![]() |
|
Kun tyttö- tai poikaystävä ilmoittaa haluavansa lähteä vaihto-opiskelemaan merten ja mantujen taakse, päällimmäisin tunne saattaa olla raivo. Miksi se haikailee muualle? Eikö se haluakaan olla kanssani? Pitääkö pussailu vaihtaa Skypessä vilkutteluun?
YTHS:n neuvontapsykologi Marjo Kokko muistuttaa, että tilanne ei ole helppo lähtijällekään.
"Vaihtoon lähtevä on jännittynyt ja innoissaan, mutta samalla hän saattaa tuntea syyllisyyttä tyttö- tai poikaystävän pahasta mielestä", hän kuvailee.
Halu lähteä vaihtoon ei tarkoita halua paeta toisen viereltä. Kokko huomauttaa, että tilaisuus on ainutlaatuinen, ja sen käyttämättä jättäminen toisen takia saattaa olla parisuhteen kannalta vaarallisempaa kuin lähteminen.
"Jos luopuu omista haaveistaan toisen vuoksi, voi syntyä katkeruutta. Pariterapiassa törmään usein siihen, että joku on aikanaan jäänyt kotimaahan kumppaninsa vuoksi, ja myöhemmin jäämisen syynä ollut osapuoli haluaa erota. Silloin mahdollisuus on ehkä jo menetetty."
Kokon mukaan suhteen kesto vaikuttaa siihen, kuinka suurena haasteena vaihtoaika koetaan.
"Jos suhdetta on takana vasta alle vuosi, tunnemyrsky voi olla melkoinen. Samaan aikaan on hurjan rakastunut, mutta myös vielä epävarma. Jos vaihtoa ennen on oltu jo pitkään yhdessä, vaihto nähdään yleensä elämänvaiheena, jonka jälkeen voidaan olla taas yhdessä normaalisti."
Kokon vastaanotolla käy pareja, jotka haluavat yhdessä valmistautua toisen vaihto-opiskeluaikaan ja etäisyyteen. Suurin osa vaihdon vuoksi neuvontaan tulevista on kuitenkin niitä, joilta vaihto on jo ohi.
Vaihdosta palaamisen jälkeen parisuhdetta saattaa järkyttää se, että vaihdossa käyneen asenteet ovat muuttuneet uusien kokemusten vuoksi. Useimmiten terapiaan tuleville on käynyt niin, että jompikumpi on vaihdon aikana ollut uskoton. Kokon mukaan uskottomuudesta yli pääseminen vaatii ymmärrystä molemmilta.
"Pettäneellä on ollut aikaa katua ja miettiä, kertooko hän kumppanilleen. Kun kumppani saa kuulla tapahtuneesta, se tulee hänelle uutena asiana. Toisen voi olla vaikea tajuta, että asian käsittely vie aikaa."
Pelkkä vaihto-opiskelu ei Kokon mielestä ole mikään syy lopettaa parisuhdetta. Sitoutumishalun mittari se kuitenkin on. "Jos koko loppuikä aiotaan olla yhdessä, vaihto on lyhyt pätkä pitkässä jatkumossa", Kokko sanoo.
Kokko muistuttaa, että vaihtoaika on hyvä tilaisuus inventoida parisuhde. "Etäisyys saattaa tuoda esiin sellaisia ongelmia, jotka ovat koko ajan olleet olemassa, mutta ne eivät ole tulleet esiin. Jotkut tajuavat olleensa yhdessä vain tottumuksesta, tai mustasukkaisuus saattaa iskeä vasta sitten, kun toinen on tuhansien kilometrien päässä", hän selittää.
Jos pari selviää kohtaamistaan ongelmista ja pitää yhtä koko vaihtoajan, kokemus yleensä vain vahvistaa parisuhdetta.
"Kokemus rikastuttaa kumpaakin, ja toinenkin saa iloita rakkaansa mahdollisuudesta päästä toteuttamaan haaveitaan. Ystävyyssuhteet tiivistyvät, kun kavereille on enemmän aikaa. Vaihdon jälkeen kumpikaan ei enää ota toista itsestäänselvyytenä, vaan huomaa, kuinka tärkeä poika- tai tyttöystävä onkaan. Paras palkinto on se, että huomaa pärjäävänsä yksin, mutta ei silti halua olla ilman juuri tätä ihmistä", Kokko luettelee.
Yksin vietetty aika kartuttaa paitsi itseluottamusta, mahdollisesti myös opintorekisteriä.
