Minäpä olen käynyt kaikkialla!

"Pari vuotta sitten innostuin luontoretkeilystä ja voi missä kaikkialla olenkin päässyt käymään! Tutkimusmatkani ovat suuntautuneet milloin minnekin: olen seurannut gepardien ja leijonien elämää Afrikassa, jääkarhuja napajäätiköllä, susia, lohien vaellusta", Heini Partasen valokuvainstallaation näyttelyesite lupaa.

Valokuvia katsellessani menee hetki, että tajuan valaiden, mammuttien ja papukaijojen kuvien oikeassa yläkulmassa näkyvän television kanavatunnuksen. Esitteen narsistinen, naiivi ja elämyshakuinen teksti asettuu kokonaan uuteen valoon.

"Aloin miettiä, muuttaako se luontokäsitystä, jos katsoo vain dokumentteja, eikä näe eläimiä", Kuvataideakatemiassa opiskeleva Partanen kertoo näyttelyidean synnystä.

Noin tuhannesta luontoa kuvaavasta tv-kuvasta koostuva näyttely on hyvin mukaansatempaava. Luonnon elementtien värin mukaan tasapainoisesti rytmitetyt kuvat kertovat, että katsojat näkevät hyvin paljon luontoa, vaikkei rahaa olisikaan matkustaa.

Valokuvat myös ironisoivat sitä nykykäsitystä, että tarvitsee käydä joka ikisessä maailman kolossa ja julistaa esitteen tapaan, että minä olen kokenut kaiken.

Kuvien ehdoton suola on kuitenkin mukaan tallentuneet ohjelman tekstitykset. Yksittäiset, asiayhteydestään irrotetut kuvat ja tekstitykset muodostavat parhaimmillaan suorastaan aforistimaisen ja runollisen kokonaisuuden: "Miksi ihmeessä?", pöllön kuvan tekstityksenä lukee. "Voiko jäätikölle vain lähteä tepastelemaan?" jäämaisema kysyy. Riemukkain kuva ja teksti -yhdistelmä on ehdottomasti parittelevilla jääkarhuilla: "Tästä ei voi seurata mitään hyvää".

Tekstit ovat nerokkaasti valittuja. Näyttelyä kiertäessäni olin aluksi varma, että tekstitykset ovat aitoja, siis televisiosta sellaisenaan hyvällä tuurilla tai kärsivällisyydellä tallentuneita.

Puolen tunnin pohdiskelun jälkeen tiesin, että tekstit ovat muokattuja tai kokonaan lisättyjä, koska osa niistä menee ihan överiksi, niin kuin jääkarhut.

Lopulta uskoin taas tekstien olevan aitoja, niin absurdeja kuin luontopläjäykset parhaimmillaan ja pahimmillaan ovat.

Vain parissa kuvassa ihminen on ikuistettu ruutuun, mutta suuressa osassa näkyy ihmisen toiminnan jälki. Valokuvissa ja teksteissä vilisee luontodokumenteissa tiheään esiintyvä luonnon tuho ja lajien sukupuutto.

Vaikkei katsoja oppisikaan samaa luontosuhdetta ruudun äärellä kuin metsässä oikeita eläimiä katsellessa, oppii televisiostakin eläinten olevan vaarassa.

Näyttelynavajaisissa vieraat puhuivat spontaanisti tekijänoikeuksista. Joku muu kuvaaja on vaivautunut maailman toiselle puolelle ja kuvannut National Geographicia varten jopa meren alla. Partanen on puolestaan kuvannut väpättävää televisioruutua ja vuorannut kuvillaan galleriahuoneen.

Mielestäni olennaista on, että Partanen on poiminut parhaat palat sen perusteella, mitkä kuvat palvelevat parhaiten hänen taiteellista näkemystään.

Itse en olisi jaksanut katsoa eksoottisia, mutta tavallisesti tehtyjä luontokuvia muutamaa minuuttia kauempaa, koska niissä ei ole mitään uutta.

Partanen kävi kotisohvallaan ja näki enemmän kuin moni maailmanmatkaaja.

Antaa näyttelyn itse arvostella itsensä: "Tämä tuntuu varmaan hyvältä."

Hertta-Mari Kaukonen

Heini Partanen. Valokuvainstallaatio. 12.11 asti Galleria Rajatilassa, Hämeenpuisto 10. Vapaa pääsy.