Pääkirjoitus

Suomen evankelisluterilainen kirkko on hyvää tarkoittava norsunluutorni, joka muutamista uudistusmielisistä yksilöistä huolimatta elää yhä menneisyydessä.

Naispapeilla on sentään jo kirkon enemmistön siunaus, mutta suhtautuminen esimerkiksi seksuaalivähemmistöjä kohtaan on edelleen parhaimmillaankin vaivautunutta. Moni pappi lienee salaa tyytyväinen, kun homot ja lesbot on passiivisella vastarinnalla saatu savustettua ulos seurakunnista keskustelua herättämästä.

Kirkon ylintä auktoriteettia ei noin vain pallilltaan ravisteta, mutta ruohonjuuritason toimintaan voi tavallinen kuolevainenkin vaikuttaa.

Tulevissa seurakuntavaaleissa valitaan seurakunnille ja Tampereella niiden muodostamalle seurakuntayhtymälle luottamushenkilöjohto. Valituksi tuleminen ei ainakaan teoriassa ole vaikea tehtävä.

Äänestysprosentti on kirkkovaaleissa pyörinyt kymmenen hujakoilla, mikä tarkoittaa sitä, että läpi pääsyyn voi riittää alle 30 ääntä. Seurakuntien jäsenmäärä pienenee tasaisesti, mutta edelleen kirkkoon kuuluu yli 4,3 miljoonaa suomalaista. Potentiaalisia äänestäjiä riittää.

Entä jos joukko samanhenkisiä seurakuntalaisia tekisikin salaliiton? Houkuttelisi kaikki mahdolliset koulu-, seura-, ryyppy- ja lapsuuden kaverit samaan juoneen ja menisi porukalla äänestämään. Valtaisi keskikokoisen seurakunnan ja parantaisi sen avulla maailmaa!

Kirkko ei juuri tavallisen ihmisen elämässä näy. Ehkei pitäisikään. Valtion ja kirkon liittokin on jo aikansa elänyt.

Kirkolla on silti yhteiskunnallista valtaa jo pelkän omaisuutensa ansiosta. Ev.lut. kirkko saa vuosittain verotuloina lähes miljardi euroa, josta on riittänyt rutkasti myös sijoitustoimintaan.

On tietenkin raadollista puhua pelkästä rahasta ja vaikutusvallasta, kun instituution pohjimmaiset päämäärät ovat luonteeltaan henkiset. Mutta hei, mikä tätä maailmaa todella pyörittääkään?

Tuomo Tamminen
päätoimittaja