Lopullinen totuus

Ensimmäistä kertaa lentokoneessa matkustaessani viisi vuotta sitten kapteeni ei onnistunut laskeutumaan määränpäähänsä myrskyn takia.

Madeiran sijaan laskeuduimme kaverini kanssa Kanarian saarille ja jatkoimme matkaa vasta seuraavana päivänä. Finnair oli perunut päivän kaikki lennot, mutta halpalentoyhtiö ei aamun säätiedoista hätkähtänyt.

Rytäkässä matkatavaramme lennätettiin Kairoon. Kanarian viivytyksestä eikä sen enempää putkikassin Kairon lentokentän tarrasta herunut tileillemme lantin lanttia, koska meillä ei ollut muuta kuin minimimatkavakuutus. Jalat rakoilla odotimme mukavien kenkien paluuta, joka koitti kaksi tuntia ennen kuin matkayhtiö olisi joutunut korvaamaan mokansa.

Tavaravakuutuksesta olisimme saaneet uudet kengät, vaatteet ja hygieniatarvikkeet. Hotellinaapurimme tuskin ilahtuivat päätöksestämme olla ostamatta mitään uutta, koska järkeilimme, että pakkohan tavaroiden on tulla heti, kun tulemme uusien kanssa kaupasta.

Kenkien vihdoin saavuttua lähdimme vaellukselle ilman opasta ja eksyimme vesisateeseen. Hiukan meitä hullunrohkeammat tuttavamme lähtivät vuorireitille, jossa polut valuivat korkeuksista pikkuhiljaa tyhjyyteen. He oppivat ihmeen kaupalla auki olevassa majatalossa ensimmäiset portugalinkieliset sanansa Â’pobocaÂ’ ja Â’turismoÂ’ (hullu, turisti).

Enää en halua luulla olevani normaalia kovemmassa ilmakuopassa, vaikka kapteeni yrittää kolmatta kertaa laskeutua tuloksettomasti. Murphyn lain ruumiillistumaksi muodostuneella matkalla opinkin rakastamaan vakuutuksia, rokotuksia, koti-iltoja ja turvallisuutta. Erityisesti älysin, että säästämisen jalo taito kannattaa edes yrittää jättää niille, joilla on kokemusta sanoa, kertyykö säästöä todella.

Karujen kokemusten jälkeen sorrun silmittömään säästämiseen kuitenkin edelleen harmistuttavan usein.

Edellisellä ulkomaanmatkallani olin melko vakuuttunut, että ainakin matkustelussa olen kehittynyt järkeväksi kuluttajaksi. Päivää ennen paluuta tajusin kauhukseni, että en ole muistanut maksaa kuin pari kertaa tippejä. Olin siis kehdannut piheillä taksikuskien ja tarjoilijoiden rahoista.

Loppuloma meni lievän synkistelyn ilmapiirissä, jota ei varsinaisesti voi sanoa säästöksi. Pienimuotoinen maailmantuska ihmisten julmista tuloeroista on melko helppo upottaa kaljan kittaamiseen.

Varsinaisesti paremmalta ei vaikuta kotioloissakaan. Opiskeluaikainen ruokakaupassa säästäminen on jäänyt päälle. Pastakastike tulee kalliimmaksi, jos siihen lisää tomaatin lisäksi muitakin vihanneksia. Pähkinäsekoituspussit ovat pienempiä ja kalliimpia kuin irtokarkkisäkit. Tällainen säästäminen näkyy varsin selvästi vyötärölle säästyvässä vararavinnossa.

Omaan luokkaansa nihkuttamiseni pääsee kodinkoneliikkeissä. Ostin syksyllä halpaketjun kaikkein halvimman kannettavan tietokoneen. Minulle oli uutta tietoa, että elektroniikkaliikkeessä voi olla myytävänä kone, joka on itse asiassa vanha. Varastossa pölyä kerättyään sen päälle isketään alennuslappu, koska aina löytyy joku, joka ostaa halvalla.

Ikäväksi yllätyksekseni koneen maatessa varastossa käyttöjärjestelmät olivat muuttuneet yhä enemmän muistia vaativiksi, joten kone oli jo uutena päivityksen tarpeessa. Halvaksihan se ei tullut.

Hertta-Mari Kaukonen
Aviisin toimittaja