Asioiden oikea laita

Muistatko Amélien? Muistatko, kuinka elokuvan iskulause lupasi vaatimattomasti, että Amélie muuttaa elämäsi? Oletko törmännyt ihmisiin, joiden elämään Améliella olisi ollut lähtemätön vaikutus? Olen pahoillani.

Värikylläinen pop-elokuva superherttaisesta naisesta, joka alkaa toteuttaa kiltteyttä ja ilahduttavaa mielikuvitusta pursuavia tekoja sattumanvaraisille ihmisille oli ilmestyessään menestys ja aiheutti omituisen underground-ilmiön. Tytöt alkoivat pitää tukkaansa mustana pottana, käyttäytyä vekkulisti ja leikkiä yksinkertaisia. Oudoista hormonaalisista mieliteoista, kuten sellofaanin rypistelystä, tuli persoonallisen kauneuden osoituksia ja elämää suurempia harrasteita. Pariisin Montmartresta tuli kollektiivinen märkä uni, mitä se toki oli ennestäänkin.

Buumi on laantumassa ja Améliesta on tulossa laajalti tunnistettavaa folklorea. Hiljalleen muoti on mennyt ristikkäin muiden ilmiöiden kanssa ja levinnyt vaatetukseen, kieleen ja jopa ajatteluun. Ilmiön vaikutus näkyy tietysti myös IRC-galleriassa ja muilla vuodatus/herutus/huomionkerjuu -sivustoilla. Nykyään joka toinen nettiin postattu kuva on huonon digipokkarin ajastimella räpsäisty epäonnistunut yritys näyttää säikähtäneeltä pikkulapselta.

* * *

Amélien satumaisuudesta kertoo tietysti jotain esimerkiksi se, että väriarvot vedettiin digitaalisesti epätodellisiin mittoihin ja jokainen kuvauspaikka siivottiin kaikesta roskasta etukäteen. Tai se, että kaduille siroteltiin Volkswagen Beetlejä, vaikka niitä ei vuonna 1997 ollut Ranskassa laajalti saatavilla. Tämän ohjaaja Jean-Pierre Jeunet teki "korostaakseen Amélien herttaista luonnetta". Huhun mukaan Audrey Tautoun silmiä suurennettiin elokuvan julistetta varten.

Koko alkaneen vuosituhannen olen saanut kuulla merkillisiä palopuheita pieniksi itseään luulevilta tytöiltä Amélien suuruudesta. Amélien tapa kuvata ihmisten vaatimattomia ilonaiheita oli ilmeisesti niin vetoava, että sitä alettiin, tietoisesti tai tiedostamatta, jäljittelemään. Mutta onko se todella niin hyvä, että elokuvan jälkeen kaiken näkee, tai haluaa nähdä, postikorttimaisena satuna?

Kaikkia luettelemiani ilmiöitä ei toki voi johtaa pelkästään yhteen elokuvaan tai fiktiiviseen henkilöön. Nykyään, kun käytän sanaa "Amélie-ihminen", tarkoitan paljon muutakin kuin kiimaista suhtautumista ranskalaiseen haitarieskapismiin.

Joku on luonnehtinut Amélieta mielentilaksi. Itse diagnosoisin sen tajunnan epävakaustilaksi. Siihen sairastuvat ihmiset eivät näe maailmaa selkeästi. Amélie-ihmiset eivät näe, että maailma on kylmä, nuhainen kalmio, jossa syödään lounaaksi mätää puuta.

Jantso Jokelin