Mutta työlläkin oltava ehtonsa

"Myyntimiehet ravaa pöydän ympäri, voi olla kolme siinä ravaamassa: Â’Onko tää nyt valmis?Â’ ja Â’Tän pitäis olla!Â’ Et apua, etteks te nää, et mullon kaks kättä! Mä hoen pitkin päivää, että sä teet tuntityötä, pistä jäitä hattuun, älä kiristä liikaa, sä et voi enempää, rauhotu, älä välitä niistä", kertoo painopinnan valmistaja Sinikka työnsä stressaavuudesta professori Juha Siltalan kirjassa Työelämän huonontumisen lyhyt historia - muutokset hyvinvointivaltion ajasta globaaliin hyperkilpailuun.

Helsingin yliopistossa Suomen historiaa opettavan Siltalan mukaan työelämä on Suomessa huonontunut tuntuvasti viime vuosikymmenien aikana.

Toisilla töitä on liikaa, toisilla liian vähän. Koko ajan pitäisi suorittaa ja jaksaa yhä enemmän. Vapaa-aika on supistunut minimiin, ja stressistä, uupumuksesta sekä masennuksesta on tullut yleisiä kansantauteja.

"Työmarkkinakansalaisuus määrittelee ihmisiä sitä enemmän, mitä epätyypillisemmiksi tyypilliset työsuhteet tulevat. Työnantajalle tehdyn työn yliarvostus tulee siitä, että kapitalismin ylituotantokriisiä on viimeiset vuosikymmenet ratkottu tehostamalla työntekijöitä pois ja painamalla jäljelle jätettyjen työehtoja Kiina-ilmiöillä. Sen sijasta, että tuottavuus tuottaisi kaikille riittävän toimeentulon entistä helpommalla, se
tuottaa toisille yli- ja toisille alityöllisyyden", Siltala kertoo Aviisille.

Siltalan kirjan mukaan työväestön voi jakaa kolmeen osaan. Kaksi viidesosaa on helposti työllistyvää "ydintyövoimaa", joka ei ole kuitenkaan täysin turvassa työttömyydeltä. Toiset kaksi viidesosaa on väliaikaisissa, mutta usein toistuvissa epävarmoissa työsuhteissa. Loppu viidennes putoaa työmarkkinoilta.

Epätyypillisyys
tyypillistä

Epätyypillisissä työsuhteissa olevat ovat Siltalan mukaan jo tyypillistä työvoimaa. Noin 900 000 suomalaista kuuluu ryhmään, joka tekee töitä silloin kun erikseen pyydetään. Määräaikaisissa työsuhteissa valtaosa on naisia. Vuonna 2001 alle 30-vuotiaista koulutetuista naisista määräaikaisia oli 40 prosenttia, kun miehiä vain reilut 23 prosenttia. Työn vakinaistamisen odottelu voi venyä hyvinkin pitkäksi.

"Ensin oli puol vuotta, sitte sanottiin, että tota nyt tarvitaan et vakinaistetaan, lisättiin vielä kolmella kuukaudella ja sen aikana pitää vakinaistus tehä ja nyt sanottiin taas, että lisätään kahella kuukaudella ja että nyt tänä aikana tehään se vakinaistaminen tai siis laitetaan hakuun ja joku siihen tulee", kertoo yhdeksän vuotta pätkätöissä sinnitellyt fysioterapeutti Tuija.

Siltala toivoo tilanteen muuttuvan. "Toivoisin voivani antaa toivoa vuonna 2010, jolloin suuret ikäluokat väistyvät kunnolla eläkkeelle. Silloin eläkkeiden maksajista käydään kamppailua, ja työvoiman myyjä voi valita. Toisaalta on nähty, että katkonainen työhistoria jotenkin leimaa työnhakijan, vaikka sitä voitaisiin yhtä hyvin pitää kokemuksen ja yritteliäisyyden listana."

Siltalan mukaan Suomessa on EU:n kirein työtahti. Työt kaatuvat entisten päälle, aikataulut ovat tiukentuneet, ja töihin tullaan jo flunssaisinakin. Jäsenkyselyssä Tampereen yliopiston henkilökunnasta kolme neljästä tunnisti itsessään uupumuksen oireita.

Yliopistoissa opettajien määrä lisääntyi 1985-1999 vain prosentin, vaikka tutkintojen määrä lisääntyi 70 prosenttia.

"Uupuminen on elimistön lakko. Sen jälkeen joutuu neuvottelemaan kaiken uusiksi, vaikka haluaisi miellyttää ja pelkää hylkäämistä. Uupumisen jälkeen on kysyttävä, mikä on oleellista. On uskallettava ottaa se riski, että karsii epäoleellisia, jotta voisi vielä antaa sen panoksen, minkä jaksaa.Voi ajatella, että ellei kieltäydy jostakin, ei saa lopulta aikaan mitään."

Siltalan mukaan työ on mielekästä, jos se parantaa tekijänsä asemaa.

"Ohje on niin yksinkertainen, että se kuulostaa suorastaan triviaalilta: työ motivoi, jos sen avulla voi parantaa omaa asemaansa. Mielekkyyden tuhoaa se, että ylitöiden palkaksi saa ylitöitä eikä aikaa tai rahaa. Mielekkyyden tuhoaa se, että mikään ei riitä."

Siltala puhuu Sosiaalipsykologian päivillä yliopistolla 26.11.