Opiskelija-alennuksia, kiitos!

Meitä tamperelaisia yliopisto-opiskelijoita on melkoinen joukko. Keskustan monialayliopiston ja Hervannan teekkareiden yhteenlaskettu määrä on samaa kaliiberia kuin kaupungiksi itseään tituleeraavan Ylöjärven asukasluku. Tampereen talousalueella tällainen opiskelijamäärä on jo merkittävä kuluttajaryhmä. Uskallanpa väittää, että myös alueemme yritykset mielellään tarjoaisivat opiskelijoille nykyistä enemmän alennuksia ja etuisuuksia, jos niitä vain haluttaisiin pyytää.

Opiskelijan lompakko pullistelee harvoin seteleistä, ja sentinvenyttely on monelle tuttua puuhaa. Suomen ylioppilaskuntien liitto on sentään hankkinut meidän ulottuvillemme niin sanotut yleiset opiskelijaetuudet kuten alennukset VR:n matkalipuista ja kaukoliikenteen linja-autolipuista. Vahinko vain, että paikallisella tasolla Tampereella ylioppilaskunnallamme Tamylla ei ole riittänyt kiinnostusta tai halua jäsenkunnan kaipaamien opiskelijaetuuksien tai -alennusten hankintaan. Aika harvassa ovat ne opiskelijat, jotka katsoisivat karsaasti, jos Tamy pyrkisi neuvottelemaan alennuksia esimerkiksi koti- ja matkavakuutuksista, liikuntakeskuksista, puhelinlaskuista, vaate- ja kenkäkaupoista tai vaikka läheisestä salaattibaarista. Mahdollisuudet paikallisille opiskelija-alennuksille lienevät lähes rajattomat.

Miksi kummassa meitä likemmäs 12000:ta opiskelijaa edustava ylioppilaskuntamme Tamy ei ole tästä erinomaisesta mahdollisuudesta huolimatta sitten tarttunut toimeen ja hyödyntänyt näpeissään olevaa neuvotteluvalttia?

Ei, osaamisen puutteesta tässä ei ole kysymys. Alennuksia neuvotellakseen kun ei tarvitse olla juhanahelmenkalastaja. Kenkä puristaa aivan muualta, sillä vastaus edelliseen kysymykseen on ikävän yksinkertainen. Ylioppilaskunnassamme ylintä päätäntävaltaa käyttävän edustajiston poliittinen tahto ei vain yksinkertaisesti ole riittänyt moiseen hankkeeseen!

Edustajiston kokouksessa 24. helmikuuta Vapaaboomarit-edustajistoryhmä esitti, että ylioppilaskuntamme vastavalittu hallitus velvoitettaisiin jatkossa ryhtymään toimiin erilaisten jäsenetuuksien tai alennusten hankkimiseksi meille ylioppilaskunnan jäsenille. Ehdotus alennusten tai etujen hankkimisesta ei kuitenkaan saanut edustajien enemmistön kannatusta, ennen kaikkea vihreän vasemmiston vastustaessa jäsenten hyväksi tapahtuvaa edunhankintaa erittäin kiivaasti.

Asiasta päätettiin toki demokraattisesti, mutta arvaanpa, että monelta edustajalta taisi "ideologian palon" kiihkossa unohtua se tosiseikka, että yksi ylioppilaskuntatoiminnan keskeisimmistä tavoitteista on ja tulee olemaan tavallisten opiskelijoiden edunvalvonta. Mikä aatesuunta ylipäänsä pitää opiskelijoille suunnattuja etuuksia epätoivottuina? Tällaisissa kysymyksissä ahdasmieliset katsantokannat ja poliittinen kyräily - puolin ja toisin - saisivat jäädä syrjään.

Niilo Järkäs
Vapaaboomarit-edustajistoryhmä