Vyöhykkeen uhri

Kun olin 4-vuotias, kinusin isää laittamaan minulle Stalkerin pyörimään videolta. En tiedä, koska olen nähnyt sen ensimmäisen kerran tai mistä minulle oli jäänyt tarve nähdä se yhä uudestaan.

Tuohon aikaan katsoin elokuvaa kuitenkin usein. Istuin metrin päässä ruudusta ja tuijotin. Teoksen äänimaailma ja eteeriset maisemat saivat (kuulemma) kaiken huomioni. Minulla ei ole tästä yhtäkään muistikuvaa.

Andrei Tarkovskin elokuvat ovat vaikuttaneet vahvasti ihmisiin. Usein tuntuu, ettei elokuvaa katsoessa voi liikkua, silmiä räpäyttää tai puolikasta sanaa sanoa. Unta ja runoutta luotaavat äänen ja kuvan punokset kaappaavat koko persoonan, niitä katsoo täydellä itsellään.

Juuri julkaistut DVD:t ovat kaunista katsottavaa. Tarkovski on nyt entistä tarkempaa. Stalkerin kahden levyn pakkaus tukee ulkoasua ja ekstroja myöten elokuvan maailmaa. Elokuva on jaettu osien I ja II perusteella kahdelle levylle, mikä on harmi, sillä tarinan kokisi mielellään ilman maan pinnalle palauttavaa levynvaihtotaukoa.

Hienointa uudessa julkaisussa ovat kuitenkin ennennäkemättömät ekstrat. Kuvaaja A. Knyazhinskyn, lavastaja R. Safiullinin ja säveltäjä Eduard Artemyevin haastattelut ovat uskomattoman intensiivisiä ja valottavat sitä, miten ihmeitä tehdään lähes tyhjästä. Artemyevin hienoa musiikkia kuulee myös dokumentinomaisissa kuvakoosteissa Memory ja A. Tarkovskin talo.

Andrei Tarkovskin persoona tulee esiin häntä ympäröivien ihmisten ja paikkojen kautta. Ainutlaatuisella tavalla ne piirtävät esiin henkilön, vimmatun elokuvantekijän, joka muistuttaa nykyään enemmän satuhahmoa kuin ihmistä.

Nykyään, kun katson Stalkeria, minulle tulee omituinen olo. Se ei saa minua muistamaan mitään, se ei palauta mieleen lapsuuden tapahtumia, katseluhetkiä, värejä, yhtään mitään.

Mutta Tarkovski vetoaakin tiedostamattomaan, jonnekin unohdettujen muistojen keskukseen, aivosähköön. Merkillisellä reseptillä hänen elokuvansa saavat minut lähemmäs itseäni.

* * * * *

Jantso Jokelin

Uudet Andrei Tarkovski-DVD:t