Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Mitä vittua? Miksi Lapinkaaressa on rakennettu väliseinä?

Toasin vaihto-opiskelijakohde Lapinkaaren keittiöön on rakennettu väliseinä ja lisätty ovia viime vuonna ennen joulua, joten keittiöstä eristettyä ruokailutilaa ei voi käyttää muuta kuin päivällä.


Miksi näin, Toasin asiakaspalvelupäällikkö Pia Ylimäki?

"Paloviranomaisilta tuli määräys, että yhteistilojen käyttöä pitää rajoittaa. Bileissä ja illanistujaisissa on ollut käsittämättömän paljon porukkaa ja häiriökäyttäytymistä, joten se ei ole ollut enää turvallista. Asukkaiden kanssa oli välillä jopa puhetta, että ruokailutila pitää ottaa kokonaan pois käytöstä. Nyt pääsimme kuitenkin parempaan ratkaisuun eli vartija laittaa keittiön yhteydessä olevan ruokailuhuoneen kiinni kymmeneltä illalla ja avaa aamulla.


"Ruokailuhuoneen saa kiinni, koska siihen on rakennettu pieni väliseinä ja lisätty ovia. Huone on enää ruokailukäytössä, ei bilekäytössä."


Miten hyvin seinä ja ovet ehkäisevät häiriökäyttäytymistä?

"On se vähentänyt häiriöitä, eikä bileitä ole enää ollut. Tosin uudet asukkaatkin tulivat vasta vuoden alussa. Mutta viime viikonloppuna lukot oli rikottu ja ovi potkaistu auki. Asukkaiden on pakko käsittää, että jos häiriöt eivät lopu, ruokailutila on pakko ottaa kokonaan pois käytöstä. Pitää kuitenkin muistaa, että häiriökäyttäytyjiä on todennäköisesti vain muutama asukkaista. Esimerkiksi saksalaistytöltä tuli juuri palautetta, että hän ei halua enää asua rauhattomassa Lapinkaaressa."


Hertta-Mari Kaukonen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto