Rikkauksia? Ei kiitos, yhteiskuntakritiikkiä

"Vahvasti yhteiskuntakriittistä dokumenttia tullaan tekemään."

Tamperelaisen tuotantoyhtiön October Filmin juuri perustaneilla tuottaja Joonas Berghällilla sekä ohjaajilla Katja Gauriloffilla ja Mika Hotakaisella eivät dollarivuoret kiillä silmissä. Yhtiön nimessäkin oleva lokakuu viittaa vallankumoukseen dokumenttielokuvan aatteessa.

"Barrikaadeilla voi olla monella eri tavalla", Berghäll sanoo.

October Film syntyi, koska aiemmin freelancerina työskennellyt Berghäll halusi jotain pysyvää. Tämän lehden ilmestymistä seuraavana päivänä Tampereen Niagaraan tulee ensi-iltaan Valtio vapauden vei. Sen synnytystuskat olivat viimeinen pisara.

"Freetyössä hyötysuhde on vääränlainen: teet duunia kuin hullu mutta mitään ei jää käteen. Palkka on ainoa. Mutta jos on oma tuotantoyhtiö, jää jutusta jokin merkki seinälle. Tuottajan palkka voidaan myös maksaa ennen seuraavaa projektia."

Valtio vapauden vei on tehty ensisijaisesti televisioon, joten markkinointiin ei ole satsattu. Vain yhteen teatteriin pääsykään ei tekijöitä liiemmin harmita.

"Jos elokuvaa esitetään vain yhdessä teatterissa, sitä ei lasketa vielä levitykseksi. Niinpä emme joudu maksamaan bändeille tuhansia euroja, vaan pelkkä sekuntitaksa riittää", kertoo Berghäll.

Elokuvaa esitetään vain viikko, mutta penkit tuskin täyttyvät.

"Tämähän on dokumenttielokuva. Mutta onneksi Niagaralla on politiikka, jonka mukaan myyvillä elokuvilla rahoitetaan sellaisia, jotka eivät katsojia niin paljon vedä."

Asevelvollisuus
tähtäimessä

Valtio vapauden vei on nimensä mukaisesti kriittinen elokuva. Idea kumpusi Berghällin omista armeijakokemuksista vuodelta 1996 sekä vuotta aiemmin tapahtuneesta varusmiehen rattiin nukahtamisesta.

"Ohjesäännöt olivat epätarkat, joten oikeudessa todettiin, ettei kukaan ole syyllinen. Silloin meni ensimmäisen kerran herne nenään", muistelee Berghäll.

Hänelle itselleenkin kävi armeijassa kehnosti. Yhdeksän päivän jälkeen jalassa oli jo neljä murtumaa. Keskussotilassairaalassa vietetyn kuukauden jälkeen tuli vapautus rauhanajan palveluksesta.

"Lyhyessäkin ajassa löysin paljon epäkohtia. Meidänkin komppaniassa oli miehiä, joiden ei pitäisi olla älykkyytensä perusteella varusmiespalveluksessa. Eräskään ei erottanut sinkoa ja rynkkyä toisistaan", Berghäll kertoo.

"Elämme vuotta 2004, eikä mikään muutu. Suomi alkaa olla ainoa länsimaa, jossa on yleinen - tai paremmin sanottuna miesten - asevelvollisuus."

Berghäll ja Gauriloff haluavat Suomen luopuvan yleisestä asevelvollisuudesta. Elokuvan toinen ohjaaja Mika Hotakainen on käynyt siviilipalveluksen.

Tekijöillä ei ollut vaikeuksia saada valtiolta rahoitusta systeemiä kritisoivalle hankkeelleen. "Siksi rahaa varmasti niin helposti tulikin. Todella yhteiskuntakriittistä keskustelua kaivataan."

Valtio vapauden vei ei kuitenkaan valmistunut kädenkäänteessä. Sivaria, varusmiestä ja totaalikieltäytyjää piti etsiä monen ilmoituksen avulla, eivätkä kaikki varuskunnatkaan suhtautuneet kuvausryhmään suopeasti.

"Parolannummi ja Kajaani olivat poikkeuksia, muilta tuli ehdoton ei. Vekarajärvelläkin sanottiin, ettei tänne tarvitse kenenkään toimittajan tulla nuuskimaan mitään."

Berghällin mukaan olisi kaikkien etu, jos armeija olisi journalisteille avoin paikka muulloinkin kun varta vasten heille järjestetyissä tapahtumissa.

Dokumentin päähenkilöt, varusmies, sivari ja totaalikieltäytyjä, ovat kaikki Kajaanista. Se lyö elokuvatekoon oman leimansa.

"Kolme kajaanilaista nuorta miestä eivät todellakaan ilmoita meille, jos heille tapahtuu jotain. Kun menemme kuvaamaan, joku heistä ilmoittaa, että jotakin hyvin tärkeää on sattunut. Suomalainen mies ei edelleenkään puhu eikä pukahda - ainakaan Kainuun seudulla", Berghäll pudistelee.