Luontopolku rauhoittaa tai upottaa

Otin tavoitteekseni kävellä läpi kaikki Tampereen merkityt luontopolut, joihin kuka tahansa pääsee helposti bussilla. Reitille valikoitui kuusi luontopolkukohdetta, joista suurin osa on erittäin kauniilla alueella. Tietoa luontopoluista löytyy Tampereen nettisivuilta: www.tampere.fi/ymparistojaluonto/luonnonvirkistyskaytto.

Tosin netissä olevat luontopolkuoppaat ovat melko pahasti vanhentuneita. Ne ovat pahimmillaan hyvin samanlaisia kuin paperiset edeltäjänsä vuodelta 1986. Oppaissa mainituista opasteista kaikki eivät ole enää luonnossa, vaan osassa niistä maali on kulahtanut näkymättömiin tai tolpat on potkittu pois paikoiltaan.

Pyynikistä on helppo aloittaa

Pyynikin luontopolku alkaa Pyynikin näkötornilta. Näkötornin lähettyville pääsee esimerkiksi bussilla 21, jonka pysäkiltä on vain puolen kilometrin kävely tornille. Tornin edessä on jäätelökioski, jonka vieressä on selkeä opastaulu.

Tauluun on merkitty punaisella helppokulkuinen pidempi reitti ja sinisellä portaita sisältävä lyhyt reitti. Polulla samat väritäplät on maalattu näkyvästi puihin. Jos haluaa kiertää molemmat polut kerralla, pitää vaihtaa lennossa värin seuraamista, jottei tarvitse kävellä samaa polun pätkää kahdesti. Polut ovat yhteensä neljä kilometriä pitkiä.

Sininen polku kulkee melkein puolet matkasta autotien lähellä Pyynikin trikoolle asti, mutta puolen välin jälkeen polku kääntyy kunnolla metsään. Käännöksen kohdalla on luonnonsuojelualueesta muistuttava kyltti. Kävely luonnonsuojelualueella on todella rauhoittavaa, sillä hiljaisuudessa jokaisen oravan pomppauksen aiheuttaman rasahduksen ja linnun laulun sävelen kuulee selvästi. Punainen polku kulkee enemmän metsän keskellä.

Poluilla on näkötornin läheisyydessä melko paljon liikkujia, mutta ei ollenkaan äänekkäitä porhaltajia. Polulla on useita maisemapaikkoja, joista voi ihailla pitkälle näkyvää järvimaisemaa. Aikaa polulle kannattaa varata reippaasti yli tunti, sillä pysähdyksiä tulee varmasti ainakin kaikkein komeimpien jyrkänteiden kohdalla varsinkin, jos on ottanut kameran mukaansa.

Plussaa: Kaksi melko kevyttä lenkkivaihtoehtoa. Reitti on hyvin merkitty. Kumppareita ei tarvita.
Miinusta: Liian lähellä autoteitä, että tuntisi olevansa metsässä. Polut ovat aika lyhyitä yksinään.

Vaakkolammilla ei huomaa olevansa polulla

Vaakkolammin luontopolku kiertää Vaakkolammin melkein kokonaan ympäri, joten matkan pituus on noin kaksi kilometriä. Reitti alkaa Vaakonpuistosta, jonne pääsee helposti, kun jää esimerkiksi bussi numero 13 kyydistä Kaarilan pysäkillä. Polku on osittain Kaarilan ja osittain Epilän kaupunginosassa.

Lammen rannalla on hienoja maisemia ja osa vesialueesta on suojeltu. Silti ei huomaa olevansa luontopolulla, koska reittiä ei ole merkitty luontoon mitenkään. Itse asiassa on aivan samantekevää, mistä lammen ympäri patikoinnin aloittaa, koska mitään välietappeja ei ole näkyvissä.

Ainoat merkit luonnossa ovat keltaiset tilataideteoksia muistuttavat pömpelit, joiden ajattelen ensin olevan luontopolun moderneja merkkejä. Lähempää tiiratessa paljastuu, että tötsät ovatkin frisbeegolfin koreja.

Plussaa: Hienot rannat, joilla vain vähän auringonottajia
Miinusta: Reittiä ei mitenkään merkitty luontoon

Härmälässä pääsee puutarhaan

Härmälän luontopolku alkaa uimarannan vieressä olevan venesataman kyljestä. Härmälän bussilinja 1 vie polun ääreen Nuolialantielle. Kyydistä kuuluu hypätä pois leirintäalueen kohdalla, josta on hiekkatie uimarantaan.

Luontopolun kävelyreitti on kaksi kilometriä pitkä. Kävely on yllättävän vaivatonta, sillä polku on erittäin hyvin opastettu - jopa luontopolkuoppaan lupaamia puihin maalattuja merkkejä on muutaman askeleen välein. Polku kulkee aluksi kävelytiellä mutta vie pian metsän keskelle. Reitti on välillä kostea ja itikoiden suosima, joten niin kumpparit kuin hyönteismyrkkykin kannattaa ottaa mukaan.

Patikkapolku loppuu toiseen venesatamaan, hyvin lähelle Hatanpään valtatietä, jonne vie suora hiekkatie. Keskustaan pääsee Härmälän busseilla.

Luontopolun maisemat ovat hienot, mutta luonnossa liikkujia ei ole läheskään yhtä paljon kuin esimerkiksi Pyynikillä. Erityisen kauniita ovat metsään levinneet puutarhakasvit.

Plussaa: Hyvin merkitty, rauhallinen lenkki
Miinusta: Ei ole rengaslenkki

Hervannassa pääsee metsään

Hervantajärven luontopolulla on useita reittivaihtoehtoja ja osa niistä risteää läheisen Suolijärven luontopolun kanssa, joka kiertää Suolijärven. Molemmille poluille pääsee bussilla 30. Suolijärven reitti alkaa Suolijärven uimarannalta. Maasto on kivikkoista ja matkalla on luolia ja onkaloita.

