Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Nolojen tilanteiden mies

Petri Tamminen kirjoittaa oivaltavasti miehen ujoudesta

Petri Tammisen uusin kirja Muita hyviä ominaisuuksia koostuu kahdestakymmenestäkolmesta lyhyestä tekstistä. Kokonaisuudessaan se on niukka, joka lauseeltaan napakka teos. Tämä ei yllätä, sillä myös aiemmissa teoksissaan Tamminen on osoittautunut tiiviin proosan taitajaksi.

Tällä kertaa Tammisen tekstit ovat oikeastaan pieniä esseitä, jotka tutkivat miehen elämän vaikeuksia - ujoutta, häpeää ja epävarmuutta. Kertojana on Petri Tamminen itse, keski-ikäinen suomalainen kirjailija, jonka sukkulointi sosiaalisissa tilanteissa on yhtä törmäilyä.

Hän on saanut roolin, johon ei mahdu: "Isänä en riitä, poikana en riitä, en riitä lentopalloilijana enkä remonttimiehenä, en ruoanlaittajana, en kirjallisuuden tuntijana."

Häpeän maailmasta -kirjan kertoja piiloutuisi mieluusti Veijo Meren kirjoihin. Oppi-isän vaikutus näkyy myös Tammisen kirjoittamisessa. Meren polveilevia esseitä Tamminen on varmasti tutkinut tarkkaan.


Tammisen tekstiä on luonnehdittu mieskirjallisuudeksi. Tamminen tekee tarkkoja havaintoja miehen ja naisen eroista, jotka selvästi näkyvät etenkin siellä, minne postgender-teoriat eivät yllä - vaikkapa pienillä paikkakunnilla ja sukujuhlissa. Tammisen sukupuolirooleja koskevat kärjistykset ja yleistykset ovat parhaimmillaan osuvia, pahimmillaan kliseisiä tai keinotekoisia.

Teoksen aiheet ovat vakavia, mutta pelkkää ruikutusta teksti ei kuitenkaan ole. Muita hyviä ominaisuuksia on hauska kirja. Komiikka vain on usein piilossa, aivan kuten tryffeli, johon Tamminen vertaa suomalaista huumoria: sen löytämiseen tarvitaan sika.


Juho Hakkarainen
* * *

Petri Tamminen: Muita hyviä ominaisuuksia. Otava 2010. 141 s.

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto