta Suomessa. Kadettikoulu suoltaa peruskoulutettuja upseereja varusmieskoulutuksen tarpeisiin.

Tavisten kadis

Kohteliaat herrasmiehet siisteissä sarkapuvuissaan pitävät huolen siitä, ettei yksikään ovi jää vieraan itsensä avattavaksi. Miehiä on erikseen pyydettävä sinuttelemaan, sillä teitittely ja jäykkyys tuntuvat olevan sisäänrakennettuja.

"Kadettikoulu oli helppo valinta, koska etenemismahdollisuudet ovat huikeat, eikä kahta samanlaista päivää ole", kertoo Arttu Kamila, 24.

Seinäjoelta kotoisin oleva mies harkitsi myös poliisin ja palomiehen uraa, mutta Porin prikaatissa vietetty varusmiesaika ja rauhanturvatehtävät Kosovossa vakuuttivat miehen valitsemaan sotilasuran.

Kadettikoulussa opiskelee noin 500 kadettia. Joukkoon mahtuu suuria persoonallisuuksia, mutta yksi yhteinen piirre heillä on:

"Kadetit ovat kultaisen keskitien porukkaa. Täällä pärjäävät ihan tavalliset ihmiset, eivät mitkään rambot tai sotahullut", painottaa Erno Hakanen, 23.

Autoalan ammattikoulututkinnon suorittanut Hakanen kertoo, että upseerin ammatti kumpuaa lapsuudessa omaksutuista asenteista, vaikka perheessä ei sotilaita olekaan. Lukioa käymättömät ovat vähemmistönä kadettikoulussa, ja Hakanen myöntääkin tenttivaatimusten tekevän toisinaan tiukkaa.

Kadeteista vallitsevat käsitykset ärsyttävät miehiä. Sotaa opiskelevat eivät ole pullistelevia, aivottomia idiootteja tai nörttejä, jotka armeijassa huomasivat saavansa valtaa ja naisia.

Elämä isänmaalle

Myös upseerikoulutusjärjestelmä on uudistunut kaksiportaiseksi. Viime syksynä aloittaneet Kamila ja Hakanen kadettitovereineen ovat ensimmäinen kurssi, jonka koulutus muodostuu niin, että noin kolmen vuoden opiskelun jälkeen kandidaatit siirtyvät luutnantin arvolla joukko-osastoihin töihin ja työskentelevät joitakin vuosia, minkä jälkeen he palaavat koulun penkille maisterivaiheeseen.

Vaikka verkko- ja etäopetuksen osuus maisteriopinnoissa lisääntyy jatkuvasti, vaatii maisterivaihe silti paljon läsnäoloa. Jokaisella kandidaatilla on oikeus palata maisterivaiheeseen, jonka suorittaminen mahdollistaa vakinaisen viran saamisen. Pakollista tämä ei kuitenkaan ole.

Kadeteilla on oman kiinnostuksensa mukaan valittavanaan erilaisia pää- ja sivuaineita, kuten sotataito, sotatekniikka ja johtaminen. Ainevalinnat eivät juurikaan vaikuta uralla sijoittumiseen. Siihen vaikuttaa eniten aselaji, joka määritellään opintomenestyksen mukaan.

Vaikka maisterivaiheeseen ei palaisikaan keskeltä työ- ja perhe-elämää, on upseerin ammatti sitovuudessaan poikkeuksellinen useimpiin muihin ammatteihin verrattuna.

Valmistuessaan kadettikoulusta kandidaatti on allekirjoittanut palvelussitoumuksen, joka velvoittaa työskentelemään vähintään kolme vuotta puolustusvoimien palveluksessa. Maisteriksi valmistuminen tuo kaksi vuotta lisää.

Mikäli sitoumuksen rikkoo, joutuu korvaamaan valtiolle koulutuksen aiheuttamat kustannukset. Vuonna 2005 korvaussumma oli noin 12000 euroa. Kadetin uraa harkitsevan pitää miettiä päätöstään tarkasti myös siksi, että upseereiden palveluspaikat määrätään.

Hyvä koulumenestys helpottaa mahdollisuuksia vaikuttaa tulevaan palveluspaikkaansa, mutta periaatteessa Helsingin poika voi löytää itsensä esimerkiksi itärajalta tai Rovaniemeltä. Mentävä on.

"Kai tämä on tyttöystävälle hankalampaa kuin minulle", pohtii koulun alkamisen aikoihin tyttöystävänsä tavannut Kamila.

Hän kertoo, että kadetin päivät ovat täynnä opiskelua ja kadettiveljien ja -sisarten yhteisö on niin tiivis, että kotiasioiden miettiminen jää helposti.

"Iltaisin tulee usein mieleen, että olisi pitänyt soittaa. Usein siinä vaiheessa tyttöystävältä on jo tullut äkäinen viesti puhelimeen", Kamila huokaa.

