Muuttoja haukkapalaksi

"Jo matkaan muuttohaukka käy / Keltä käskyn se saa?" Harvemmin sitä tulee siteeratuksi Sorsan Rikiä, mutten voi olla yhtymättä kappaleen tekstiin. En nimittäin oikein itsekään tiedä, miten tässä näin on käynyt.

Juurtumisen ja asettumisen peruskurssi on tainnut jäädä tältä nelisilmältä suorittamatta, sillä olen 27-vuotisen elämäntaipaleeni aikana ehtinyt asua yhteensä 17 kodissa. Se tekee vuosi ja seitsemän kuukautta per asunto.

Tämän vuoden aikana olen muuttanut viisi kertaa. Ei, en ole metelöivä tai muuten vain mulkvisti opiskelijanrenttu, joka häippäisee häädettäessä aina uuteen majapaikkaan. Pikemminkin muuttoruljanssissa on ollut kyse pitkittyneestä remontista, jonka vuoksi uutta evakkoasuntoa on pukannut toinen toisensa perään.

Mittava muuttourakkani alkoi kuitenkin jo pikkupoikana, jolloin isäni halusi aina vain vaihtaa komeampaan ja kätevämpään kerros- ja myöhemmin omakotitaloon.

Pirkanmaan natiaisvuosina tuli tutuksi Hervanta - tuo maineikas syntymälähiöni, Ruotula, Kangasalan Liuttu, Vehmainen ja sittemmin neljä eri kaupunginosaa Porissa.

---

Kliiniseen TOAS-lokeroon en ole ikinä kaivannut, kaikella kunnioituksella kyseisestä asuntosäätiöstä kotilinnansa löytäneitä kohtaan. Ensimmäisen ihkaoman opiskelijakämppäni kalastinkin yksityisiltä apajilta Viinikasta.

Asunto sijaitsi kirjaimellisesti kellarissa, eikä ikkunasta näkynyt ohitse kiitäviä sääripareja enempää. Kellarin käytävässä nököttäneeseen oranssiin paskahuussiin piti peruuttaa.

Olin silti tyytyväinen. Parikymppiselle porilaisnuorukaiselle melkein mikä tahansa piilopirtti oli luksusta. Ja komistihan pientä maanalaismakkariani sentään takka ja pirttipöytä. Vuokrakaan ei ollut paha.

Seuraava etappi oli Teiskontiellä sijaitseva kaksio, jossa kämppikseni kanssa aiheutimme mummoille valtavaa mielipahaa jo pelkästään asunnossa kävelemällä.

Päätinkin lähes parivuotisen vitutuksen jälkeen siirtyä Järvensivun mannermaisiin maisemiin. Ristimme viehättävän puutalomme yksissä tuumin Viinamäeksi. Pidettiinpä rakkaan kommuunimme puutarhassa jopa yksi rock-festarikin. Villiä viinamäkeläisyyttäni kesti kolme vuotta.

Viime kuukausien monimutkaiset muuttokuviot jätän suosiolla setvimättä. Sanotaan vaikka, että vieläkin silmissä vilisee pahvilaatikoita.

Sentään jotain tuuriakin. Elämäni ensimmäiset takuuvuokrat jouduin pulittamaan vasta viime kesänä.

---

Sähkösopimuksia, osoitteenmuutoksia ynnä muuta paperisotaa. Muuttaminen on yhtä helvettiä. Ja nurkkiin kertynyttä krääsäähän riittää - motivaatiota ja lihasvoimaa ei.

Jatkuvien toistojen myötä raskaat logistiset toimenpiteet alkavat kuitenkin sujua rutiinilla. Hyvä niin, sillä harva meistä selviää opintoputkestaan vain yhtä luukkua asuttamalla.

Useamman muistojen kultaaman opiskelijaboksin nähneenä haluankin toivottaa teille onnea, arvon yliopistokollegat ja muut muuttohaukat.

Löydätte kyllä unelmakämppänne. Se ei välttämättä ole nykyinen tai edes seuraava palatsinne, mutta eiköhän jossain vaiheessa tärppää. Minä puolestani ryhdyn opettelemaan asettumista.