Naamalla on väliä

"Meillä on jo täyttä."

Ovimiehen sanat ovat yksinkertaiset ja lopulliset. Tästä ei neuvotella. Yritän silti. No, kun kaikki meidän kaveritkin ovat siellä. Pliis?

Ei auta. Jäämme seisomaan kylmälle kadulle. Katson, kuinka korkeakorkoisiin saapikkaisiin ja turkkiin pukeutuneelle tytölle ovi avataan. Hän astuu sisään hymyillen posteripoikaystävänsä kanssa.

Moskovan yöelämä on paikka, jossa tavan tauno ei voi koskaan olla varma, miten ilta päättyy, sillä klubit valitsevat asiakkaansa mielivaltaisesti. Tätä mielivaltaa he kutsuvat face controlliksi.

Moskovassa on toki baareja, joissa kalja on halpaa ja ihmiset tanssivat pöydillä Smells like teen spirittiä, mutta sitten on baareja, joihin pöytävaraus voi maksaa tuhansia dollareita, eikä niihin pääse sisään kuka tahansa.

Venäjänkielinen Wikipedia kertoo:

Face control (kirjaimellisesti kasvojen valvonta) on sisäänpääsyn rajoittamista. Paikka kieltäytyy palvelemasta asiakkaita, jotka eivät täytä paikan asettamia kriteereitä. Sisäänpääsyn estävät joko turvamiehet tai erityinen työntekijä, facekontrolleri.

Kolmekymppinen Sergei on yksi heistä. Sergei tilaa kahvin ja viskin Propagandan yläkerrassa, kertoo harrastavansa kukka-asetelmia ja sen jälkeen siteeraa Shakespearia. Hän vaikuttaa kaikkea muuta kuin julmalta ja ylpeältä.

Sergei on Propagandan facecontrolleri. Propaganda on yksi vanhimmista ja tunnetuimmista klubeista Moskovassa. Se täyttää 11 vuotta, ja se on ikuisuus kaupungissa, jossa baarin keski-iän huhutaan olevan pari vuotta.

Propaganda on päivisin kohtuuhintainen ravintola, mutta aina puolenyön jälkeen siitä sukeutuu housemusiikkia soittava yökerho. Se on aina täynnä tyylikkäitä, hyvin toimeentulevia nuoria.

"Propaganda on brändi. Meillä on hyvä meno ja nättejä tyttöjä. Kaikki haluavat sisään. Siksi asiakkaat pitää valita," hän sanoo.

Face control -klubit ovat kaikkien tiedossa. Jotkut klubeista jopa ilmoittavat kotisivuillaan, millaista vaatetusta he juhlijoiltaan vaativat.

Yksi elitistisimmistä klubeista Moskovassa on nimeltään Pacha. Sinne kipsuttavat tytöt ovat kuin muotinäytöskatalogista repäistyjä tolppakorkokenkineen ja lyhyine röyhelöhameineen.

Pachan kotisivuilla kerrotaan, että baarin tyyli on "club chic", joka ei salli mitään urheiluvaatteita, löysiä farkkuja, shortseja, painijapaitoja miehille, logoja vaatteissa, hattuja eikä tennareita.

Kaikkialla meno ei ihan pachamaiseksi yllä, mutta lenkkareissa baariin ei kannata Moskovassa yrittää. Tytöillä korot ovat plussaa, pojille kauluspaita on must.

Klassikkomatkaopas Lonely Planet neuvoo Moskovan yöhön suuntaavia turisteja seuraavasti:

Jos voit, varaa pöytä. Pukeudu. Naiset voivat ottaa mallia barbista, miehille mustaa. Saavu autolla. Mitä isompi, sitä parempi. Mutta ryhmän on hyvä olla pieni, ja naisia on hyvä olla miehiä enemmän. Jos olet yksin, anna ymmärtää, että olet tapaamassa jonkun, vaikket olisikaan.

Ja vielä: Puhu englantia.

Ainakaan Propagandassa nämä säännöt eivät päde, väittää Sergei.

Tietysti vaatteilla ja hiustyylillä on väliä, mutta eniten merkitsee kokonaisuus ja hyvä käytös. Portsaria pitää teititellä, hän sanoo.

Ihmisten valikoiminen pärstäkertoimen perusteella kuulostaa julmalta. Lisäksi se on nöyryyttävää. Kun jää toljottamaan kadulle, on tyhmä, ruma ja köyhä olo. Suomessa kun ainut syy, miksi baarin ovet eivät aukeaisi, olisi liian massiivinen humalatila.

Miksi face control edes on olemassa? Missä sen juuret ovat?

Neuvostoliiton aikana ei ollut klubeja. Ihmiset juhlivat kotona tai kävivät elokuvissa. Ravintolassakin syötiin vain harvoin, ehkä kerran vuodessa.

Silloin ei myöskään voinut valita, ostaako puseronsa Zarasta vai Mangosta. Ulkonäöllä ei voinut liiemmin pröystäillä tai erottua. Ei ollut markkinataloutta, ei kulutusjuhlaa, ei uuden sesongin muotivärejä.

Kun Neuvostoliitto romahti, kaikki muuttui. Tuloerot repesivät räikeiksi. Uusrikkaat venäläiset harppasivat suoraan Pradan ja Guccin maailmaan. Alamaailma juhli. Kaduilla oli levotonta. Euroopan muotivirtaukset hyökyivät

Venäjälle. Perustettiin yökerhoja, kahviloita, baareja. Yöelämä oli uutta yli 70 vuoden kotibileperinteen jälkeen.

"90-luku oli yhtä sekasortoa. Ihmiset käyttäytyivät baareissa kuin hullut. Silloin rave oli muotia, ja huumeita oli joka paikassa", muistelee Sergei.

"Siksi yöelämää täytyi alkaa kontrolloida. Tärkeintä face controllissa on taata asiakkaiden turvallisuus."

Sergei puhuu pitkään naamapsykologista. Hänellä on pari kolme sekuntia aikaa nähdä ihmisen pään sisään ja arvioida, juhliiko sisäänpyrkijä sääntöjen mukaan.

Hän kertoo, kuinka merkkipukuun sonnustautunut nuori mies oli ovella ojennellut käsiään niin, että kallis kello oli päässyt pilkottamaan hihan alta ja puvun merkki vilahtanut.

Sergei oli pudistanut päätään.

Mies oli mennyt ensin aivan hiljaiseksi tyrmistyksestä ja sen jälkeen alkanut raivota.

"Miehen todellinen luonne tuli esille", Sergei toteaa.

Olga, 31, lukee turvallisuudentunteen face controllin hyviin puoliin.

"Täällä ei koskaan joudu ahdisteltavaksi", hän toteaa kanasalaatin ääressä Propagandassa.

Hetkeä myöhemmin humalainen nuori mies tulee juttusille. Olga koettaa kieltäytyä seurasta.

Kahden minuutin kuluttua paikalle saapuu turvamies, joka taluttaa miehen pois.

Hän ei todennäköisesti enää juhli Propagandassa. Sergei kertoo, että jos kerran tulee torjutuksi ovella, on sisäänpääsy myöhemmin lähes mahdotonta. Kasvot jäävät muistiin, onhan hän niiden rankkaamisen ammattilainen.

Face control karsii asiakaskunnasta tietysti känniset ja aggressiiviset, mutta on myös helppo keino harjoittaa selkeää syrjintää. Esimerkiksi Propagandassa ei koskaan näe kaukasialaista alkuperää olevia ihmisiä.

"Etelästä tulevat eivät osaa käyttäytyä kuten Propagandassa tulee käyttäytyä", kuittaa Sergei.

Moskovassa ulkonäkö ja imago on kaikki kaikessa. Ei ole väliä, minkä tulotason tai koulutuksen omaa, kunhan elämä näyttää ulospäin hyvältä. Ja siihen satsataan, aikaa ja ennen kaikkea rahaa.

Kun venäläinen lähtee kaupungille, hän pukeutuu parhaimpiinsa. Hän saattaa asua asunnossa, jossa tapetit repsottavat eikä lämmitys toimi kunnolla, mutta hän kantaa Dolce & Gabbanan laukkua.

"Ihmiset kulkevat päällään koko omaisuutensa. Ehkä se johtuu siitä, että olimme neuvostoaikana samasta muotista veistettyjä", pohtii toinen Olga, 28.

Tutkija Maria Vituhnovskajan mukaan venäläiset suhtautuvat kuitenkin rahaan välinpitämättömästi. Rikastua ei voi kuin kepulikonstein, joten rahat, jotka on ansaittu nopeasti ja helposti, voi yhtä hyvin tuhlata. Kun rahaa on, annetaan kaiken palaa ja niin, että kaikki saavat nähdä sen.

Tv:ssä työskentelevä parikymppinen Anton kertoo piilokameroilla kuvatusta tv-ohjelmasta, jossa testattiin face control -systeemiä. Tiimi lähetti kodittoman näköisen, resuisen miehen baarien oville taskuissaan tuhansia dollareita.
Miestä ei päästetty sisään minnekään. Niin tärkeää ulkokuori Moskovassa on.

Verna Leinonen, teksti