Syväpuhdas omatunto

Tartuin lentokoneessa innokkaasti suomalaislehtiin palatessani yli kuukauden Tamy-reissulta. Päätin tuikata uutispimentooni kunnon roihun ja lukea joka jutun. Voi mitä kuraa!

Suomessa revitään vieläkin pääjuttuja tiedotusvirheistä tapauksissa Alpo Rusi ja Tsunami. Rusi etsii yhä katkerana päitä pölkylle, ja media on taas innokkaasti jahdissa mukana. Nyt vain entisen saaliin joukoissa. Antakaa jo syyttelyn olla.

Toimittajiin on iskostunut, että kiinnostavimmat jutut revitään läheltä ja negatiivisista aiheista. Mikä siis olisikaan parempaa kamaa kuin maailman suurimpaan onnettomuuteen liittyvät virheet suomalaispäättäjissä. Mutta rajansa kaikella.

On paksua väittää, että evakuointilentojen myöhästyminen maksoi ihmishenkiä. Ei suomalaishoito niin ylivertaista ole verrattuna thaimaalaisten apuun. Sama jälkiviisastelu on käynnissä ainakin Ruotsissa, jossa kuvitellaan kuninkaan pystyvän mihin tahansa, kunhan hän vain on tarpeeksi informoitu. Tulee mieleen yhdysvaltalainen toimintaelokuva.

Onneksi syyttelyn rinnalle on virinnyt rakentavaa jälkipyykkiä. Köyhien maiden velkojen anteeksiannosta on keskusteltu, samoin kehitysapurahojen nostosta. Onkin ärsyttävää, että maailma herää auttamaan vasta, kun tarpeeksi länsimaalaisia saa surmansa yhtäkkisesti. Katastrofien uhrien auttaminen tuntuu puhdistavan omaatuntoa edes hetkellisesti.

Kun aikaa on kulunut tarpeeksi tai jonnekin on iskenyt uusi kriisi, indonesialaiset ynnä muut saavat pärjätä omillaan. Vai mitä Darfur, Honduras, Bam ja muut?

Sama vaivaa myös teitä, Tampereen yliopiston opiskelijat. Tsunami-keräyksiin osallistutaan kyllä terhakkaasti, mutta vain viisi sadasta ylioppilaskunnan jäsenestä maksaa Tamyn huiman 5,4 euron vuosittaisen kehymaksun.

Keskiverto-opiskelija pääsee YK:n suosittelemaan 0,7 prosentin apuun antamalla kyseisen summan jollekin avustusjärjestölle joka kuukausi.