![]() |
|
Jos et osaa huolehtia laskuistasi, älä syytä matematiikan opettajaa
Laskeminen ei ole pelkkä opittu taito. Vaikka ihmisellä ei olisikaan kielellistä valmiutta ilmaista tulosta sanoina, aivoihin on sisäänrakennuttuna taito laskutoimituksiin, paljastaa aboriginaalilapsille tehty tutkimus. Heidän äidinkielestään puuttuvat matemaattiset termit lähes kokonaan. Silti joukko pärjäsi matemaattisissa tehtävissä yhtä hyvin kuin englantia puhuvat lapset.
Professori Butterworthin tutkimuksesta kertoi BBC. Aviisia hämmästyttää lähinnä se, miten paljon laskuja tulee postissa — ja kuinka hankala suomalaisen aikuisen on niistä suoriutua.
Kansakunta kuuntelee salattuja sulosäveliä
Valtaosalla ihmisistä soi päivittäin pääkopassaan jonkinlainen musiikki. Suomalaistutkimus on kartoittanut ilmiötä ja sen laajuutta. Viime vuonna tehtyyn nettikyselyyn vastasi 13 000 suomalaista. Lähes 92 prosenttia vastaajista kertoi kokevansa musiikki-ilmiön vähintään kerran viikossa.
Musikaalinen muistijärjestelmä näyttää olevan osa monimutkaista hermoverkostoa. Muiston voi nostattaa mikä vain. Esimerkiksi käy sana, kuva tai levynkansi.
Tutkimuksesta kertoi Yle.fi.
Uskomaton tieteellinen läpimurto: päihtyneenä muut ihmiset vaikuttavat viehättävämmiltä
Marcus Munafòn tutkimusryhmä Bristolin yliopistosta jakoi 84 opiskelijaa kahteen ryhmään. Puolet saivat lipiteltäväkseen alkoholittomia drinkkejä. Loppujoukon juomat sisälsivät tyrmäävää alkoholia.
Vartin kuluttua juomisesta opiskelijoille näytettiin kuvia ikäisistään naisista ja miehistä. Ilmeni, että alkoholia saaneet koehenkilöt arvioivat kuvissa näkyvät kasvot viehättävimmiksi. Arvio ei rajoittunut vastakkaiseen sukupuoleen, vaan sai myös oman sukupuolen edustajat tuntumaan mukavammilta.
Munafò aikoo seuraavaksi tutkia, miten alkoholin määrä vaikuttaa ilmiöön. Aviisi odottaa käänteentekevää jatkotutkimusta vesi kielellä. Havainnosta kertoi Tiede.fi.
Ei kannata lähteä merta edemmäs tutkintoa suorittamaan
Kelan tutkimuksen mukaan ulkomailla suoritettu tutkinto työllistää huonommin kuin kotimainen tutkinto. Kotimaassa opiskelleista 65 prosenttia työllistyi heti valmistuttuaan, mutta ulkomailla opiskelleista vain puolet. Ulkomailla opiskelleiden vastaajien oman arvion mukaan työnhakua hankaloitti kotimaisten verkostojen puuttuminen.
Kymmenen sijaan viisi käskyä
Virginian yliopiston sosiaalipsykologian dosentti Jonathan Haidt tiivistää kulttuurista riippumattoman omatunnon viiteen pykälään. Hänen mukaansa pykälät pätevät kaikkialla maailmassa, kaikissa kulttuureissa.
Länsimaissa painottuvat eniten oikeudenmukaisuus ja kielto muiden vahingoittamiseen. Muslimimaissa kunnioitetaan auktoriteetteja huomattavasti täkäläistä enemmän. Ja esimerkiksi Japanissa yhteisöön mukautuminen on Haidtin mukaan ykkösprioriteetti.
1. Älä vahingoita muita.
2. Toimi reilusti.
3. Ole lojaali ryhmälle.
4. Kunnioita auktoriteettia.
5. Noudata puhtautta.
(Lähde: Tiede 8/08)
Koonnut Seppo Honkanen ja
Hertta-Mari Kaukonen
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen