![]() |
|
En ole kovin usein julkisesti myöntänyt olleeni väärässä. Nyt siihen on kuitenkin syytä.
Vielä vuoden alussa olin sitä mieltä, että Facebookiin liittyminen olisi ylioppilaskunnan tiedotusvastaavan toimenkuvan kannalta hyödytöntä, jopa haitallista. Syynä kantaani ei ollut periaatteellinen vihamielisyys naamakirjaa kohtaan tai sen ylläpidon perin omalaatuinen näkemys yksityisyydestä, vaan ajankäytön tehokkuus.
Tuhlaan näet elämääni netissä riittävästi ilman FB:täkin, joten sieltä poissa pysymällä aikaansa saattoi kohdentaa oleellisempaan. Tiedotuksellinen hyötykin on kyseenalainen, mitä omaan tiliin tulee - sen kautta tehtävä tamyspämmi kun vieraannuttanee ihmisiä ylioppilaskunnasta (ja spämmäristä itsestään) vähintään yhtä paljon kuin se antaa heille relevanttia tietoa.
Allekirjoitan edellämainitut väitteet edelleen, sitä ensimmäistä lukuunottamatta. Fakta kun vain on se, että vaikka Facebookin käytössä viestintäkanavana on ongelmansa, ongelmat sen käyttämättä jättämisessä ovat vielä suuremmat. Lopullisesti tämä valkeni allekirjoittaneelle, kun kuulin kattojärjestömme SYL:n laadinnassa olevilla uusilla nettisivuilla keskustelun tapahtuvan FB:n kautta. Loppupeleissä kun Facebookilla on yksi kaikista ongelmistaan riippumaton ylivertainen etu: muut viestivät ja kampanjoivat sen kautta ihan riippumatta siitä, teenkö minä niin.
Joten tässä sitä nyt ollaan. Vae victo!
P.S. Kiinnostuneita muistutettakoon, että Kauppakadun väestä kopo- ja järjestösihteerit ovat hankkineet FB:hen myös erilliset työprofiilit, joiden kautta heitä voi lähestyä virka-asioissa. Tamyn profiilia seuraamalla taas voi stalkata etupäässä hallituksen tekosia.
Seurailemisiin!
Ilkka Tiensuu
Kirjoittaja on Tamyn hallituksen jäsen, joka liittyi Facebookiin tiistaina
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen