"Kukaan ei kaipaa reikäkortteja"

Nokian tuotekehityspäällikön työstä varhaiseläkkeelle jäänyt Kirsti Röyskö, 62, aloitti tietojenkäsittelyopin opiskelun vuonna 1969. Neljä vuotta aikaisemmin tietojenkäsittelyoppi oli itsenäistynyt matematiikan alaisuudesta omaksi oppiaineekseen. Aluksi tietojenkäsittelyopin opiskelijoista melkein puolet oli naisia.

"Tietokoneita oli vain yrityksissä. Kävimme ekskursiolla katsomassa tietokonetta."

Ensimmäinen Tampereen yliopiston tietokone oli huoneen kokoinen ja toimi mekaanisesti reikäkorteilla. Kone työsti siihen syötettyä käskyjä seuraavaan päivään asti.

"Monestihan muistellaan vanhoja hyviä aikoja, mutta ei kukaan kaipaa reikäkortteja!"

Reikäkorttien jälkeen seuraava askel käyttötekniikassa olivat niin sanotut teletypet. Enää ei tarvinnut olla keskuskoneen vieressä naputtelemassa ohjeita koneelle, vaan niitä pystyi kirjoittamaan näppäimistöltä kauempaa.

"Silloin nauroin, tai itkin kyllä, että saako tästä ammattitaudin. Istuttiin matalilla muovituoleilla ja koneissa oli korkeat näppäimistöt. Ei silloin kukaan ajatellut ergonomiaa."

Opiskelijat olivat innoissaan uudesta oppiaineesta. Erityisesti Röyskö muistaa ohjelmointikolmosen kurssin, jonka luennoilla ja väliajoilla käytiin kiivaita keskusteluja, jotka ylsivät välillä jopa väittelyiksi.

"Mahdollisimman syvälle menevää tietojenkäsittelyhaastetta me selvitimme porukalla. Tällaiset kokemuksethan ovat elämän mukana kulkevia hienoja juttuja."

Poliittinen liikehdintä häiritsi opiskelua

Yliopistolla kuohui 1960- ja 1970-lukujen taitteessa, kun varsinkin yhteiskuntatieteiden opiskelijat yrittivät saada läpi mies- ja ääniperiaatetta luentolakoilla.

"Me emme olleet aktiivisia. Se liikehdintä vain häiritsi opiskeluamme."

Opiskelussa ei aloitettu tuolloinkaan täysin perusteista. Koneen omaan kieleen perustuvia ohjelmointikieliä ei opeteltu, vaan siirryttiin suoraan ihmisten lauseita muistuttaviin lausekieliin.

"Laudaturvaiheessa oli hirveän rankka kurssi, joka antoi hyvän pohjan ymmärtää eri tyyppisiä kieliä. Olio-ohjelmointi oli silloin vasta tulossa, mutta sitäkin opeteltiin."

Opiskelun perusasiat eivät ole silti muuttuneet. Harjoituksia tehtiin paljon, mutta ne olivat vaatimattomia ja hyvin matemaattis-painottuneita.

"Kuvittelin, että en tarvitse systeemisuunnittelua, koska en mene kaupalliselle puolelle. Se osoittautui vääräksi luuloksi, koska kaikkien järjestelmien suunnittelu vaatii nykyisin systeemisuunnittelua", Röyskö nauraa.

Opiskelijat eivät arvanneet, millainen buumi alasta tulee parin kymmenen vuoden kuluttua. Valmistuneilla oli alkuun jopa vaikeuksia työllistyä.

"Kun kurssikaverit valmistuivat 1970-luvun lopulla, he hakivat monta kuukautta töitä. Oikeastaan oli hyvä, että pidin pari vuotta äitiyslomaa välissä. Tilanne oli paljon parempi 1980-luvulla. Pääsin suoraan Softplaniin, joka oli Suomen ensimmäinen ohjelmistotalo."

Röyskön mielestä suurin hänen näkemänsä muutos alalla on ollut tietokoneiden hyödyntäminen lähes kaikissa kodeissa, koneissa ja yritysjärjestelmissä.

"On hirveän hienoa, että on voinut olla mukana tässä muutoksessa. Alalla viihtyy sellainen, joka on kiinnostunut oppimaan uutta."

Teksti: Hertta-Mari Kaukonen

Kuva: Tampereen yliopiston arkisto