"Kun seurustelukumppani tai avopuoliso on vaihdossa, opinnot saattavat edetä kummasti. Kotiin jäänyt tuumaa, että mitä tässä muutakaan kuin gradua kirjoittamaan", Kokko naurahtaa.
Kansainvälisten asioiden toimistossa ei kysellä vaihto-ohjelmiin hakevien parisuhdetilanteesta. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sari Hyttinen kuitenkin törmää aiheeseen satunnaisesti.
"Useimmiten parisuhde tulee sattumalta puheeksi käytännön asioita hoidettaessa. Jotkut saattavat vaikkapa kysellä mahdollisuuksia asua yhdessä vaihtokohteessa tai perua vaihto naimisiinmenon takia", Hyttinen kertoo.
Esimerkkitarinoita on monenlaisia. Joku on joskus perunut saamansa kaukopaikan ja lähtenyt tyttöystävän perässä toiseen kohteeseen. Jotkut ottavat vaihtopaikan vastaan jo talvella, mutta kesällä roihahtaakin rakkaus, jonka luota ei huvita lähteä. Senkin Hyttinen on nähnyt, että pariskunta hakee ja saa paikan samasta kaupungista, mutta ennen vaihtoa tulee ero, ja toinen päättää jäädä Suomeen.
Suurin osa tarinoista jäänee kansainvälisten asioiden henkilökunnan kuulemattomiin. Koordinaattorit saattavat vasta vaihdon päätteeksi kirjoitetusta matkakertomuksesta lukea, että vaihtoon lähteneellä humanistilla oli mukanaan teekkaripoikaystävä, joka lähti samaan kohteeseen omasta yliopistostaan.
Parisuhde ei ole peruste jakaa vaihtopaikkoja. Koska valintaperusteet halutaan pitää läpinäkyvinä, valitsijat laittavat hakijat paremmuusjärjestykseen motivaatiokirjeen ja opintojen perusteella.
"Joskus on käynyt niin, että pariskunnasta toinen on hyvä hakija, mutta toiselle paikkaa ei voida antaa. Esimerkiksi opintomenestyksessä saattaa olla huikea ero", Hyttinen selittää.
Osalla opiskelijoista saattaa olla ulkomaalainen seurustelukumppani jo ennen vaihtoa. Jos vaihto kumppanin asuinkaupungissa kiinnostaa, mutta siellä ei valmiiksi ole yhteistyöyliopistoa, uusien sopimusten tekeminen on mahdollista - tosin valitettavasti vain teoriassa.
"Uusien sopimusten solmiminen esimerkiksi Australian tai Yhdysvaltojen yliopistojen kanssa on erittäin vaikeaa. Niihin ei haluta vaihto-opiskelijoita, vaan maksavia tutkinto-opiskelijoita. Vaikka sopimusneuvotteluihin päästäisiin, ne kestäisivät parhaimmillaankin pari vuotta", Hyttinen muistuttaa.
Uusien Erasmus-sopimusten tekeminen on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa kuin kahdenvälisten, mutta niitäkään ei tehdä vain rakkaussyistä. Toive on pystyttävä perustelemaan opiskeluilla, ei vain seurustelulla.
Anne Salomäki, teksti &
Hanna Nauha, kuvitus
Olin jo pitkän aikaa puhunut avopuolisolleni, että haluaisin lähteä ulkomaille vaihtoon. Kun opiskelut alkoivat olla jo siinä vaiheessa, että pian pitäisi valmistua, viimeiset hetket vaihtoon lähdölle alkoivat olla käsillä. Kotona lähtööni suhtauduttiin oikein hyvin. Sain lähtöaikeilleni heti kumppanini hyväksynnän, joten lähtö ei tuntunut syksyllä kovinkaan vaikealta.
Tietysti vajaan puolen vuoden aikana ikävä yltyi välillä niin kovaksi, että mietin, mihin olen oikein lähtenyt. Ikävää kuitenkin helpotti se, että kumppanini vietti vaihtoni aikana reilun viikon luonani, ja puhelimessa puhuimme viikoittain. Vaihtoon lähtiessäni olimme seurustelleet jo yli seitsemän vuotta, joten luottamus toiseen osapuoleen oli kummallakin vahva. Tämän vuoksi pystyin myös nauttimaan vaihdostani, enkä vain ikävöinyt rakkaani perään tai murehtinut suhdettamme.
