Sepalus höyryää

Vaaleanpunainen pantteri (The Pink Panther), USA 2006. Ohjaus Shawn Levy. Pääosissa Steve Martin, Kevin Kline, Beyoncé Knowles. Kesto 94 minuuttia. K-11. Ensi-ilta 10.3.

Vaaleanpunainen pantteri sopii parhaiten katsottavaksi kotisohvalla sunnuntai-iltapäivänä seurana krapulaisia kavereita, joiden kanssa voi naureskella tiedostavasti elokuvan osoitteleville vitseille.

Myös pizza, kebab, pikakiinalainen tai ihminen, joka antaa hiplata, soveltuu elokuvan oheis-
toiminnaksi.

Elokuva on myös oivallinen ajanviete, jos hoitaa noin kymmenvuotiasta tenavaa. Vaaleanpunaisen pantteri on kuitenkin jostain syystä ikärajaltaan K11, vaikka elokuvassa on huomattavasti vähemmän väkivaltaa ja seksiä kuin missä tahansa piirretyssä sarjassa.

Alle 11-vuotiaisiin Vaaleanpunainen pantteri purisi parhaiten. Hassunkurinen etsivä Jacques
Clouseau (Steve Martin) havainnollistaa kuulusteltavalle, mitä tapahtuu, jos kielenkannat eivät aukea, ja kytkee elektrodit alapäähänsä. Seuraavassa kohtauksessa hän istuu autossa.

Sepalus on auki, ja sieltä nousee höyryä. Kun Clouseau parkkeeraa autoa, hän tietenkin kolhii sitä minne sattuu, ja kun auton ovi aukeaa, pyöräilijä törmää siihen ja lentää komeassa kaaressa. Sitä tavataan kutsua hulvattomaksi koheltamiseksi.

Shawn Levyn Vaaleanpunainen pantteri jatkaa vaaleanpunainen pantteri -elokuvien perinnettä. Elokuvien sarja alkoi vuonna 1963 Blake Edwardsin elokuvalla Vaaleanpunainen pantteri, jossa Clouseauna toikkaroi Peter Sellers.

Komedioita, joissa pölhö etsivä toikkaroi mutta selviytyy lopulta sankarina, on tehtailtu kasapäin. Vaaleanpunaisen pantterin tavaramerkkinä on hassu ranskalainen korostus. Levyn pantterissa tapahtumat sijoittuvat pääosin Ranskaan.

Niin kuin yhdysvaltalaisissa sotaelokuvissa natsit puhuvat englantia saksalaisittain korostaen, pantterissa ranskalaiset puhuvat englantia ranskalaisittain korostaen. Aksentti jaksaa naurattaa, varsinkin kun Clouseau palkkaa yksityisopettajan parantaakseen ääntämistään, huonoin tuloksin.

Naitavia
naishahmoja

Tätä olisi hauska nähdä toisinkin päin: ranskalaiskomedia, jossa yhdysvaltalaiset roolihahmot puhuvat ranskaa leveällä jenkkiaksentilla.

Elokuvan naishahmot ovat naitavia. Beyoncé Knowles panettaa nuorena laulajana Xaniana, ja Emily Mortimer vanhempana, mutta niin ihanan kilttinä ja fiksuna ranskalaisena sihteerinä Nicolena.

Kohellusdekkarigenren mukaisesti kauniit nuoret naiset rakastuvat tyylittömiin vanhoihin miehiin; normaaleille naisille elokuva ei tarjoa kiihoketta miessukupuolen muodossa, jollei satu olemaan hulluna pieniin viiksiin.

Juoni on ennalta arvattava, mikä toisaalta kuuluu genreen ja tarjoaa pakoa monimutkaisesta maailmasta. Mutta älkää nyt ainakaan elokuviin menkö tätä katsomaan. Ainakaan selvinpäin.

Antti Kivimäki