Teatterikritiikki: Luolamies

Sukupuolirooleille naureskeleminen ei kuulosta erityisen omaperäiseltä idealta. Kun Luolamiehen mainoksessa on vielä hätääntyneen apinan näköiseksi naamansa vääntänyt Riku Suokas, ei paljon houkuttele.

Tampereen Työväen Teatterin vanha päänäyttämö täyttyy kuitenkin ääriään myöten ihmisistä, jotka haluavat nauraa naisille ja höröttää miehille. Rob Beckerin kehittämä yhden miehen stand up -esitys Luolamies on kiertänyt maailmaa jo vuodesta 1991. Suomeen Luolamies rantautui neljä vuotta sitten.

Luolamiehen maailmanmaine johtuu siitä, että esitys on hyvin simppelillä tavalla hauska. Beckerin idea on, että koska naiset keräilivät luolanaisina he keräilevät edelleen muun muassa shoppaillessaan. Vastaavasti koska miehet metsästivät luolamiehinä, he pyrkivät yhä edelleen kohti yhtä ja ainoaa päämäärää.

Tekijätiimi on liittänyt mukaan piristäviä suomalaisia heittoja. Suokas miettii muun muassa, että hänen vartalonsa alkaa olla ikävällä tavalla Jutilan ja Kekkosen välimuoto. Suokkaan vankka kokemus stand upista loistaa läpi. Osa lavalla kuulluista letkautuksista on tuttuja hänen omista esityksistään.

Hauskuutta karsii kuitenkin se, että Luolamiehen lähtöasetelma on komedialle turhan urputtava. Miehet ovat esityksen mukaan pahasti alakynnessä, Suokkaan sanoja lainaten pelkkiä persereikiä. Suokas kehottaa kuitenkin ihmisiä palaamaan luola-aikaan, jolloin naiset ja miehet kunnioittivat toisiaan.

Hertta-Mari Kaukonen, teksti
Petri Kovalainen, kuva