![]() |
|
Mikäli olisit lähtenyt tekemään tätä juttua vuoden 2007 vaalien alla, niin olisit saanut varmaan aika tylsiä ja ympäripyöreitä vastauksia, toisin kuin nyt. Nämä ovat erittäin mielenkiintoiset vaalit", politiikan tutkija Rauli Mickelsson Tampereen yliopistosta kertoo.
Uutisista olemme saaneet kuulla, kuinka kansa ei tiedä hallituksessa istuvia puolueita tai niiden politiikkaa. Aviisi kysyi kahdeksalta suurimmalta puolueelta kaksi kysymystä.
1) Mikä on puolueenne ydinajatus ja visio?
2) Nimetkää puolueenne pahin kilpailija. Mitä epäkohtia näette sen politiikassa?
"Vastauksissa näkyy globaali Suomi vastaan kansallinen Suomi -vastakkainasettelu, joka on ollut esillä nyt pari viimeistä vuotta. 2007 tai 2003 ei olisi yhtä suorasukaisesti kerrottu vastustajaa, sillä puolueet eivät pyrkineet erottumaan toisistaan, vaan olemaan loukkaamatta toisiaan", Mickelsson kertoo.
Mickelsson ennustaa äänestysprosentin kasvavan näissä vaaleissa.
"Tilanne on huomattavasti provosoivampi".
HALLITUSPUOLUE
Kannatus tällä hetkellä: 21,1%
Ministereitä: 8
Edustajia: 51
1. Kokoomus omin sanoin
Kokoomus on kannustavaa, suvaitsevaa, sivistynyttä ja välittävää yhteiskuntaa ajava arvopuolue. Emme ole minkään etu- tai kansanryhmän asialla, vaan haluamme uudistaa suomalaista yhteiskuntaa sekä parantaa suomalaisten hyvinvointia arvojemme pohjalta. Vuoden 2009 syvästä taantumasta sekä väestön ikääntymisestä johtuen hyvinvointiamme uhkaa valtiontalouden kestävyysvaje. Tarvitsemme niin parempaa työelämää ja pidempiä työuria, kuntareformia ja palvelujen järjestämistä fiksummin kuin työllistävää verouudistusta, joka kannustaa tekemään työtä, työllistämään, yrittämään ja menestymään. On toimittava myös Euroopan talouden vakauttamiseksi ja suomalaisten työpaikkojen, talouskasvun ja hyvinvoinnin säilyttämiseksi. Nyt ei ole aika karata katsomoon huutelemaan. Vastuunkantoa on ratkaista ongelmat.
2. Pahin kilpailija
Vaaleissa on kysymys ennen kaikkea Suomen tulevaisuudesta ja vastuun kantamisesta. Meillä on käytännössä, Kanavan päätoimittajan Ville Pernaan sanoin, kaksi vaihtoehtoa: Jyrki Kataisen euro-liberaali kokoomus tai Timo Soinin nationalistis-konservatiiviset perussuomalaiset. Perussuomalaiset havittelee menneisyyteen - aikaan ennen euroa ja globalisaatiota. Kokoomus haluaa katsoa tulevaisuuteen ja tehdä yhdessä suomalaisten kanssa Suomesta kiistatta maailman parhaan maan asua, opiskella, tehdä työtä ja elää vanhaksi. Peruuttamalla ei pääse eteenpäin. Hyvinvointiamme ei voi myöskään taata eristäytymällä muusta maailmasta. Vastuunkantaminen euroalueen vakaudesta on suomalaisten työpaikkojen ja hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä.
Tutkijan tuomio
Vastaukset jatkavat selkeästi kokoomuksen perinnettä, eli ollaan sivistyneiden porukka ja kaikkien kansanryhmien asialla.
Liberaali-termin käyttö on kuitenkin uutta puolueen politiikassa. Pitkin kokoomuksen historiaa se on aina haukkunut termiä ja toiminut konservatiivisesti. Kokoomus on nyt laittamassa itseään liberaalirakoon näissä vaaleissa. Haukkumalla nationalistiskonservatiivisia, vaikka ovat itse pitkään sellaisia olleet, pedataan perussuomalaisille paikkaa kokoomuksen työn jatkajana.
OPPOSITIOPUOLUE
Kannatus tällä hetkellä: 18,1%
Ministereitä: 0
Edustajia: 45
1. Demarit omin sanoin
Sdp on yli satavuotias työväenpuolue. Rakennamme oikeudenmukaista yhteiskuntaa ja maailmaa. Perusarvomme ovat vapaus, tasa-arvo ja solidaarisuus.
Sosiaalidemokratian arvoja pyritään toteuttamaan ennen muuta demokratian, hyvinvointiyhteiskunnan ja yhteistyön kautta. Yhteiskunnan on taattava jokaiselle jäsenelleen reilut mahdollisuudet oman elämänsä rakentamisessa. Koulutus, hoiva, sosiaaliturva ja terveydenhuolto muutamina esimerkkeinä ovat perusoikeuksia, joiden saamisen tulee riippua tarpeesta, ei maksukyvystä tai asemasta yhteiskunnassa.
Ihmisen toiminnan tulee olla sopusoinnussa luonnon kantokyvyn kanssa. Kannatamme työntekijöiden sananvaltaa työhönsä liittyvissä kysymyksissä sekä sopimisen kulttuuria. Demokratian, ihmisten oman tahdon ja vallan on aina kuljettava markkinoiden yläpuolella, niin Suomessa, Euroopassa kuin globaalisti.
2. Pahin kilpailija
Tulevissa eduskuntavaaleissa on kyse kahdesta vaihtoehdosta. Suomen suuntaa määrittelee jatkossa joko hallituksessa nyt olevien oikeistopuolueiden kokoomuksen ja keskustan koalitio perussuomalaisilla ryyditettynä tai sosiaalidemokraattien johtama hallitus. Erot ovat selviä. Oikeistopuolueet ovat ajaneet Suomeen tasaveroja; me haluamme lisätä veronmaksukykyyn perustuvaa verotusta. Oikeistopuolueet ovat ajaneet eläkeiän pakkonostoa, me sen sijaan kannatamme työurien pidentämistä työelämää kehittämällä. Sdp on esittänyt rehellisen ja vastuullisen talousohjelman, muut vaikenevat vaikeista kysymyksistä vaalien alla.
Oikeistopuolueiden politiikka kasvattaa eriarvoisuutta Suomessa. Pitkäaikaistyöttömyys kasvaa ja valtion raju velkaantuminen jatkuu. Nyt tarvitaan päättäväisiä toimia, joilla Suomi nostetaan jälleen jaloilleen.
Tutkijan tuomio
On sdp:n tapaista oikeuttaa itseään menneisyydellään, mutta yllättävää on viittaus 100-vuotiaaseen työväenpuolueeseen. Sdp on kyllä ollut työväenpuolue, mutta se on markkinoinut itseään arvopuolueena viimeiset kymmenen vuotta. Toisaalta työväenpuolueeksi julistautuminen on yllättävää myös siksi, että Urpilaisen valinnan jälkeen sdp vetosi keskiluokkaan ja totesi jopa olevansa poliittisessa keskustassa. Vastauksissa on myös flirttailua vihreiden kannattajille.
Tasavero on demareiden mörkö, ja se tulee selkeästi esiin progressiivisen veron painotuksessa.
HALLITUSPUOLUE
Kannatus tällä hetkellä: 18,1%
Ministereitä: 8
Edustajia: 50
1. Keskusta omin sanoin
Keskustalaisessa ajattelussa lähdetään siitä, että kaikista pidetään huolta. Olemme perusturvan puolue. Me teemme tunnollisesti työmme ja toivomme, että meitä kohdellaan reilusti työpaikalla. Me ajattelemme, että Suomea voidaan rakentaa työnteolla ja yrittämisellä.
Me välitämme ympäristöstä, kannatamme valinnanvapautta asumiseen ja lastenhoitoon ja haluamme kotimaassa kasvatettua turvallista ruokaa. Me edellytämme vakaata ja luotettavaa otetta niiltä, jotka vastaavat Suomen sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta. Haluamme, että asiat hoidetaan ylipäätään hyvin: asialinjalla ja ilman turhaa kiihkoilua.
Keskustalaisen ajattelun perustana oleva vastuullinen vapaus on se inhimillinen arvopohja, jolle tulevaisuus rakennetaan. Käytännössä se tarkoittaa, että yhteiskuntaa ei tarvitse huutaa apuun joka käänteessä. Keskustalainen ajattelu rakentuu voimakkaasti myönteisen yhteisöllisyyden varaan. Se luo turvallisuutta ja kunnioittaa ihmisen omia valintoja. Keskusta ei ole minä tai me, vaan minä ja me.
Keskustassa ihmisoikeudet, oikeudenmukaisuus ja kohtuullisuus ovat politiikan lähtökohtia.
2. Pahin kilpailija
Keskusta toimii vastuullisesti, asialinjalla ja uhoamatta koko Suomen puolesta. Vihapuheita, demokratian ja ihmisoikeuksien vastaista poliittista toimintaa emme hyväksy. Tämä on se kilpailuasetelma, jonka näemme.
Tutkijan tuomio
Vastauksissa korostetaan, että keskusta on perusturvan puolue. Ero sdp:n kanssa on siinä, että keskusta ajaa samaa turvaa kaikille, kun demarit puolestaan haluavat progressiivisen turvan. Näin tehdään pesäeroa sdp:n kanssa. Keskusta korostaa yhteisöllisyyttä, ja näin erotaan yksilön asialla olevasta kokoomuksesta. Ajatus keskustasta kansakunnan yhdistäjänä on lähtöisin jo nuoren Kekkosen ja maalaisliiton ajoista.
Pahimmaksi kilpailijaksi nimetään selkeästi perussuomalaiset ja muut populistiset puolueet viittaamalla vihapuheisiin, vaikkei sitä suoraan vastauksessa sanotakaan.
OPPOSITIOPUOLUE
Kannatus tällä hetkellä: 17,2%
Ministereitä: 0
Edustajia: 6
1. Persut omin sanoin
Perussuomalaiset kannattavat populistista eli kansan suosioon perustuvaa demokratiakäsitystä elitistisen eli byrokraattisen demokratiakäsityksen sijaan. Kansalaiset haluavat valita edustajikseen henkilöitä, joiden kanssa heillä on asioista samat näkemykset tai mielipiteet, ja jotka kykenevät yhdistämään kansaa erilaisten eturyhmäpyrkimysten paineessa.
Elitistisessä demokratiakäsityksessä painotetaan byrokraattista asiantuntijuutta vallanlähteenä kansan näkemysten ja mielipiteiden sijaan. Koko asiantuntijuus-käsite on kuitenkin poliittisessa mielessä ihmisvastainen, koska asiantuntijuutta korostettaessa samalla annetaan ymmärtää, etteivät yksilöt olisi kiinnostuneita muusta kuin materiaalisesta hyvinvoinnistaan.
Ensin suomalainen työ ja yrittäminen ja jos aikaa ja rahaa jää, maailmanparantaminen.
2. Pahin kilpailija
Vaaleissa kaikki puolueet ovat enemmän tai vähemmän toistensa kilpailijoita, ja näissä vaaleissa on erityisen paljon liikkuvia äänestäjiä. Perussuomalaisille on tullut kannattajia kaikista vanhoista puolueista, mutta kannatuksen nousu ei selity ainoastaan vanhojen puolueiden huonoudella vaan perussuomalaisten omalla hyvällä työllä, jota on tehty ympäri Suomea. Monet kysymykset kuten jätevesiasetus, EU-takaukset, energiaverot ja vaalirahasotkut ovat saaneet kansan haluamaan muutosta Suomen poliittiseen linjaan. Perussuomalaiset tarjoavat tätä muutosta.
Tutkijan tuomio
Perussuomalaisilla on mielenkiintoinen vastakkainasettelu byrokraattisen demokratian ja populismin välillä. Perussuomalaiset käyvät asiantuntijuuden, eliitin ja sivistyneistön kimppuun. Annetaan ymmärtää, että muut puolueet edustavat elitististä demokratiakäsitystä, jolla on kyllä ollut paikka historiassa, mutta siitä on aikoja sitten päästy eroon. Perussuomalaiset vetoavat ihmisiin, jotka kokevat, ettei heidän äänensä tulee kuuluviin eduskunnassa.
