Lopullinen totuus: Persujen kannattaminen on tapa näyttää keskisormea

Eduskuntavaalien lähestyessä ilmassa on samanlaista protestivaalin tunnelmaa kuin vuoden 1970 vaaleissa. Tuoreiden mielipidemittausten perusteella on odotettavissa, että perussuomalaiset saavat vaaleissa maanvyörymävoiton, mahdollisesti suuremman, kuin mikään puolue on saanut vuoden 1945 jälkeen.

Tähänastinen ennätys on Suomen maaseudun puolueen vaalitulos vuonna 1970. Puolueen eduskuntaryhmän koko kasvoi 17 paikalla. Jos vaalitulos on suurin piirtein tuoreiden mielipidemittausten suuntainen, perussuomalaiset voi saada 15-20 prosenttia äänistä. Sellaisella vaalituloksella eduskuntaryhmän koko voisi kasvaa vielä enemmän kuin smp:n vuonna 1970. Vaalien jälkeen eduskunnassa saattaa olla nykyisten kolmen suuren puolueen lisäksi neljäskin suuri puolue. Mutta nähtäväksi jää, kestääkö puolueen kampanjakiri loppuun asti, ja kuinka hyvin puolue pystyy realisoimaan gallupkannatuksen vaaleissa toteutuvaksi kannatukseksi.

Perussuomalaisten kannatuksen kasvu perustuu kahteen poliittisten mielialojen pohjavireeseen. Kansalaisten tyytymättömyys politiikkaa kohtaan on päättymässä olevan vaalikauden aikana voimistunut.

Jotkut ovat tyytymättömiä siihen, kuinka paljon EU-jäsenyys ja muu kansainvälistyminen rajoittaa kansallista päätöksentekoamme. Jotkut arvioivat politiikan antautuneen liiaksi markkinoiden vietäväksi. Jotkut katsovat politiikan olleen liian vaihtoehdotonta: vaalitulokset ja puolueiden voimasuhteiden muutokset eivät ole paljon vaikuttaneet siihen, minkälaista politiikkaa maassa on harjoitettu. Työväestö, pienituloiset ja epävarmassa taloudellisessa asemassa olevat ovat tyytymättömimpiä demokratian toimivuuteen.

Toinen tyytymättömyyden pohjavire perustuu omaa ja kansantalouden tulevaa kehitystä koskeviin pessimistisiin odotuksiin. Noin neljäsosa suomalaisista arvioi taloudellisten olojen kehittyvän huonompaan ja epävarmempaan suuntaan.

Työväestöön kuuluvilla on toimihenkilöitä pessimistisempi käsitys oman taloudellisen asemansa tulevasta kehityksestä. Hyväosaisilla toimihenkilöillä taas näyttää olevan työväestöä pessimistisempi kuva kansantalouden tulevasta kehityksestä. Kun hyväosaiset vaativat kansantalouden kokonaisedun nimissä vyön kiristyksiä ja julkisten palveluiden leikkauksia, vähäosaisten tyytymättömyys lisääntyy.

Näiden mielipiteiden pohjavirtojen päälle on päättyneen vaalikauden aikana kasaantunut joukko ajankohtaisia, tyytymättömyyttä ja epävarmuutta lisääviä asioita, esimerkiksi kansainvälinen rahamarkkinakriisi, EU-maiden tukipaketit Kreikalle ja Irlannille, vaalirahoitusskandaali, maahanmuuttokeskustelu, ulkomaalaisten Suomessa tekemien rikosten lisääntyminen, jätevesiasetus, kuntien talousongelmat sekä homo- ja parisuhdekeskustelut.

Perussuomalaisten gallupkannatuksen kasvu on tullut neljästä suunnasta. Tyytymättömyys maaseudulla on aiheuttanut vuotoa keskustasta perussuomalaisiin samaan tapaan kuin vuonna 1970 keskustasta Smp:hen. Teollisuuden ulosliputus ja epävarmuus teollisissa ammateissa on edistänyt vuotoa sdp:stä perussuomalaisiin. Useimmissa Länsi-Euroopan maissa populistiset puolueet ovat viime aikoina kasvattaneet kannatustaan juuri sosiaalidemokraattien kustannuksella. Kokoomuksen arvoliberaalit linjaukset ovat suututtaneet puoleen konservatiivisia kannattajia ja edistäneet heidän siirtymistään perussuomalaisten kannattajiksi. Myös 1970-luvulla kokoomuksen oikea reuna vuoti. Silloin kannattajia siirtyi perustuslailliseen oikeistopuolueeseen.

Perussuomalaisten gallupkannatuksen huikea kasvu on herätellyt vaaleissa yleensä nukkuvia, politiikkaan tyytymättömiä ihmisiä ajattelemaan, että perussuomalaisia kannattamalla politiikkaan voitaisiin saada muutos, tai että perussuomalaisten kannattaminen olisi ainakin oiva tapa näyttää keskisormea valtaa pitäville puolueille. Perussuomalaisten vaalityön kannalta haasteellista onkin juuri se, kantaako gallupeissa näytetty keskisormi myös vaaliuurnille.

Heikki Paloheimo
Politiikan tutkimuksen professori johtamiskorkeakoulussa