Totuus tai henki!

Tomilla ja Janilla ei ole ollut pienintäkään tarvetta tavata toisiaan vuoteen. Herrojen palstat Miesruokaa, -jumppaa, -taidetta ja -tiedettä nostivat parivaljakon huimaan suosioon etenkin kaupallisten aineiden opiskelijoiden piireissä. Ei ole sellaista sählytukkaa, joka ei tätä alkoholisoitunutta toimittajakaksikkoa rakastaisi.

Vappuna kävi ilmi, että dynaamista duoa tarvitaan vielä kerran. Yliopistossa ovat maailmankirjat äärimmäisen sekaisin, kun Aviisia diktaattorimaisilla rautapihdeillä vuosia kourissaan puristanut päätoimittaja Honkonen on jättämässä valtaistuimensa. Ja vostokit, nuo vanhat aatetoverit, pitävät perkele vieköön yllään irstaita pellehaalareita. Ystävästä on tullut vihollinen. Hävetkää.

"Tomi, lataa pistoolit. On aika palauttaa maailmanjärjestys!" ruma Jan uhoaa.

"Ryöstämmekö Nordean? Mieluummin sen, sillä olen Osuuspankin kanta-asiakas ja siksi perseaukinen", tyhmä Tomi utelee.

"Ei, me ryöstämme raaÂ’an sikakapitalistiseksi muuntuneelta porvariyliopistolta totuuden ja palautamme sen kansalle," mielisairas Jan raivoaa robinhoodmainen oikeamielisyys rinnassaan sykkien.

Totuuden kalastajat ovat astuneet yliopiston rappeutuneista ovista sisään ensi kertaa yli vuoteen. Päätalo on tutun harmaa ja ankea. Lisäksi sen käytävillä kirmaavat opiskelijatypykät näyttävät karanneen lastentarhasta.

"Tuliko namupussi mukaan?" Jan lipoo kosteita huuliaan.

Kun Tomin rautasaapas on potkaissut Jania munille, on aika keskittyä olennaiseen. Vappunaamareihin sonnustautuneet kaverukset ryntäävät kohti Päätalon opastusta. Kiltisti hymyilevä toimistotäti kauhistuu, kun kaksi raudankylmää aseenpiippua tunkeutuu hänen sieraimiinsa.

"Ottakaa rahat, mutta säästäkää henkeni", nainen anelee.

"Tulimme vain hakemaan totuuden", miesmiehet jyrähtävät.

"En voi luovuttaa sitä ennen kuin täytätte lomakkeen A375/2C, jonka saa Pinni B:n kolmannessa kerroksessa sijaitsevasta amanuenssin huoneesta 005723. Päästäksenne sinne teidän on kuitenkin käytävä varaamassa aika dekaanilta Attilan pohjakerroksen huoneesta, johon keskimääräinen jonotusaika on seitsemästä yhdeksään viikkoa."

Byrokratiaan turhautunut Tomi on jo tunkemassa piippua suuhunsa, mutta Jan ehtii hätiin. Tomia tarvitaan vielä hetki. On aika kirjoittaa jäähyväiskirje. Totuutta ei tästä ryvettyneestä opinahjosta saa kaivettua esiin edes tulivoimalla.

Kuvitelkaakuolema
miespalsta boomarin haudalla
niljakkaasti ryömien
kuin humanisti omille kasvoilleen

Attilan paskahuussissa kuuluu iäti Janin kiimainen huuto
kaukana yliopistosta Tomi luopuu
tieteestä tyyni hymy huulillaan

näen dosentin hikiset kainalot,
teekkarikevään ja fuksin yli-innon
naisen pyhintä muistelen
palaneen yliopiston raunioilla

elämän tarkoitus on päättyä.

Katkerat ihmishirviöt naulaavat jäähyväiskirjeen ja testikkelinsä yliopiston päärakennuksen oveen kuin Martti Luther konsanaan.

"Viimeisen palstan valmiiksi sain, synkimmän lauseen sanaisesta arkustain", teko-Irwinit vollottavat ja ampuvat liian pienet aivonsa pitkin kampuksen vehreitä nurmia.

Epilogi eli
päätöskirjoitus

Koska ihmiset ovat itsekeskeisiä kusipäitä, kukaan ei vaivaudu siivoamaan miesten maallisia jäännöksiä pois.

Nurmea puskeva kaksikko lepää häiriöttä seuraavaan vappuun asti, jolloin nuori boomaribarbie sattuu poimimaan maasta kaksi häikäisevän kaunista voikukkaa.

Neidon otsalleen laskemasta kranssista tihkuu hänen kasvoilleen maitomaista, voikukan varresta ruiskahtanutta nestettä. Hän on kuulevinaan kuin kuiskeena tuulessa oudon lauseen:

"Oletko varma, että se tuli voikukasta?"

Tomi Nordlund
Jan Salminen

Mieskaksikko päättää uransa lopullisesti tähän. Kiitos kaikille ystäville ja vihamiehille näistä vuosista! Tuskaisaa loppuelämää.