![]() |
|
"Vappu ei merkitse minulle sen kummempaa juhlaa kuin muutkaan aatot tai pyhät. Yleensä se menee työn merkeissä", kertoo taksiautoilija Petri Viteli.
Vappuna autosta saa siivota tavallista enemmän serpentiininpätkiä, mutta Viteli ei valita kohtaloaan.
"Vappuasiakkaat ovat yleensä iloisella mielellä, koska ovat nauttineet hieman miestä väkevämpää ."
Vappuna kuskattavia riittää huomattavasti normaalia viikonloppua enemmän. Viteli toivookin juhlijoilta malttia, koska etenkin aamuyöstä jonot ovat pitkät.
Jonoja muodostuu myös viinakauppaan. Tampereen Stockmannin Alkon myymälästä neuvotaankin asioimaan pitkäripaisessa jo hyvissä ajoin ennen vapun aattoa.
Kevään tulo näkyy juomavalinnoissakin. Stockmannin Alkosta kerrotaan, että vapun kestosuosikkeja ovat maustamaton viina ja kuohuviini, mutta moni nappaa vappupiknikille mukaan esimerkiksi roseeviinejä.
Vappuna viinakaupassa asioi tavallista enemmän opiskelijoita. Moni pukeutuu juhlan mukaisesti, mutta Stockmannin Alkosta kerrotaan, että naamaria pitäisi kassalla raottaa ainakin sen verran, että asiakkaan ostokelpoisuus voidaan todeta.
Tillikan tarjoilija Liisa Tammelin-Tolonen on nähnyt työssään kymmeniä vappuja. Moni asia on vuosien varrella muuttunut, mutta vappu on sälyttänyt merkityksensä.
"Se on iloinen, vähän koominenkin juhla. Koskaan ei tiedä tarkaan, mitä tulee tapahtumaan."
Yllätyksellisyydestä huolimatta vakavampia häiriöitä on sattunut Tillikassa harvoin. Tammelin-Tolonen arvelee ihmisten olevan vappuna niin hyvällä tuulella, että ongelmista selvitään puhumalla.
Kun puhe ei auta, tarvitaan poliisia. Komisario Ismo Nykopp Pirkanmaan poliisilaitokselta on hillinnyt liian riehakkaita juhlijoita poliisin ominaisuudessa lähes kahtenakymmenenä vappuna.
"Usein puhutaan poliisin vanhoista tutuista, mutta kyllä vappuna tehdään paljon uusiakin tuttavuuksia", Nykopp kertoo.
Komisarion mukaan ihmisiä on vappuna liikkeellä niin paljon, ettei häiriöiden ennaltaehkäisyyn aina ehditä. Joinakin vappuina kurja sää on hillinnyt hurjinta juhlimista.
"Leikillään me toivotaan, että vettä tulisi kovaa ja mielellään vielä pakkanen siihen päälle, mutta silloin olisi ikävä tehdä töitä. Sanotaan nyt näin, että toivotaan virkistävää aamusadetta."
Satoi tai paistoi, jokunen juhlija päätyy lopulta Sorin putkaan. Vartija Henry Aleniuksen mukaan työn juhla näkyy korkeina säilöönottomäärinä ja yleisenä hulinana.
"Vappu ja uusi vuosi ovat kiireisimmät kekkerit meidän kannalta. Komean auringonpaisteen sattuessa ojan pientareilta saa keräillä paljon ihmisiä säilöön."
Alenius arvioi, että vappuna asiakkaita saattaa olla puolet enemmän kuin perusperjantaina. Normaaleina viikonloppuina putkat täyttyvät vakioasiakkaista, mutta vappuna asiakaskunta sekoittuu.
Monille vappuna käynnistettävät suihkulähteet ovat kesän merkki. Valitettavan usein pulppuavan veden joukkoon lorautetaan tiskiainetta vaahdon aikaansaamiseksi.
"Minusta se on huono vitsi. Ei naurata yhtään", rakennuttajahortonomi Teemu Kylmäkoski kertoo.
Ilkivaltaan yritetään vappuna varautua, mutta aina piloihin ei ehditä puuttua. Tempun jälkeen allas joudutaan tyhjentämään ja pesemään. Pahimmillaan suihkulähteen pumppu voi rikkoutua.
Suihkulähteisiin ei pelkästään lorauteta pesuainetta, vaan niissä myös kylvetään. Sitäkäään Kylmäkoski ei suosittele.
"Siinäkin on se vaara, että jotakin rikkoutuu. Voi tulla iso lasku. Altaat on katsomista varten ja uimarannat uimista varten."
Terveyskeskuksissa paikkaillaan ahkerasti vappujuhlinnan ruhjeita. Päivystyksessä työskentelevän ylilääkärin mukaan vappuna veri lentää, lainausmerkeissä ja oikeastikin.
Päivystykseen tulijoilla on ylilääkärin mukaan haavaa haavan päällä, nyrjähdyksiä ja katkenneita jalkoja. Lasia etsitään kehosta, kun pulloja on rikottu. Vappuna humalaisia päivystysasiakkaita on huomattavasti enemmän kuin muulloin. Ainoastaan uusi vuosi vetää vertoja kevään juhlalle.
Ylilääkäri ohjeistaa juhlijoita ottamana iisimmin ja juomaan välillä pelkkää vissyä.
"Meillä näkyy periaatteessa kaksi ryhmää: amatöörit asialla ja ne, joilla on jo taustalla vankkaa asian harrastusta", kertoo sosiaaliterapeutti Aki Luoma A-klinikkasäätiöltä.
Amatöörit ohjataan nuorisoasemalle yleensä vanhempien toimesta. Lapset kärähtävät vanhemmilleen viinan käytöstä, ja vanhemmat huolestuvat.
"Moni nuori saattaa ajatella, että ainakin vappuna on pakko ottaa, ja homma saattaa karata lapasesta", Luoma kertoo.
Kokeneemmat harrastajat päätyvät nuorisoasemalle useimmiten itse.
"Vappuna saatetaan ryypätä useampi päivä, jonka jälkeen tulee ongelmia katkaisun kanssa."
Juho Hakkarainen
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Atro Niiniluoto (24.04.12, kello 21:32)
Itse en ole vappuaattona töissä, mutta tuon jutun otsikko on aivan totta.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen