Klassikkoni: The Complete New Yorker

The Complete New Yorker, Random House 2005.

On mielipideasia, mitä aikakauslehteä pitää maailman hienoimpana. Kiistatonta on se, että maailman paras yksittäinen julkaisu on The Complete New Yorker. Kahdeksan dvd-levyä vievä paketti kattaa lehden historian 80 ensimmäistä vuotta eli reilut 4 000 numeroa ja yli puoli miljoonaa sivua.

Eivätkä ne ole mitä tahansa sivuja. Mukana on useita legendaarisia - ja legendaarisen laajoja - artikkeleita, joiden julkaiseminen on nykynäkökulmasta joko käsittämättömän uskaliasta tai jääräpäistä.

Kun John Herseyn reportaasi Hiroshiman atomipommista julkaistiin elokuussa 1946, se täytti koko lehden. Myös Truman Capoten Kylmäverisesti esiteltiin ennen kirjaksi painamista kokonaisuudessaan New Yorkerissa, jonka neljästä peräkkäisestä numerosta se kaappasi valtaosan.

Kuusikymmentäluvulla lehden sivuille pääsivät muun muassa Rachel Carsonin Silent Spring, jota pidetään yhtenä nykyaikaisen luonnonsuojeluliikkeen lähtölaukauksista sekä filosofi Hannah Arendtin viisiosainen reportaasisarja natsirikollinen Adolf Eichmannin oikeudenkäynnistä.

Nykyhetkeä lähestyttäessä journalististen urotekojen määrä vähenee, mutta jokaiselta vuosikymmeneltä löytyy silti helmiä. Lehden vakiokirjoittajiin kuuluvat tai ovat kuuluneet aikansa kenties vaikutusvaltaisin elokuvakriitikko Pauline Kael, Heräämisiä-elokuvasta tunnettu neurokirurgi Oliver Sacks ja Abu Ghraibin vankilaskandaalin paljastanut toimittaja Seymour Hersh.

New Yorker on kunnostautunut myös fiktion saralla. Arkistosta löytyy Annie Proulxin Brokeback Mountain, lukuisia Woody Allenin huumoripätkiä, Susan Sontagin tarinoita, Philip Rothia, Milan Kunderaa... Lista tuntuu loputtomalta.

Reilu vuosi sitten kopioin kannettavani kovalevylle lehdet vuosilta 1984-2005. Vielä ei ole löytynyt niin pitkää matkaa, että lukeminen olisi loppunut kesken.

Olli Sulopuisto