Paluu arkeen sujui hämmästyttävän vaivattomasti. Oli ihana taas palata kotiin. Jälkikäteen vaihdosta juteltuamme olemme tulleet siihen tulokseen, että vaihto teki suhteellemme pelkästään hyvää. Pieni välimatka toiseen sai ajattelemaan ja arvostamaan suhdettamme ihan uudella tavalla - meidänkin suhteemme kun oli kestänyt jo niin pitkään."
Aloin seurustella vaihdon aikana toisen vaihtarin kanssa. Asuimme vaihtokohteessa yhdessä, ja kun kummankin oli aika palata kotimaahansa, päätimme jatkaa suhdetta etäisyydestä huolimatta. Alusta asti tosin oli selvää, että eri maissa asuminen on vain väliaikainen ratkaisu, jotta suhde voisi jatkua.
Kumppanini muutti Suomeen puolentoista vuoden jälkeen. Hän joutui kuitenkin palaamaan kotimaahansa sekä opiskelujen vuoksi että taloudellisista syistä. Emme älynneet erota vielä tuolloin, mutta kun ero sitten tuli, eroaminen kaukana toisesta oli aivan kauheaa.
En oppinut ensimmäisestä kerrasta, vaan aloin myöhemmin seurustella erään Suomessa harjoittelussa olleen ulkomaalaisen kanssa. Myös me jatkoimme suhdetta, kun hän palasi kotiinsa. Se suhde kaatui kuitenkin juuri etäisyyteen, sillä kummankin elämäntilanne muuttui niin, ettemme voineet enää nähdä toisiamme juuri lainkaan.
En halua ajatella, että vaihto-opiskelun aikana alkanut suhde kannattaisi automaattisesti katkaista vaihdon päätyttyä. Ei kotiinpaluu välttämättä tarkoita hyvästejä. Jos molemmat asuvat Euroopassa, tapaamisia voi järjestää useinkin. Sitä paitsi ikävään ja etäisyyteen turtuu: kun ei ole kuukauteen nähnyt toista, ei osaa edes ajatella, että toinen voisi olla koko ajan lähellä. Ei se silti helppoa ole.
Eri kulttuurista tulevan kanssa seurustelu voi aiheuttaa ongelmia, mutta niihin törmää usein jo vaihdon aikana. Vaikeinta etäisyydessä on se, että seurustelun aikana ollaan yhdessä joko nolla tai sata prosenttia. Väliajat ovat rankkoja, mutta kun tavataan, kaikki aika vietetään toisen kanssa. Olen oppinut sen verran, etten hae kumppania Pirkanmaata kauempaa."
Kun avopuolisoni ilmoitti haluavansa lähteä vaihtoon toiselle mantereelle ja koko lukuvuodeksi, minua kiukutti. Hän oli puhunut vaihtoon lähtemisestä jo pitkään, mutta toki toivoin, että hän ei lähtisi kauas tai kovin pitkäksi aikaa. Mietin mustasukkaisena, että kuinka ihmeessä voin luottaa toiseen tuhansien kilometrien päästä. Useiden keskustelujen ja muutamien riitojen jälkeen tulin kuitenkin järkiini ja tajusin, että totta kai minä luotan häneen. Ymmärsin myös, että esimerkiksi mustasukkaisuus kumpuaa enemmän huonosta itsetunnostani kuin siitä, että epäilisin hänen uskollisuuttaan.
Vaihto kului kahdessa pätkässä, sillä vietin koko joululoman avopuolisoni luona. Erossa ollessamme puhuimme vähintään joka toinen päivä Skypessä. Laskimme yhdessä viikkoja, miten kauan seuraavaan tapaamiseemme on. Alkuaikoina laskimme kahden viikon jaksoja, jotta luku tuntuisi pienemmältä.
Jälkikäteen tuntuu, että aika meni nopeasti. Kun avopuolisoni palasi Suomeen, elämä palasi äkkiä normaaliksi. Vaihto teki suhteellemme oikeastaan pelkkää hyvää, sillä saimme molemmat ensimmäistä kertaa elämässämme asua yksin. Samalla kun opimme pärjäämään itseksemme, tajusimme myös, ettemme halua olla ilman toisiamme.
Vaihdon alkaessa suhteen on oltava vakaalla pohjalla, ja meillä se onneksi oli. Etäisyys ei ole jäänyt kaihertamaan. Vaikeina hetkinä ei kannata miettiä sitä, kuinka monta kuukautta on vielä jäljellä, vaan sitä, että toinen on kyllä tulossa takaisin."
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen