Älähdys: Koulutusjärjestelmämme konnankoukut

Jokelan jälkeen voidaan jauhaa kaikenlaista yhteiskuntamme rappiotilasta, mutta totuus on se, että päättäjämme ovat valmiita muuttamaan keskeisiä asioita vasta silloin, kun on liian myöhäistä.

Tarkoitan tällä, että kuinka paljon pitää tapahtua, jotta päättäjät ovat valmiita ottamaan vakavasti kantaa asioihin. Poliitikkoja vaivaa kevytkenkäisyys ja vastuun pakoileminen. On helppo mennä esityslistojen mukaan ja hymyillä kauniisti.

Välillä toki pitää moittia mielenterveyden huonoa tilaa, mutta yksi puhe ja taas kansa äänestää. Ongelma on se, että puhetta kyllä riittää, mutta ei ne sanat, vaan teot. Sitä tämä pahoinvointiyhteiskunta kaipaa.

Peruskoulussa meille syötetään "faktoja" siitä, että millaisella koulutuksella saa avaimet menestykseen. 15-vuotiaana pitää tietää, mitä elämältä tahtoo, vaikka samaan aikaan klopit harhailee baaritiskeillä kaksvitosina etsien elämälleen suuntaa.

Miksi yhä kukaan kehtaa sanoa, että lukio on parempi vaihtoehto kuin ammattikoulu? Näin kuitenkin muun muassa opot tekevät. Puhumattakaan vanhempien asenteista. Miksi pienituloisten perheiden lapsista tulee hyvin suurella todennäköisyydellä pienituloisia. Yksinkertaista. Onko?

Oppivelvollisuusikää on nostettava. Tätä nykyä miltei joka kymmenes nuori, korostuneesti nuori mies, jää vaille toisen asteen koulutusta. Ilman tutkintoa nämä nuoret jäävät tulevaisuuden työelämässä tyhjän päälle.

Oppivelvollisuusiän tarkistaminen ylöspäin ja eteneminen kohti tilannetta, jossa kukaan ei jää roikkumaan tyhjän päälle, on välttämätöntä periytyvän syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja ammattitaitoisen työvoiman saatavuuden parantamiseksi.

Miksi puolet avioliitoista päättyy eroon? Onko koulutuksella ja luuloilla tulevaisuuden "amerikan unelmista" tekemistä oman itsetunnon, maailmankäsityksen ja parisuhteen kanssa?

Ovatko pettymykset liian suuria luuloja itsestä vai yhteiskunnan syöttämää propagandaa siitä, mitä pitää tehdä ja miten? Miksi valtio ei ole vieläkään kyennyt kohdentamaan opiskelupaikkoja yhteensopiviksi eri alojen työllisyystilanteiden kanssa?

Täystyöllisyys on täysin mahdollinen, myös kaikissa Pirkanmaan kunnissa. Ottakaamme mallia Paltamosta, jossa jokainen, joka ilmoittautuu työttömäksi, otetaan saman tien töihin kunnan palvelukseen. Kyllä töitä riittää ja tekemistä. Kyse on poliiittisista päätöksistä. Paltamossa ihmisiä ei pistetä orjatyövoimatyömarkkinatuelle, vaan he saavat asiallisen palkan.

Kun laskee yhteen kaikki tuet ja toimenpiteet liittyen työttömän elämään, hänen työllistäminen kohtuullisella palkalla, tulee halvemmaksi ja vähentää "jokeloita" ja muuta ihmisen syrjäytymistä huomattavasti.

Ehkä näin ei tehdä, koska tiedetään, että tämä tulisi olemaan katastrofi lääkefirmoille maassa, jossa kaikki "ei normaalit" hoidetaan tunkemalla suuhun pilleri. Ja mielenterveyspuolen jonotkin lyhenisivät. Sekin voisi vaatia totuttelua. Tämä kansa kun on tottunut jonottamaan.

Päädymme samaan johtopäätökseen kuin muidenkin yhteiskuntamme ongelmien kanssa: ihmisillä on niin paljon rahaa ja läskiä ja itsestäänselviä titteleitä, ettei heidän tarvitse oppia rakastamaan eikä välittämään, eikä auttamaan, niitä, joilla sitä rahaa ei ole. Puhumattakaan pyyteettömyydestä tai jaloudesta.

Nykyaikana ei tarvitse arvostaa vähää, kun on paljon. Ei tarvitse arvosta pientä, kun on isoa. Ei tarvitse miettiä luontoa, kun on koneet. Ei tarvitse etsiä todellista kaunetta, kun on meikit ja muoti.

Kaikesta tästä huolimatta yksinäisyys on suurin kansantautimme. Onko meillä enää varaa kätkeytyä, paeta varjoihin?

Joonas Lepistö
Kaupunginvaltuutettu (sd)
Pääluottamusmies