Molemmat kadetit pitävät sisäoppilaitosmaisuuden suurimpana heikkoutena nimenomaan sitä, että seurustelu ja perheen perustaminen ei onnistu normaaliin tapaan kouluaikana. Poikkeuksen muodostavat Helsingistä ja lähiseuduilta tulevat kadetit, jotka voivat halutessaan asua kotonaan.

"Kurjinta on elää ikään kuin yhteiskunnan ulkopuolella. Kaverit ovat kaukana, eikä kymmenen tunnin kotimatkaa voi joka viikonloppu tehdä", kertoo Pohjois-Karjalan Valtimolta kotoisin oleva Hakanen.

Kadettien tyttö- ja poikaystävien elämä ei tule helpottumaan valmistumisen jälkeenkään; upseerin puolison on varauduttava muutamaan usein. Tai sitten on tyydyttävä etäpuolisoon, joka on viikot palveluspaikassaan ja kotona vain viikonloput.

Fiiniä juhlintaa

Ensimmäisen vuoden kadettien asuntolana toimiva kadettitalo on menossa pian remonttiin. Syystäkin, sillä rakennuksen vettä valuvat elementtiseinät ja rapistunut yleisilme vievät ajatukset väistämättä Neuvostoliiton aikoihin.

Oleskeluhuoneen sinisellä sohvalla istuvat Hakanen ja Kamila kertovat, että tv-tason nurkkaan hylätyt kaksi tyhjää olutpulloa eivät oikeasti saisi olla siellä. Ei kadettien tarvitse kuitenkaan kuivin suin kouluaan käydä.

Vaikka sotayliopistossa opiskelevilla ei olekaan vahvaa edustusta valtakunnallisissa opiskelijabileissä, omia juhlia heillä on sitäkin enemmän. Kadetit antavat isänmaallisuutta uhkuvan kadettilupauksen ensimmäisenä opiskeluvuotenaan, minkä jälkeen he saavat vaihtaa harmaan sarkapuvun kadettien mustaan pukuun.

Sarkajuhlan nimellä kulkevaan juhlaan kadetit kutsuvat seuralaisensakin mukaan. Toisen vuosikurssin kadettien on myös mahdollista päästä linnan juhliin, mutta mikäli sinne mielii, on syytä hoitaa koulu kunnolla; paikat jaetaan opintomenetyksen perusteella.

Ja edelleen, mikäli toivoo pääsevänsä haluttuun tehtävään, eli seisomaan presidentin kättelyn ajaksi tv:stä tuttuun rivistöön, on oltava keskimittainen. Edustavuus on tärkeää myös sotilaille.

Aitoa vuorovaikutusta

Kadettikoulu pullistelee perinteitä. Kadetin on esimerkiksi tärkeää tietää, mistä ovesta missäkin koulutuksen vaiheessa saa kulkea. Merkittävä perinne ovat kadettipäivälliset.

Tällöin nuorimman vuosikurssin kadetit ovat hiillostuksen kohteena vanhempien kadettiveljien tentatessa heiltä sotahistoriaan ja kadettielämään liittyviä asioita. Hakanen hymähtää, että vastaamisen on parempi onnistua, sillä upseerilta vaaditaan sanavalmiutta. Pahinta olisi "jäätyä" joukon edessä.

Toisaalta päivälliset luovat yhteenkuuluvuutta ja kannustavat omaksumaan opiskeltavat asiat. Siviiliyliopistojen kirjatenteistä tuttu vastaa ja unohda -menetelmä kostautuu tulevaisuudessa.

Kampusalueella liikkuessa historian suurmiesten läsnäolo näkyy joka puolella. Kadetit tuntevat historiansa ja kunnioittavat sitä. Mannerheimin suopean, mutta tarkan katseen alla opiskelevia miehiä ihmetyttää siviilimaailmassa vallitseva tapojen puute ja velttous.

Hakanen ja Kamila ihmettelevät, kuinka esimerkiksi yliopistoissa hyväksytään mukisematta jatkuva luennoilta myöhästely ja hälinä. Kadetille on selvää, että luennoitsijaa kunnioitetaan olemalla hiljaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki kuultu pitäisi kritiikittä uskoa.

"Kun joku paasaa jostakin liian intohimoisesti, sitä menee kuin siilipuolustukseen. Kaikkea tietoa ei voi, eikä tarvitse omaksua", kertoo Kamila.

Tampereen yliopiston massaluentoihin verrattuna nämä suoraselkäiset harmaanutut hakkaavat keskustelussa ja mielipiteenvaihdossa siviiliopiskelijat 100-0.

"Tiivis yhteisöllisyys kannustaa keskusteluun luennolla, eikä tutussa porukassa tarvitse pelätä kysyvänsä hölmöjä kysymyksiä", naurahtaa Hakanen.

Ja huomio, kukaan ei jää kykkimään rivin reunimmaiseen penkkiin, vaikeuttamaan muiden pääsyä penkkiriville. Rivit täytetään järjestyksessä. Kadettikoulutukseen kiinteästi kuuluva sulava käytös ja täsmällisyys ovat miehillä jo kotikasvatuksen perintöä.

"Sellainen yhteiskunta, jossa asiat toimivat, eivätkä aikataulut veny ja vanu, on kaikkien kannalta mukavampi", toteaa Arttu Kamila.

Pahimpaan varautujat

Kun miehiltä kysyy, mikä kadettikoulussa on vikana, he miettivät hetken. Hakanen myöntää, että toisinaan tuntuu siltä, kuin koulun henkilökunta ei tulisi ajatelleeksi, että opiskelijoilla on muutakin elämää kuin koulu ja Santahaminan saari.

"Liikuntakoulutusta pitäisi myös kehittää. Pitäisi kannustaa ennemmin kuin pakottaa", summaa puolestaan Kamila koko puolustusvoimien ongelmaa.

Sotilaat ymmärtävät joukon voiman. Jos joku kurssilla oleva ei tunnu sopeutuvan joukkoon, hänet yritetään vetää mukaan porukkaan ja sopeuttaa vallitseviin tapoihin, ei eristää.

Samoin, mikäli joku ei meinaa pysyä tiiviissä opiskelutahdissa mukana, ensimmäisenä vuonna muodostettavat kotiryhmät eli lukupiirit nostavat pudonneen suosta.

Inttihuumori jalostuu kadettikoulussa ja puolustushaarojen välinen kissanhännänveto on loppumaton huumorin lähde: ilmavoimissa ovat fiksuimmat, merivoimissa komeimmat ja maavoimissa useimmat.

Kadettikoulussa ei puhuta politiikkaa. Miesten mukaan syy on siinä, että useimmat kadetit edustavat samansuuntaista poliittista katsantokantaa, jossa vasemmistolais-pasifistiset näkemykset loistavat poissaolollaan.

"On vaikea kuvitella, että suomalainen upseeri olisi vasemmistolainen", pohtii Kamila, mutta myöntää, ettei se mahdotonta olisi.

Rauhanaktivistit esittävät toisinaan, että sodat saataisiin loppumaan tuhoamalla aseet ja lakkauttamalla armeijat.

Hakanen muistuttaa, että kautta aikojen joku on aina pyrkinyt pääsemään etulyöntiasemaan, ja aseet on löydetty vaikka puunuijista, vaikka järjestäytynyttä organisaatiota ei ole ollutkaan.

Vaikka kadettikoulussa opiskellaan pahimpaan varautumista, miehet toivovat sydämestään, ettei opittuja taitoja tarvitse koskaan hyödyntää.

"Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan", kiteyttää kriisipesäkkeitä nähnyt Kamila.

Elina Katajamäki

Läsnäolopakko, rajoitettu siviilielämä ja äksiisiä oksennukseen asti. Kyllä, mutta myös kaikista muista korkeakouluopiskelijoista positiivisesti poikkeavat opintososiaaliset etuudet.

Vastapainoksi sitoutumiselle valtio tarjoaa isänmaan toivoille etuja toiseen tyyliin kuin siviiliopiskelijoille. Maksuttomia ovat niin majoitus, vaatetus, muonitus kuin opintomateriaalikin. Kotiin saa matkustaa maksutta kerran kuussa, ja 14,26 euron päiväraha kohoaa toisena vuonna
17,05 euroon. Varuskunta-alueen ulkopuolella asuva voi tapauskohtaisesti saada myös asumistukea.

Ruokalassa tarjoillaan Erno Hakasen mukaan erinomaista sapuskaa ja sitä on riittävästi. Majoitustiloissa on lisäksi mahdollista syödä omia eväitä. Kadettikoulussa on pääasiassa liikunnallisia nuoria miehiä, joilla on aina nälkä.

Harrastusmahdollisuudet talon puolesta painottuvat liikuntaan. Nettiyhteyksien ja kirjaston lisäksi talo tarjoaa uimahallin, hyvin varustellun kuntosalin ja suuren palloiluhallin. Lisäksi tarjolla on esimerkiksi ilma-ammuntaa ja biljardia. Ja lenkille voi ja pitää lähteä, vaikka koulupäivät venyvätkin pitkiksi.

Kadettien koulutuksen alkuvaiheessa liikuntaa on vähintään kaksi tuntia viikossa, mutta se ei riitä ylläpitämään saati kehittämään kuntoa, joten suurin vastuu kenttäkelpoisuuden säilyttämisestä on kadetin omilla harteilla.

Arttu Kamila kertoo, että usein kadetit puuhastelevat vapaa-ajallakin jotain yhdessä. Hiihtoretki jäälle tai jokin muu varuskunta-alueen ulkopuolelle suuntautuva retki tapahtuu spontaanisti jonkun aloitteesta.

Tulevan upseerin toki kannattaakin ylläpitää rautaista peruskuntoa, sillä kuntotestit ovat upseerin uralla jokavuotinen riemu ja vaikuttavat ylenemismahdollisuuksiin ja sitä kautta suoraan palkkaukseen.