Hervantajärven reitti alkaa maankaatopaikalta, jolloin bussista on hypättävä pois Näyttämönkadulla. Opastetut reitit ovat noin viiden kilometrin pituisia, mutta polkuja yhdistelemällä tai pätkimällä saa aikaan haluamansa pituisen lenkin. Polut yhdistyvät pidempiin vaellusreitteihin.

Hervannassa pääsee kunnolla metsään. Luontopolkuoppaassa varoitetaan, että reitillä on jopa karhuja. Toisaalta myös liito-oravaan voi törmätä.

Maankaatopaikalle vievällä hiekkatiellä pitää uskaltaa ohittaa "Työmaa, asiattomilta pääsy kielletty" -merkki, jonka jälkeen pitää kääntyä oikealle ensimmäiselle polulle. Puskat ovat niin korkeat, että luontopolun opasteet eivät näy kunnolla tielle.

Kun polulle on päässyt, reitti on hyvin opastettu. Tosin polkuja risteää niin paljon, että eksymisvaara on olemassa. Hervantajärven reittiä kulkiessa pitäisi seurata ilmeisesti oransseja merkkejä puissa. Puiden erivärisiä maalimerkkejä on vähän hankala seurata, koska niitä on niin paljon ja useissa puissa on enemmän kuin yhdenvärinen merkki. Sen takia mukaan voi ottaa ensimmäisellä kerralla kartan, josta näkee maamerkkien nimet, jolloin opasteita on helpompi seurata.

Ensimmäinen etappi maankaatopaikan jälkeen on vaeltajan metsäkirkko, jonne voi mennä rauhoittumaan. Kirkko koostuu penkeistä ja korkeasta rististä. Reitti jatkuu Makkarajärven rantaan, jossa on laitureita, penkkejä ja varjostettu tulentekopaikka, jotka ovat patikoijien ahkerassa käytössä. Laiturien jälkeen voi päättää lähteekö kiertämään pientä Makkarajärveä vai jatkaako kohti Hervantajärven uimarantaa ja sitä kautta kohti Suolijärven uimarantaa.

Uimarannoille jatkaessa joutuu kävelemään pitkän matkaa ilman opasteiden turvaa, sillä missään ei lue, että on oikealla polulla menossa kohti Hervantajärven uimarantaa.

Plussaa: Ison metsän keskellä, rauhallisia uimapaikkoja, paljon nähtävää
Miinusta: Ihan ilman karttaa kävellessä voi tulla orpo olo

Tohlopissa uppoaa

Tohlopin luontopolku alkaa TV2:n toimituksen vierestä. Bussit 1 ja 19 vievät toimituksen vastapäiselle pysäkille. Luontopolku alkaa Kakkosen talon vieressä olevalta kävelytieltä, mutta siinä ei ole minkäänlaista opasmerkkiä luontopolusta. Reitti on kohtuuttoman heikosti merkitty myöhemminkin. Luontopolkuoppaassa luvataan, että reitillä on punaisia kolmioita puissa, mutta niitä ei näy.

Olen tulostanut reitille lähtiessä netistä luontopolkuoppaasta epätarkan kartan, ja sitä tulkittuani käännyn pois kävelytieltä metsään ensimmäisen polun kohdalla. Vähän aikaa käveltyäni polkua pitkin tulee vastaan maahan isketty puupala, jossa on numero kolme eli olen joko missannut ensimmäiset rastit tai niiden merkit on hukassa. Ensimmäisessä polkujen risteyksessä ei ole opastetta, joten en tiedä, mihin jatkaa. Jatkan summamutikassa eteenpäin vain huomatakseni, että opasteita ei näy jatkossakaan missään.

Palaan kävelytielle ja jatkan sitä pitkin. Kartan mukaan luontopolku menee suuren osan matkasta kävelytietä pitkin ja käväisee välillä poluilla. En näe jatkossakaan merkkejä, missä polulle pitäisi kääntyä. Kävelen kävelytietä pitkin kahden viihtyisän uimarannan ja kauniiden rantamaisemien ohi. Kävelytie muuttuu kuluneeksi asvalttitieksi, jolloin olen vakuuttunut, että nyt pitää mennä polulle. Eihän luontopolku voi mennä ajotietä!

Seuraan polkua, kunnes tulen Pikku-Tohlopin rantaan ja alan kiertää lampea. Tajuan vilkaista karttaan, että minun pitäisi olla lammen toisella puolella - minne olisi päässyt asvalttia pitkin. Lähden oikaisemaan lammen kierrettyäni takaisin luontopolulle, mutta vajoan puolta säärtä myöten oksien alla olleeseen mutaan. Kenkiä mudasta kiskoessa muistan, että luontopolkuoppaassa luki erikseen, ettei kumppareita välttämättä tarvita. Lähin bussipysäkki on onneksi lähes vieressä.

Minulta kokematta jääneitä luontopolun elämyksiä olivat ajotien vieressä kävely, Epilänkadun ylitys ja Epilänharjulla patikointi. Reitillä olisi toki selvinnyt tarkemman kartan kanssa. Mutta eikö luontopolkujen idea ole juuri, että kuka tahansa pääsee luontoon liikkumaan merkityllä reitillä ilman, että tarvitsee karttaa tai suunnistustaitoja?

Plussaa: Ei juurikaan muita kävelijöitä. Kaunista luontoa polkuosuudella
Miinusta: Erittäin huonosti merkitty reitti, osa reittiä menee asvalttia pitkin

Hertta-Mari Kaukonen,
teksti ja kuva