Vanhoista puolueista puhuminen on myös mielenkiintoista, sillä perussuomalaisten edeltäjä smp on perustettu vuonna 1959, eli se ei ole kovin nuori enää.
HALLITUSPUOLUE
Kannatus tällä hetkellä: 9 %
Ministereitä: 2
Edustajia: 14
1. Vihreät omin sanoin
Vihreiden tavoitteena on uudistaa tätä maata ja maailmaa suvaitsevaisemmaksi, reilummaksi ja ekologisesti kestävämmäksi. Olemme aina vastustaneet ydinvoimaa ja tehneet töitä uusiutuvan energian, energiansäästön ja energiatehokkuuden puolesta. Olemme arvoliberaali puolue, joka ajaa myös niiden asiaa, joilla ei ole omaa ääntä: eläinten, luonnon ja tulevien sukupolvien. Ajattelemme, että maailmassa jossa vähemmistöjä kohdellaan hyvin, myös enemmistöllä on helpompi elää. Mielestämme demokratiaa tarvitaan myös vaalien välillä: kansanäänestyksiä, osallistumista. Olemme tehneet päättäväisesti töitä myös opiskelijan taloudellisen aseman parantamiseksi. Haluamme perustulon, joka vapauttaa ihmiset tekemään töitä, yrittämään ja opiskelemaan. Kannatamme maksutonta koulutusta.
2. Pahin kilpailija
Pahin kilpailijamme ei ole oikeastaan mikään yksittäinen toinen puolue, vaan monet ikävät piirteet niiden politiikassa. Pahin kilpailijamme sanoo vastustavansa ydinvoimaa, mutta esittelee ja vie läpi eduskunnasta kaksi lupaa niille. Pahin kilpailijamme tekee vilunkia vaalirahoituksessa. Pahin kilpailijamme sanoo edistävänsä ympäristöasioita, mutta ajaa tukia turpeenkäytölle, vastustaa käytännön toimin norpan suojelua ja suhtautuu passiivisesti Itämeren suojeluun. Pahin kilpailijamme sanoo olevansa pienyrittäjän asialla, mutta käytännössä ajaa vain suurteollisuuden etuja.
Pahin kilpailijamme suhtautuu välinpitämättömästi tämän maan ja maailman köyhimpiin. Pahin kilpailijamme luo harhakuvaa siitä, että paluu menneisyyteen olisi jokin ratkaisu ja toisi turvallisuutta.
Tutkijan tuomio
Vihreiden vastauksista näkee selkeästi, miten perusteltu tämä uuden politiikan akseli on, jonka toisessa päässä on perussuomalaiset.
Vihreät nimeävät pahin kilpailija -lauseissaan kristillisdemokraatteja ja rkp:tä lukuunottamatta kaikki muut puolueet vastustajikseen käyttämällä tyypillistä vaalienalusretoriikkaa. Vihreiden termit ovat kuitenkin hieman yleisempiä kuin perussuomalaisten, jotka tarttuvat hyvin yksittäisiin asioihin, kuten jätevesiasetus tai EU-takaukset.
OPPOSITIOPUOLUE
Kannatus tällä hetkellä: 7,3%
Ministereitä: 0
Edustajia: 17
1. Vasurit omin sanoin
Vasemmiston perusarvot ovat tasa-arvo, vapaus ja kestävä kehitys. Ne ovat yhtä tärkeitä ja toteutettavissa vain demokraattisessa yhteiskunnassa.
Tasa-arvo on vasemmistolaisen ajattelun ja toiminnan lähtökohta. Jokaisella on oltava oikeus hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Suuret tulo- ja varallisuuserot sekä omistamiseen perustuva valta ovat ihmisten tasa-arvon toteutumisen pahimmat esteet.
Vapaus on jokaisen ihmisen yksilöllisyyden ja koskemattomuuden kunnioittamista. Kaikkien on saatava elää vapaasti, kunhan eivät loukkaa toisten vapautta.
Kestävä kehitys edellyttää, että demokratia ulottuu myös talouteen. Valtavat kehitys- ja tuloerot, ilmastonmuutos, luonnonvarojen rajallisuus ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ovat hälyttäviä tosiasioita, jotka edellyttävät valtiorajat ylittävää vasemmistolaista toimintaa.
2. Pahin kilpailija
Kokoomuksen kanssa käydään kamppailua yhteiskunnallisesta hegemoniasta, vaikkei lyhyellä tähtäimellä samoista äänestäjistä. He levittävät uskomusta tuloerojen kasvattamisen ja talouden vapauttamisen välttämättömyydestä. Samaan aikaan, kun heidän kalliit mielikuvamainontakampanjansa luovat kuvaa vastakkainasettelun loppumisesta ja ideologioiden vanhanaikaisuudesta, he toteuttavat kylmää oikeistolaista politiikkaa, jossa ajetaan pääomaa omaavien etua ihmisten enemmistön, ympäristön ja tasa-arvoisen yhteiskunnan kustannuksella.
Kokoomuksen politiikka on pääosiltaan vastakkaista meidän politiikkaamme nähden; yhteistä meiltä löytyy lähinnä arvopolitiikassa kokoomuksen liberaalisiiven kanssa.
Tutkijan tuomio
Tasa-arvolähtökohta on tyypillinen sekä vasemmistoliitolle ja sdp:lle, mutta demarit ovat pitäneet sitä pidemmän aikaa keskeisenä terminään. Vasemmisto pyrkii tekemään itsestään tarpeellisen ja rakentamaan vasemmistolaisuutta määrittämällä sen, mitä he eivät ole, ja kuinka muut puolueet ovat vääränlaisia.
Vasemmistoliitto korostaa tasa-arvoa ensisijaisena arvonaan, jota seuraa yksilöllisyys. Kokoomuksella nämä asiat ovat toisin päin.
HALLITUSPUOLUE
Kannatus tällä hetkellä: 3,8%
Ministereitä: 2
Edustajia: 9
1. Rkp omin sanoin
Suomen ruotsalainen kansanpuolue on kokoava poliittinen voima kaikille, jotka haluavat toimia Suomen puolesta, jossa on kaksi elävää kansalliskieltä - suomi ja ruotsi. Rkp toimii vahvan suomenruotsalaisuuden, toimivan kaksikielisyyden ja elävän pohjoismaalaisuuden puolesta. Puolue panostaa aktiivisesti voimakkaampaan eurooppalaiseen yhteisöllisyyteen ja globaaliin vastuuseen.
Rkp katsoo, että hyvinvoinnin ja oikeudenmukaisuuden edellytyksiä ovat yksilöä palveleva yhteiskunta, yksityisiin aloitteisiin ja kestävään kehitykseen perustuva talous, yksilölle kehittymismahdollisuuksia antava koulutuslaitos sekä kaikenkattava mutta aktivoiva sosiaalinen turvaverkko.
Rkp on vapaamielinen, liberaali puolue. Yhteistyössä muiden puolueiden kanssa rkp toimii rauhan, vapauden, oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja suvaitsevaisuuden puolesta.
2. Pahin kilpailija
Rkp:llä ei ole pahinta kilpailijaa, koska meidän kenttäpuoliskolla ei ole tungosta. Ei ole muita puolueita, jotka olisivat yksimielisesti kaksikielisyyden puolestapuhujia, eikä myöskään puolueita jotka olisivat selkeästi liberaaleja. Kuluneella vaalikaudella olemme joutuneet aika yksin puolustamaan suvaitsevaisuutta ja avoimuutta.
Tutkijan tuomio
Rkp on siitä muista eroava puolue, että se kannattaa Suomen kaksikielisyyttä yksimielisesti. Viimeisessä periaateohjelmassaan rkp erotti termit liberaali ja vapaamielinen toisistaan. Rkp:ssä on selkeästi vapaamielinen siipi nyt niskan päällä, ja siitä toimii hyvin mittarina esimerkiksi äänestys hedelmöityshoitolaista, jossa seitsemän äänesti puolesta ja vain yksi vastaan.
OPPOSITIOPUOLUE
Kannatus tällä hetkellä: 7,6%
Ministereitä: 0
Edustajia: 7
1. Kd omin sanoin
Kristillisdemokraatit on arvopuolue, joka työskentelee ihmisarvon toteutumisen ja ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolesta. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa kristillisiin arvoihin perustuvana demokratiana.
Arvopohjamme korostaa ihmisarvon kunnioittamista, perheen ja lähiyhteisöjen merkitystä, heikossa asemassa olevien puolustamista, ihmisten omaa yritteliäisyyttä sekä vastuunottoa itsestä, lähimmäisistä ja luomakunnasta.
Sana "kristillis-" puolueen nimessä viittaa tietoiseen pyrkimykseen edistää kristillisiä perusarvoja ja toimia niiden pohjalta päätöksenteossa. Kristinusko ei ole poliittinen ideologia, mutta kristillisdemokratia on. Sana "-demokraattinen" viittaa siihen, että haluamme edistää demokratian toimivuutta ja aktiivista kansalaisyhteiskuntaa.
2. Pahin kilpailija
Kokoomuksen äänestäjissä on paljon niitä, jotka ovat pettyneet puolueen linjauksiin. Arvoihmiset etsivät vaihtoehtoa kristillisdemokraateista, mutta vaatii rohkeutta vaihtaa suuri pienempään ja hallituspuolue kauan oppositiossa olleeseen. Haastan kokoomuksen perinteisiä kannattajia liittymään tukemaan puoluetta, joka ei käy kauppaa esimerkiksi perhearvoista.
Suvaitsevainen kokoomus on unohtanut entiset arvonsa kodin, uskon ja isänmaan. Kokoomus ei toteuta sosiaalista oikeudenmukaisuutta samalla tarmolla kuin se ajaa hyvätuloisten asiaa.
Tutkijan tuomio
Kristillisdemokraatit korostavat vastauksissaan perhettä ja käyttävät heille tyypillistä raamatullista retoriikkaa. Mielenkiintoista on, kuinka kristillisdemokraatit korostavat kilpailijanaan ainoastaan liberaalia kokoomusta. He ovat ottaneet käyttöönsä perinteiset kokoomuksen tunnukset, eli kodin, uskon ja isänmaan.
He joko opiskelevat, ovat valmistuneet tai työskentelevät Tampereen yliopistossa
Kokoomus
Ritva Asula-Myllynen, Harri Jaskari, Marja Tiura, Sofia Vikman
Sosialidemokraatit
Jussi-Pekka Ahonen, Joonas Lepistö, Sanna Marin
Keskusta
Vilhartti Hanhilahti, Matias Hildén, Jouni Ovaska
Perussuomalaiset
Tiina Elovaara, Ilmari Rostila
Vihreät
Eveliina Asikainen, Hanna Hakko, Riku Merikoski, Emilia Olkanen, Aziz Sheikhani, Minna Sorsa, Oras Tynkkynen
Vasemmistoliitto
Mikko Aaltonen, Anna Kontula, Jukka Peltokoski, Sinikka Torkkola
Kristillisdemokraatit
Sirpa Pursiainen, Leena Rauhala
Lista kaikista alle 30-vuotiaista ehdokkaista Pirkanmaan vaalipiirissä
Kokoomus
Sofia Vikman
Sosialidemokraatit
Jussi-Pekka Ahonen, Joonas Lepistö, Sanna Marin, Miska Paulorinne
Keskusta
Vilhartti Hanhilahti, Matias Hildén, Jouni Ovaska
Perussuomalaiset
Tomi Antila, Tiina Elovaara
Vihreät
Hanna Hakko, Paavo-Einari Kaipila, Riku Merikoski, Emilia Olkanen, Olli-Poika Parviainen
Vasemmistoliitto
Severi Helle (sit), Emilia Lehtomäki, Minna Minkkinen, Jarmo Puskala
Kristillisdemokraatit
Lauri Kangasniemi
Ville Ilkkala, teksti &
Maija Ahtiluoto, grafiikka
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Juho Karvinen (11.04.11, kello 16:50)
Huomautus: Olli-Poika Parviainen (vihr.) opiskelee Tampereen yliopistossa interaktiivista mediaa. Puuttuu listasta.
Seppo Honkanen / Aviisi (11.04.11, kello 16:54)
Kiitos huomiosta. Ehdokaslistat ovat puolueiden itsensä Aviisille toimittamia, joten syyttävää sormea voi tarvittaessa heristää siihen suuntaan.
Kommentointi on suljettu arkistosivulla.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen