Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

Mikä Tamy oikeastaan on?

Kunta kunnan sisällä

Ylioppilaskunta koostuu yliopiston opiskelijoista aivan, kuten lukion oppilaskunnan muodostavat lukiolaiset, mutta ylioppilaskunnan merkitys on monessa mielessä laajempi. Ylioppilaskuntaa voi verrata alueelliseen kuntaan, sillä kaupungin tapaan ylioppilaskunta huolehtii monista opiskelijan perustarpeista. Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamy on noin 12 000 opiskelijan yhteisö eli se on suurin piirtein pikkukaupunki Akaan suuruinen kunta Tampereen kunnan sisällä.

Pikkukaupungit koostuvat yleensä asunnoista, terveyskeskuksesta, kirkosta, kaupasta, ravintolasta, baarista, kaupungintalosta, urheilu- ja harrastuspaikoista ja muutamasta liikkeestä. Tamyn "asukkaille" näistä kunnan peruspalveluista löytyvät kaikki.


Tamyläisillä on oma YTHS:n terveysasema melkein yliopiston Päärakennusta vastapäätä, oma liikuntatalo Atalpa kampusalueella ja oma "virastotalo" Kauppakatu kympissä ravintola Yo-talon yläkerrassa. Lisäksi tamyläisia palvelee oma opiskelijapastori, jonka löytää yliopiston kappelista. Opiskelijoiden käytössä on yliopistolla opiskelijoiden omistaman Juveneksen kirjakauppoja, kioskeja, ravintoloita, kahviloita ja painopalveluita - kaikki halpaan opiskelijahintaan. Monet baarit ovat suunnattuja nimenomaan opiskelijoille ja tamyläiset omistavat osan ravintola Yo-talosta. Monet opiskelijoista asuvat heitä varten rakennetuissa opiskelija-asunnoissa.


"Virastotalossa" eli Tamyn toimistossa opiskelijaa palvelevat opiskelijan oman kunnan henkilökunta: edunvalvontasihteerit, toimistosihteerit, hallitus ja opiskelijalehti Aviisin toimitus.

Opiskelijan ensimmäinen kosketus Tamyn toimistoihin on, kun hän hakee tamyläisyytensä todistavan opiskelijakorttinsa yleistoimistosta. Opiskelijakorttia vilauttamalla saa alennuksia junissa, busseissa, opiskelijaravintoloissa ja monissa liikkeissä.

Useimmat opiskelijat liittyvät opintojen alettua pääaineensa mukaiseen ainejärjestöön, jotka ovat Tamyn alajärjestöjä. Tarjolla on runsaasti myös opiskelijoiden harrastusjärjestöjä.

Tamyn toimistossa kannattaa poiketa ensivisiitin jälkeen esimerkiksi vuokraamassa halpaa muuttoautoa, lainaamassa pelejä bileisiin, varaamassa kokoontumistiloja tai kyselemässä neuvoa, jos tenttiarviointi tuntuu epäoikeudenmukaiselta.


Hertta-Mari Kaukonen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto