Kotiseutu yhdistää yli oppiainerajojen

Kun uusia korkeakouluja perustettiin Suomeen 1960-luvulla, päätettiin murroskauden mukaisesti luopua joistakin perinteistä.

Tampereellekaan ei perustettu osakuntia, vaan opiskelijat muodostivat omia ainejärjestöjään. Samalla täällä jäätiin vaille monia satoja vuosia vanhoja akateemisia traditioita.

Helsingin yliopistossa osakuntalaitos elää yhä. Vaikka maakunta-aate ja isänmaallisuus eivät olisikaan nykyisin muodissa, kokoavat osakunnat edelleen runsaasti opiskelijoita poikkitieteellisesti.

Se kartuttaa tulevaisuutta varten sosiaalista pääomaa, joka karttuu kovin kitsaasti Tampereella. Täällä on tasapuolisuuden nimissä karsittu lähes kaikki akateemiset krumeluurit, ja ainejärjestörakenne aiheuttaa myös sen, että opiskeluajan jälkeen tuntee pahimmillaan pelkästään kollegoja.

Perinteitä vai pelkkää elitismiä?

Helsingin yliopiston Hämäläis-Osakunnan kuraattorin Antti Laherton mielestä osakuntien ylläpitämät perinteet kuuluvat edelleen myös nyky-yliopistoon.

"Osakunnat ovat olennainen osa tämän instituution traditiota. Yliopiston johtokin arvostaa sitä, että kokoamme opiskelijat yhteen hajanaisilta kampuksilta", Laherto kertoo.

Akateemiset perinteet ovat tärkeä osa toimintaa. Koreat vuosijuhlat sekä airuet ja osakuntalippujen kantaminen promootioissa eivät ole Laherton mielestä mitään vanhanaikaista pokkurointia.

"Akateemiset tai isänmaalliset juhlat eivät ole suinkaan elitistisiä. Niihin ei vain pidä suhtautua kuolemanvakavasti. Osakunnissa on niin erilaisia poliittisia suuntauksia, ettei toiminta radikalisoidu liikaa."

Toiminta vaatii varallisuutta

Osakuntien rakenne itsessään on perinne jo Turun akatemian ajoilta.

Toimintaa valvoo inspehtori, joka on virassa oleva professori ja yhteyshenkilö yliopistoon päin. Käytännön toimintaa johtaa kuraattori; jo valmistunut opiskelija.

Helsingin yliopiston osakuntien asema on säädetty laissa. Niiden tarkoituksena on tukea opiskelijoiden henkisiä harrastuksia sekä edistää heidän sosiaalisia olojaan.

Juhlat, tapahtumat ja markkinointi vaativat varallisuutta. Hämäläis-Osakunta on yliopiston viidestätoista osakunnasta vauraimpia, ja useimmista poiketen sen jäsenmäärä on pysynyt vakiona.

Omaisuus on perua vuosikymmenten takaa. Sen kivijalka on liike- ja toimistotilaksi vuokrattu Hämäläisten talo Kampissa. Vakaa talous mahdollistaa omat järjestötilat, kirjaston ja ruokalan.

Vaikka maakunta-aate ei sykkisikään enää rinnoissa, on samalla kotiseudulla silti merkitystä yhteisöllisyyden luomisessa. Perinteitä ovat muun muassa hämäläiset pidot sekä pitkin maakuntaa suksittava ilveshiihto.

Yli tuhannen jäsenen Hämäläis-Osakunnalla on jäseniä kaikista tiedekunnista, mikä synnyttää aivan uusia ystävyyssuhteita tai ainakin hedelmällistä keskustelua.

"Osakunnan alakerhoista vanhimpia on oikeustieteilijöiden juristikerho. Sieltä saa ainakin tietoa kenen puoleen kääntyä lainopillisissa asioissa ja kenen ei", kuraattori Laherto arvioi puolileikillisesti hyötyjä tulevaisuudessa

Kuraattori vierastaa itse ajatusta hyvä veli -verkostosta opiskelujen jälkeen, muttei kielläkään, että osakuntakontakteista olisi
hyötyä työelämässäkin.

"Vaikuttaahan toki tulevaisuuteen se, että pääsee keskustelemaan eri alojen ihmisten kanssa ja laajentamaan maailmankuvaansa."

Tuoreen maisterin Antti Laherton mielestä osakuntia tarvitaan tulevaisuudessakin paitsi koti-ikävän lievittäjinä myös laajemmin hämäläisten opiskelijoiden ja maakunnan suhteiden hoitajina.

"Yhteispelin kotiin päin soisi kyllä olevan vilkkaampaakin."

Simo Holopainen



Koti-ikävän torjunta yhdistää osakuntia

Tampereen yliopiston Pohjalaisen osakunnan puheenjohtajalla Antti Kaakisella ei ole vyöllään helapääpuukkoa ja jussipaitakin on vaihtunut nahkatakkiin.

Pohjalaista uhoamistakin mies pitää enemmän älämölönä. Muita maakunnan perinteitä yritetään sentään pitää joukolla yllä.

"Välillä on keitelty piimävelliä ja omassa lehdessä harrastetaan kotiseututuntemusta", Kaakinen kertoo toiminnasta.

Aktiivisia jäseniä osakunnalla on parhaimmillaan ollut parikymmentä, nykyisin muutama. Pohjalaisen osakunnan perustajat olivat lähinnä lakeuden nimeen vannovia historianopiskelijoita, mutta nykyisin jäseniä löytyy useista oppiaineista. Toimeliaimmin ovat pitäneet yhteyttä naisjäsenet, joilla on oma ompeluseura.

Jäsenmäärän pienuudesta kärsii myös Savo-karjalainen osakunta. Puheenjohtaja Noora Penttisen mukaan itäsuomalaisten yhteisö on hyvin monikulttuurinen, kun osakuntaan on naitettu neljä maakuntaa.

"Kotipaikat ovat Savossa ja Karjalassa sekä näiden pohjois- ja eteläosissa. Tällä hetkellä toiminnan johtajuus on siirtynyt karjalaisilta miehiltä savolaisille naisille", pieksämäkeläinen Penttinen hymyilee.

Tämänkin kerhon vahvinta alaa ovat yhteiset perinneruokailtamat. Kiistaa syntyy tosin toisinaan siitä, laitetaanko pöytään karjalanpiirakoita vai kalakukkoa. Maakunta-aate tarkoittaa lähinnä koti-ikävän karkottamista.

"Emme mekään Pohjanmaan vapautusrintamaa suunnittele", Antti Kaakinen myötäilee.

Yliopistossa toimivat edellisten lisäksi Turkulainen ja Ei-turkulainen osakunta, jotka kaikki ovat yhdistyksiä tai kerhoja. Tamylta tuleva pieni kerhoavustus ei riitä toiminnan kasvattamiseen, ja muutenkin ylioppilaskunta on ollut kiinnostunut toiminnasta lähinnä kaupunkisuunnistuksen rastinpitäjinä.

"Ei meillä juuri akateemisia perinteitä pidetä yllä", Antti Kaakinen myöntää.

"Tärkeintä on hengailla yhdessä", Noora Penttinen vahvistaa.

Simo Holopainen