Koti-ikävä

Suositun parisuhdeoppaan mukaan miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta. Minun suvussani yhteiselo on helpompaa, sillä kutakuinkin kaikki ovat Kylmäkoskelta.

Kylmäkosken hautausmaa on niin täynnä sukulaisteni luita, että niistä voisi rakentaa kappelin Kutná Horan tyyliin. Esi-isieni tiedetään tonkineen seudun peltoja jo 1600-luvulla. Suhteet lähikuntiin ovat tuoneet oman lisänsä geeniperimään, mutta yleensä ottaen kotoa lähtemistä pidetään arveluttavana. Jos satuin teini-ikäisenä piipahtamaan saman viikon aikana sekä Viialassa että Valkeakoskella, heti sanottiin, että “toi likka se on koko ajan menossa".

Kauppa, kirkko, baari. Pankki, vankila, Tokmanni. Mistä Kylmäkoski olisi tunnettu? Keskustan ohi voi ajaa huomaamattaan, jos sattuu räpäyttämään silmiään väärällä hetkellä. Nähtävyyksiä ei juuri ole, ellei idyllistä maalaismaisemaa lasketa sellaiseksi. Naapurikunta Urjalalla on Väinö Linna, mutta kuka liittäisi Kylmäkosken suomalaiseen sielunmaisemaan?

Totta puhuen Kylmäkoski-rakkauteni perustuu siihen, että en ole koskaan asunut siellä. Minulle Kylmäkoski merkitsee mummoloita ja kesämökkiä, lomapäiviä ja pyyteetöntä rakkautta: paikkaa, jossa järvivesi on lämmintä, pakastin tulvii jäätelötuutteja ja paistaa aurinko aina. Olen rusinat pullasta -kylmäkoskelainen, jonka muistoja koulukiusaajat, pimeät talviaamut ja pienten piirien juorut eivät pääse varjostamaan.

Viime syksynä näin unta, jossa kuollut pappani tarjoili minulle teetä ja sipsejä ladon parvella. Uni oli samaan aikaan kaunis ja absurdi; olisin suonut sen jatkuvan pidempään. Edith Södergranin runossa ikävöidään maahan, jota ei ole. Luulen Södergranin tarkoittaneen Kylmäkoskea.

Säde Loponen