Pihvi suomeksi, kiitos

Barack Obama. Hän oli helpotuksen huokaus maailmalle, joka oli kokenut kaksi George. W. Bushin valtakautta.

"Heräsin kahdesti aamuyöllä, jotta pääsin katsomaan sinun ja John McCainin väittelyä. Kun heitit terävän repliikin, olin innoissani. Kun McCain iski takaisin, minua pelotti", kirjoitin kolumnissa, jonka osoitin Obamalle hänen vaalivoittonsa jälkeen.

Köyhistä oloista USA:n presidentiksi ponnistaneen mustan miehen tarinassa oli jotakin yleisinhimillisen koskettavaa. Kun Obama vannoi virkavalansa tammikuussa 2009, monet itkivät ilon kyyneleitä myös Suomessa. Taisivat minunkin silmäni hiukan kostua.

Timo Soini. Jytky. Timo Soinin jytky. Perussuomalaisten vaalivoitto tuntuu monien mielestä samalta kuin Obaman, mutta juuri päinvastaisessa mielessä.

Osa persuinhosta on vaalien jälkeistä tunnekuohua, joka laantuu, kuten tunnekuohuilla on tapana. Osa siitä on kansallismielisyyden, arvokonservatiivisuuden ja rasistisen toikkaroinnin vastustamista. Ja osa lienee meidän akateemisessa kuplassa elävien katteetonta joukkohysteriaa omasta paremmuudestamme.

Mutta ei persujen kavahtamisessa ole niinkään kyse tiedosta, vaan tunteesta. Perussuomalaiset symboloivat sitä kiiltokuvan kääntöpuolta, jonka jokainen suomalainen tunnistaa, mutta johon harva tahtoo samaistua.

Mielikuvien tasolla persu on mies, joka tilaa Teneriffalla pihvin suomeksi huutamalla. Hän on työtön nainen tuulipuvussa mutisemassa marketin kassalla, että tummaihoinen myyjä on Suomessa elämässä "meidän verorahoillamme". Hän on viiksivallu, jolla on farkut, lenkkitossut ja varma käsitys siitä, että naiset eivät kelpaa muuhun kuin naisten töihin. Hän on papiljottipäinen rouva, joka on lukenut kirjan ja havainnut, että se on ajan haaskausta.

Vastakkain on kaksi erilaista kehityssuuntaa. Koulutetulla, maailmaa nähneellä väestönosalla on kontakteja ympäri maapalloa. Heille kansainvälisyys on arkea ja kansallismielinen paatos joko humoristista, pelottavaa tai muuten vaan vastenmielistä pauhausta. He kavahtavat ajatusta Suomen kääntymisestä sisäänpäin.

Toisen porukan todellisuus koostuu Suomesta ja suomalaisista, joita globalisaatio koettelee. Heidän mielestään arvoliberaalius ja maailmanparannus ovat menneet liian pitkälle. Suomalaisten verovaroja ei pitäisi kaataa maailman pohjattomiin kaivoihin, vaan ne pitäisi kipata kotimaisten vanhusten vaippasaaviin.

Kysymys ei ole pelkästään oikeassa tai väärässä olemisesta, hyvyydestä tai pahuudesta, vaan aivan erilaisista lähtökohdista, joista katsottuna todellisuus näyttää erilaiselta.

Valtavin odotuksin vastaanotettu Barack Obama olikin ihan tavallinen poliitikko, joka on taipunut todellisuuden edessä. Enää häntä ei pidetä messiaana.

Ei Soinin jytkykään lopulta kovin ihmeellinen asia ole. Aurinko nousee edelleen, vaikka soinilaiset hiukan ravistelivat rintamalinjoja. Arki on arkea myös persumaassa. Sitä se on myös perussuomalaiselle puolueelle, joka tulee sortumaan omaan sekametelisoppaansa. Suurin todellinen muutos lienee, että eduskunnassa pauhataan ja möläytellään seuraavat neljä vuotta totuttua enemmän.

Poliittisen satiirin tekijät saavat loistavaa materiaalia.

Seppo Honkanen

Kirjoittaja on Aviisin päätoimittaja